1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Joukkorahoitushanke puhkaisi 60 000 euron rajan, kampanja jatkuu syyskuun ajan

Joukkorahoitushanke puhkaisi 60 000 euron rajan, kampanja jatkuu syyskuun ajan

Ilves-Hockey Oy / Share Ilves ry

Toukokuun lopussa käynnistyneen Share Ilves ry:n ja Ilves-Hockey Oy:n yhteinen joukkorahoitushanke on rikkonut 60 000 euron rajan. Alun perin minimitavoitteeksi asetettu 15 000 euroa saavutettiin nopeasti, joten kesäkuun puolivälissä asetettiin seuraavaksi välitavoitteeksi 75 000 euroa. Kampanjan maksimitavoite on 150 000 euroa. Vahvasti etenevän hankkeen tarkoituksena on innostaa kannattajat mukaan rakentamaan yhdessä Uutta Ilvestä.

– Kiinnostus kampanjaamme kohtaan on selvästi voimistunut kesälomien jälkeen. Tällaisissa joukkorahoitushankkeissa on tapana, että osallistuminen on alussa hyvinkin suosittua ja sitten tulee pieni notkahdus, jonka jälkeen se vilkastuu jälleen. Olen erittäin tyytyväinen yhä kiihtyvämpään tahtiin, kertoo Share Ilves ry:n puheenjohtaja Heikki Karjalainen.

Ilveksen kannattajayhdistys Share Ilves ry on perustanut uuden Share Ilves Oy:n mahdollistaakseen joukkorahoitusmallin toteuttamisen Ilves-Hockey Oy:n osakeannissa. Rahoituksesta saatu pääoma menee 90-prosenttisesti Ilves-Hockey Oy:n osakeantiin. Loput 10 prosenttia jää hankkeen hallinnollisten kulujen kattamiseen.

Osakkeita voi merkitä 30.9.2017 saakka yhdistyksen verkkosivuilla osoitteessa www.shareilves.fi.

Share Ilves ry on vuonna 2010 perustettu Ilveksen kannattajayhdistys, jonka tarkoituksena on omistaa Ilvestä ja lisätä seuran kannatusta.

Ilves aloittaa liigakautensa perjantaina 8. syyskuuta paikallispelillä Tapparaa vastaan. Hakametsän jäähallin ovet aukeavat klo 17.00.

Ilves-pelaajia tavattavissa keskiviikkona Kaukajärvellä!
Vuoden kokeneempi Koivula valmiina liigakauteen
UUTISET