1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Juuso Pulli kovin odotuksin kohti uutta kautta

Juuso Pulli kovin odotuksin kohti uutta kautta

Vesa Suonsyrjä

Kouvolassa kasvanut ja juniorivuotensa pelannut Juuso Pulli, 25 on pelannut aikuisikänsä Jyväskylässä, jossa pelit ovat jakautuneet JYP:n liigajoukkueen ja JYP-Akatemian välillä lähes samassa suhteessa. Vaikean edelliskauden jälkeen vahvajalkainen puolustaja hakee uutta nostetta uralleen uudessa ympäristössä Tampereen Ilveksen väreissä.

Kouvolan KooKoo:ssa vietettyjen juniorivuosien jälkeen Juuso Pulli siirtyi Jyväskylään, jossa pelit jakautuivat Mestiksen ja Liigan välillä. Pulli muistelee lämmöllä Jukka Ahvenjärven johdolla toiminutta JYP-Akatemiaa, josta moni pelaaja on noussut liigaympyröihin.

– Kun siirryin Jyväskylään en ollut vielä valmis pelaamaan Liigassa, joten paikka aukesi Akatemiassa, jossa me harjoittelimme todella kovaa osin pelienkin kustannuksella, jotta nuorista pelaajista koostuva ryhmä kehittyisi mahdollisimman paljon pelaajina. Mestiksessä pääsi hyvin kiinni miesten peleihin ja pelaaminen kehitti. Varsinkin sen ensimmäisen kauteni siellä pelaajista todella moni pelaa tällä hetkellä Liigassa.
– Siinä sitten vähän yksi vuorollaan pelaajat pääsivät koittamaan liigavauhtia ja moni käytti saamansa mahdollisuuden hyödykseen. Itsekin pääsin muutaman loukkaantumisen kautta kokeilemaan liigavauhtia kolmannella kaudellani Jyväskylässä eli kaudella 2013-14. Sillä kaudella voitimme joulun aikaan Berliinissä European Trophyn mestaruuden, muistelee Pulli.

Seuraavienkolmen kauden ajalla Pulli pelasi Liigassa 107 ottelua ja jokaisella näistä kausista pelejä tuli myös Akatemian puolella Mestiksessä. Läpimurtokauden 2014-15 jälkeiset kaksi kautta ovat olleet vaikeampia ja edellisellä kaudella Pulli turhautui rooliinsa Jyväskylässä.

– Aloitin kauden 2014-15 Mestiksessä, mutta kun Liigassa tuli muutama loukkantuminen sain oman mahdollisuuteni ja pelit menivät hyvin. Sain hyvin vastuuta ja onnistumisia. Sitä seuraavalla kaudella loukkannuin pahasti lokakuussa ja olin poissa kokonaan kolme kuukautta ja loppukausi oli selviytymistä, kun pelituntuma hävisi mutta sain silloin loppukaudesta uudelleen otetta pelaamiseeni.
– Menneellä kaudella minulla oli vaikeaa, kun peliaika jäi vähiin ja oli kaikin puolin vaikeaa. Kauden kohokohta olikin käydä lainalla Tapparassa, jossa sain vastuuta ja pystyin näyttämään itselleni pärjääväni yhä tässä sarjassa.
– Liekki sisällä palaa vahvasti ja ilo tekemiseen syntyy luottamuksen ja vastuun kautta, siksi edellistä kautta on turhaa miettiä sen enempää, tiivistää Juuso Pulli.

Juuso Pullia on luonnehdittu erittäin hyväksi luistelijaksi ja Jyväskylän vuosina lehdistössä on käytetty myös termiä välihyökkääjä. Miten Pulli itse kokee oman pelityylinsä?

– En ihan allekirjoita välihyökkääjän luonnehdintaa, vaan itse kuvailisin jotenkin niin, että tykkään touhuta ympäri kaukaloa ja silloin kun on paikka painaa ihan täysillä hyökkäyksiin mukaan, kun luisteleminen ja hyökkäysten tukeminen on kuitenkin sitä omaa vahvuuttani. Pyrinkin tällä kaudella käyttämään hyvää luisteluani entistäkin paremmin hyödykseni, analysoi Pulli.
– Tykkään pelata erikoistilanteissa ja etenkin alivoimalla koen olevani hyvä, sillä olen hyvä kamppailemaan ja blokkaamaan laukauksia. Täällä Ilveksessä koen, että minulla on iso mahdollisuus nousta huipulle ja näyttää itselleni ja muille, että pystyn kantamaan vastuuta ja olemaan isossa roolissa.

Tampereella jääkiekolla on valtava asema ja ihmiset tunnustavat väriä molempien seurojen kannattajien toimesta. Viime kauden lainapestinsä ja kaupunkiin muuttonsa jälkeen Juuso Pulli onkin aistinut tätä tunnelmaa.

– Olen aistinut miten viime kevään pudotuspelisarja sähköisti kaupunkia ja nyt kesälläkin molempien seurojen väriä näkyy autojen tuulilaseissa ja ihmisten vaatteissa. On hienoa, että täällä uskalletaan tunnustaa väriä ihan jokapäiväisessä elämässä, ihailee Pulli.

Haastattekuhetkellä Juuso Pullilla on Ilveksessä takana jääharjoituksia ja kahden ottelun harjoitusturnaus Decens Tampere Cup. Minkälaisia huomiita Pulli on tehnyt uudesta joukkueestaan?
– Itselläni on todella hyvä fiilis tästä joukkueesta. Meillä on hyvin samanhenkistä porukkaa ja on upeaa nähdä millainen palo näiden nuorten jätkien silmissä palaa kun tehdään yhdessä hommia. Homma toimii jäällä ja sen ulkopuolella ja ilmapiiri on sellainen, ettei ketään tarvitse patistella vaan kaikki tekevät hommia hyvällä asenteella, fiilistelee Pulli.
– Meillä on joukkuessa hyvä kilpailutilanne ja moni jätkä on samalla viivalla peliaikaa jaettaessa. Kilpailu on tervettä ja se ajaa meitä kaikkia eteenpäin kohti myöhemmin lukkoon lyötävää yhteistä päämääräämme.Pelejä on paljon ja jokaiselle on tarvetta pitkässä sarjassa.

Harjoitusotteluita pelataan tällä kaudella vähemmän kuin monesti aiemmin ja Ilveksen osalta pelit pelataan kotikaukalossa yhtä Hämeenlinnaan suuntautuvaa matkaottelua lukuunottamatta. Juuso Pulli pitää tätä fiksuna, sillä turha matkustaminen ei palvele ketään.

– Jokainen harjoituspeli on meille tärkeä, sillä niistä pitää ottaa kaikki oppi irti tuloksesta riippumatta. Pitää ottaa hyvät asiat mukaan sekä ottaa oppia etteivät samat virheet toistu tulevaisuudessa. Luulemiseen meillä ei ole varaa koko pitkällä kaudellakaan, sillä luulemalla kyyti on kylmää. Iso haaste kautta ajatellen onkin latauksen säilyttäminen jokaiseen otteluun, muistuttaa Pulli.

Juuso Pulli on asettunut Tampereelle yhdessä tyttöystävänsä kanssa ja kauden lähestyessä asiat alkavat olemaan mallillaan.

– Pääsimme muuttamaan heinäkuun puolivälissä ja pikku hiljaa kaikki tavarat alkavat olemaan paikoillaan ja juokseminen huonekaluliikkeissä saa riittää. On aika jälleen keskittyä jääkiekon pelaamiseen, nauraa Pulli.

Pelicans kaatui Ilves-kasvattien johdolla
Ässät vieraaksi Hakametsään
UUTISET