Mikko Alahäivälä

Ilveksen viikon saalis jäi kahteen pisteeseen, kun Jukurit haki vierasvoiton Hakametsästä maalein 0-3. Mikkeliläiset karkasivat päätöserässä kahden maalin johtoon ja loppulukemat syntyivät tyhjiin Ilveksen hakiessa kavennusta ilman maalivahtia.

Maaliton avauserä

Avauserän ensimmäinen viisiminuuttinen oli varsin tunnustelevaa pelaamista. Pelin painopiste oli enemmän Jukurien puolustusalueella, mutta varsinaisia tekopaikkoja ei Ilvekselle avautunut Jukurien puolustaessa keskustaa tiiviisti. Yhdeksännellä minuutilla tulokaspuolustaja Oskari Laaksonen teki hyvän nousun hyökkäysalueelle ja lähetti syötön maalin eteen, mutta Jukurien Juhana Ahon torjui ohjauksen. Minuutin päästä Teemu Lepaus pääsi laukomaan poikittaissyötöstä, mutta hyökkääjän lyöntilaukaus painui vasemmalta ohi.

Hieman ennen erän puoliväliä Ilveksen Joona Ikonen ampui terävästi aloitusvoiton jälkeen, mutta videotarkistus osoitti kiekon käyneen vain ylärimassa. Minuutin päästä Ikonen laukoi hieman kauempaa puolustajan jaloista, mutta veto suuntautui päin Ahoa. Seuraavat tilanteet tulivat nuorten MM-kisoissa kolme maalia tehneelle Joona Koppaselle ja Teemu Lepaukselle, mutta lukemat pysyivät 0-0:ssa.

Kuusi minuuttia ennen erän loppua Jukureille oli avautua tekopaikka, mutta Mark Flood pelasti tilanteen heittäytymällä. Kahden minuutin päästä edellisestä Lepaus tarjoili bravuurisyötöllään maalin takaa paikan Juhani Tammiselle, mutta pienestä kulmasta lähtenyt veto ei löytänyt oikeaa osoitetta. Jukureiden puolustaja Valtteri Hietanen puolestaan ampui viivasta aloitusvoiton jälkeen, mutta Antti Lehtonen torjui pienen maskin takaa tulleen vedon varmasti. Jukurit sai vielä erän viimeisellä minuutilla painetta Ilveksen päätyyn, mutta kotijoukkue puolusti hyvin, ja erätauolle mentiin 0-0-lukemissa.

Tekopaikat edelleen vähissä

Toisen erän alkukin oli avauserän kaltainen: painopiste Ilveksen hyökkäyspäädyssä mutta hyvät paikat vähissä. Neljännellä minuutilla Arttu Ruotsalainen pääsi laukomaan pienehköstä kulmasta, mutta hyökkääjä ei onnistunut yllättämään Jukurien Juhani Ahoa. Ottelun ensimmäinen jäähy tuli ajassa 23.50 Ilveksen Joe Piskulalle. Jukurien ylivoiman parhaaksi tilanteeksi kuitenkin jäi poikittaissyötöstä lähtenyt Jesper Piitulaisen laukaus, jonka Antti Lehtonen torjui. Ilveksen tultua täysilukuiseksi vierasjoukkue loi vielä hyvän tekopaikan, mutta Lehtonen venyi pienestä kulmasta ammutun laukauksen tielle pitäen myös reboundin itsellään.

Erän yhdeksännellä minuutilla Ilveksen Julius Valtonen sai tilaa laukaukselleen, mutta Juhani Aho torjui patjalla, eikä jatkotilanteesta Valtoselle tullut toinenkaan paikka tuottanut ottelun avausmaalia, vaan kiekko lipui hieman oikean tolpan ohi. Tilanne oli ottelun puolivälissä joukkueiden luomia hyviä maalipaikkojakin kuvaavasti 0-0.

Reilut neljä minuuttia ennen erän loppua Juuso Pulli tarjosi hyvän syötön maalille nousevalla Arttu Ruotsalaiselle, jonka rystyveto pysähtyi Ahon patjaan. Jukurien Valtteri Hietanen lähti kuitenkin tilanteesta jäähylle vastustajan mailasta kiinnipitämisestä, joten Ilves pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa pakkopeliään ajassa 36.03. Käytännössä ainoa paikka avautui Sami Sandellille, jonka keskisetorilta lähtenyt laukaus viuhui oikealta ohi. Jukurien tullessa täysilukuiseksi kotijoukkueelle avautui vielä tilanne, mutta Aho torjui ja vastahyökkäyksestä Jukurien Hietanen karkasi läpiajoon. Puolustajan viimeistely ei onnistunut, mutta Ilves-puolustajan rikottua Hietanen sai uuden mahdollisuuden rangaistuslaukauksesta. Antti Lehtonen veti kuitenkin jälleen pidemmän korren ja piti lukemat 0-0:ssa. Ottelun avausmaali oli toisenkin erän jälkeen näkemättä.

Jukurit iskee tarvittavat maalit

Kolmannen erän ensimmäinen hyvä tilanne tuli kolmannella minuutilla Teemu Lepauksen ohjauksesta, mutta tulosta ei vieläkään tullut. Jatkotilanteessa Tapio Laakso nousi päädystä maalin kulmalle muttei onnistunut ohittamaan Jukurien Ahoa. Jukurien puolustaminen pysyi tiiviinä, eikä Ilves tahtonut saada luotua tekopaikkoja suorista hyökkäyksistä.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 46.35 – ja kotiyleisön kannalta turhauttavalla tavalla. Jukurit pelasi suoraviivaisesti kohti Ilveksen maalia, ja lopulta Zach Budish iski irtokiekon sisään pelaajarykelmän keskeltä ajassa 46.35. Seuraavien vaihtojen aikana Ilves jatkoi paineen luomista, mutta ratkaisuyritykset tulivat sivusta tai kaukaa. Maalivahti Aho torjui muun muassa Teemu Rautiaisen matalan laukauksen räpylällä. Ajassa 48.54 lukemat muuttuivat jo 0-2:een, kun Jukurien Teemu Henritius nousi b-pisteiden väliin ja ampui kääntölaukauksella mikkeliläiset kahden maalin etumatkalle.

Kolme ja puoli minuuttia ennen erän loppua Otto Koivulan nousu oikealta laidalta tuotti Jukureille jäähyn ja kotijoukkueelle mahdollisuuden nousta maalin päähän ylivoimalla. Ilves otti samalla aikalisän ja maalivahdin pois lähtien hakemaan kavennusta kuudella kenttäpelaajalla. Ottelu sai kuitenkin sinettinsä, kun Jukurien Ville Hyvärinen laukoi omalta alueelta tyhjään maaliin ajassa 57.20. Juhani Aho piti maalinsa puhtaana loppuun asti, ja mikkeliläiset saivat juhlia 0-3-vierasvoittoa.

Ottelun ratkaisut:

Jukurien tiivis keskustan puolustaminen piti Ilveksen tekopaikat vähissä. Reilun kahden minuutin välein päätöserässä tulleet osumat veivät mikkeliläiset lähelle voittoa ja lopullinen sinetti syntyi tyhjään maaliin.

Kommentit (Toim. Valtteri Kujansuu, Radio FUN Tampere):

Karri Kivi

Joona Ikonen

Teemu Rautiainen

Juhani Tamminen

Lähde: Karri Kivi & Joona Ikonen | Teemu Rautiainen & Juhani Tamminen

Tärkeät pisteet jaossa Hakametsässä
Ilveksen viikko käynnistyy kärppäjahdilla
UUTISET