Otteluennakko

Kaatuuko Raimo Helmisen valmentama TPS Turussa?

Ilves.com

TI 20.10. 18:30

Ilveksen alkukausi on sujunut kahden pisteen keskiarvolla joukkueen voitettua kuudesta kamppailustaan neljä. Viime viikonloppuna joukkue kaatoi Lahdessa Pelicansin lukemin 1-4, mutta taipui kotitappioon Porin Ässille lukemin 3-5. Isoja minuutteja illasta toiseen pelaava Juuso Välimäki kantaa kultaista kypärää tehoin 1+5. Arttu Ruotsalainen on tehnyt kuudessa ottelussaan neljä maalia. Edellisen viikonlopun Ilveksen ongelmana oli viisikkopuolustus, johon odotetaan parannusta kolmen ottelun viikkoon lähdettäessä.

Viime kaudella käytännössä kaikessa epäonnistunut TPS pisti palettinsa uusiksi ja palkkasi päävalmentajakseen Ilves-legenda Raimo Helmisen, jolla on luotsattavanaan todellinen muukalaislegioona, jossa on peräti kymmenen ulkomaalaispelaajaa. Alkukauden viidestä ottelustaan TPS on kerännyt yhdeksän pistettä. Edellisen ottelunsa TPS pelasi viime keskiviikkona, jolloin se hävisi kotikaukalossaan voittolaukauksilla HPK:lle lukemin 3-4vl. Alkukauden joukkueen ykköspyssy on ollut Josh Kestner, jolla on kultakypärä tehoin 5.4+3=7.


Ilveksen poissaolot ja alustavat toipumisajat 20.10.2020

Panu Mieho, päivä kerrallaan
Santeri Airola, 1-2 viikkoa
Joni Ikonen, joulukuu 2020
Niko Peltola, joulukuu 2020

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970TPSIlves1-4Runkosarja2221
To 01.01.1970IlvesTPS3-2Harjoitusottelut130
To 01.01.1970TPSIlves7-1Harjoitusottelut-
Ke 04.03.2020TPSIlves2-1 VLRunkosarja3684
Pe 03.01.2020IlvesTPS5-3Runkosarja6269
La 02.11.2019TPSIlves1-6Runkosarja4491
Ke 18.09.2019IlvesTPS2-4Runkosarja4197
To 22.08.2019TPSIlves3-2Harjoitusottelut865
Ke 16.01.2019TPSIlves3-4Runkosarja4473
Pe 21.12.2018IlvesTPS5-2Runkosarja4202
Pe 23.11.2018TPSIlves5-3Runkosarja5032
To 25.10.2018IlvesTPS3-4Runkosarja5030

Kauden ensimmäinen paikallispeli perjantaina Hakametsässa, tervetuloa turvallisesti katsomoon!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko25914754
2 Ilves24926049
3 Pelicans25826548
4 HIFK24846044
5 KooKoo25756042
6 KalPa25716241
7 Tappara24767037
8 Kärpät23586336
9 TPS22646036
10 Ässät27759735
11 Sport25527032
12 SaiPa24486130
13 Jukurit26609029
14 JYP24538320
15 HPK25599219

Lisää aiheita

13.1.2021 / Uutinen

Pregame-livestudio: Ilves-HPK lauantaina 16.1.

Ilves järjestää videostriimin välityksellä toteutettavan pregame-livestudion ennen lauantaina 16.1. pelattavaa Ilves-HPK-kotiottelua. Ottelu pelataan rajoitusten vuoksi ilman yleisöä, mutta Ilveksen studion ja C Moren tai FUN...

LUE LISÄÄ


11.1.2021 / Uutinen

Joona Koppanen palaa Boston Bruinsin organisaatioon

Toistaiseksi voimassa olleella lainasopimuksella Ilveksessä pelannut Joona Koppanen, 22, on kutsuttu takaisin Boston Bruinsin organisaatioon. Hyökkääjä matkustaa Pohjois-Amerikkaan tällä viikolla. Kaudella 2015-2016 Ilveksessä A-nuorten Suomen...

LUE LISÄÄ


11.1.2021 / Uutinen

Kuukauden Kotipizza-pelaaja: Eemeli Suomi, joulukuu 2020

Kotipizza ja Ilves järjestävät kuukauden Kotipizza-pelaajaäänestyksen kauden 2020-21 ajan. Eniten ääniä saanut pelaaja kruunataan kuukauden Kotipizza-pelaajaksi ja kuukausittain äänestäjien kesken arvotaan yksi voittaja, joka saa...

LUE LISÄÄ