Uutinen

Joona Koppanen palaa Boston Bruinsin organisaatioon

Ilves Hockey Oy / Mikko Alahäivälä
Grafiikka: Antti Tuomisto

Toistaiseksi voimassa olleella lainasopimuksella Ilveksessä pelannut Joona Koppanen, 22, on kutsuttu takaisin Boston Bruinsin organisaatioon. Hyökkääjä matkustaa Pohjois-Amerikkaan tällä viikolla.

Kaudella 2015-2016 Ilveksessä A-nuorten Suomen mestaruuden ja Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa maailmanmestaruuden voittanut Joona Koppanen on Boston Bruinsin varaus vuodelta 2016. NHL-seura hankki hyökkääjän pelaajaoikeudet varaustilaisuuden viidennellä kierroksella vuoronumerolla 135.

Keväällä 2017 Koppanen teki Bruinsin kanssa kolmivuotisen NHL-tulokassopimuksen mutta jatkoi vielä lainalla Ilveksessä seuraavan kauden, jonka aikana hän oli mukana myös Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueessa. Liigan tulokaskautensa jälkeen Koppanen siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi kaksi edellistä kautta Providence Bruinsin AHL-joukkueessa, jonka ohella hyökkääjälle kertyi otteluita Atlanta Gladiatorsin ECHL-joukkueessa.

Tämän kauden Koppanen aloitti Ilveksen yhteistyöseura KOOVEE:ssa, jonka riveissä hän teki 10 Mestis-ottelussa pisteet 6+11=17. Lokakuun lopussa Koppanen palasi Ilvekseen toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella. Hyökkääjän tilille kertyi 13 Liiga-ottelua tehoilla 3+2=5.

– Tämä lainasopimus palveli molempia osapuolia erinomaisesti. Haluamme kiittää Joona Koppasta Ilveksen eteen tehdystä työstä ja toivottaa hänelle onnea ja menestystä Pohjois-Amerikkaan, sanoo Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko281035160
2 Pelicans29957357
3 Ilves26946849
4 KooKoo27846248
5 TPS26756348
6 HIFK26886347
7 KalPa28796846
8 Tappara25827140
9 Kärpät25626639
10 Sport27557335
11 Ässät298010435
12 SaiPa28557533
13 Jukurit306710831
14 JYP28629427
15 HPK286310520

Lisää aiheita

23.1.2021 / Otteluraportti

Ilves jäi nollille Vaasassa

Lauantaina oli jaossa tärkeät pisteet monellakin tapaa, sillä sekä Ilves että Vaasan Sport pyrkivät katkaisemaan tappioputkensa. Lukuisista maalipaikoista huolimatta Ilves ei päässyt maalin makuun Vaasassa...

LUE LISÄÄ


23.1.2021 / Otteluennakko

Isot pisteet jaossa Vaasassa

Ilves on uudessa tilanteessa Jouko Myrrän valmennuskaudella, sillä Vaasaan matkatessa alla on kolmen ottelun tappioputki ensimmäistä kertaa viime kauden alun jälkeen. Myös kotijoukkueella on tappioita...

LUE LISÄÄ


21.1.2021 / Uutinen

MM 2022 -kotikisojen VIP-paketit myynnissä – varaa paikkasi Ilveksen sivustolta!

Suomi isännöi jääkiekon miesten MM-kisoja 13.-29.5.2022. Tampereella ja Helsingissä järjestettävän turnauksen päänäyttämönä ja Leijonien kotikenttänä toimii Tampere, jossa pelataan myös kisojen ratkaisuottelut. Ilves Hockey Oy...

LUE LISÄÄ