Haastattelu

Kalle Maalahti hakee Ilveksestä nousua seuraavalle tasolle

Vesa Suonsyrjä
Sami Raiskio

Ilveksen kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen tehnyt puolustaja Kalle ”Kölli” Maalahti on kahden viime kauden aikana ollut yksi tehokkaimmista puolustajista Liigassa. Nyt Lappeenrannasta kotoisin oleva jykevä (178cm/90kg) puolustaja hakee uudesta ympäristöstä nostetta seuraavalle tasolle.

SaiPan-paidassa käytännössä koko pelaajauransa pelannut 28-vuotias pelaaja oli monen katsojan mielestä sputnik-paitojen paras puolustaja Ilvestä vastaan pelatussa sarjassa pudotuspelien 1 kierroksella. Miten mies itse kuvailee itseään pelaajana?

– Koen olevani hyvin luisteleva puolustaja. En ehkä ole kaukalon vahvin pelaaja, mutta koitan sitä ajoittain olla ja vääntää kaiken mitä varresta lähtee. Erityisesti pidän kiekon kanssa pelaamisesta ja välillä yritän kikkojakin, vaikka niitä valmentajat eivät aina niin ihaillen seuraakaan, nauraa Maalahti.

Sulavasta luistelustaan tunnettu Kalle Maalahti ei ole ainoastaan kiekollisen pelaamisen taitaja, sillä miehen vastuulla on ollut paljon myös alivoimalla pelaaminen runsaan ylivoimavastuun lisäksi. Päättyneellä kaudella SaiPa-valmennus kehuikin mediassa Maalahtea yhdeksi sarjan parhaista alivoimapelaajista.

– Varsinkin urani alkupuolella pelasin pääosin alivoimaa ennen kuin sain ylivoimavastuuta. Viimeisimpinä vuosina olen päässyt pelaamaan myös ylivoimalla, joka luonnollisesti sopii kiekollisen pelaajan kykyihini. Kaiken kaikkiaan koen kuitenkin olevani all-around puolustaja, jonka voi laittaa kentälle missä tahansa tilanteessa, analysoi Maalahti.

Huhtikuun lopulla kaksikymmentäkahdeksan vuotta täyttänyt Kalle Maalahti on pelannut kahdella edellisellä kaudella yhtä ottelua vaille täyden määrän ja tässä ajassa ollut Liigan kahdeksanneksi tehokkain puolustaja iskemällä 119 kamppailuun tehot 10+41. Mistään sattumasta uudelle tasolle nousemisessa ei ole kysymys vaan kaikki on lähtöisin suhtautumisen muuttumisesta.

– Kaikkihan vaikuttaa kaikkeen, mutta korostaisin sitä, että olen pysynyt terveenä ja oppinut harjoittelemaan paremmin. Kehonhuoltamisesta, oheistoimista ja ruokailusta lähtien kun on tehnyt kaiken paremmin, niin on saanut pelata ehjänä.

– Kun sitten on saanut pelata ehjänä on saanut myös parempaa tatsia pelaamiseen ja sitä kautta päässyt koko ajan suurempaan rooliin ja se on johtanut tuloksentekemiseen. Itseluottamus ruokkii itseään onnistumisten kautta ja koko ajan koen kehittyneeni pelaajana.

Lappeenrannasta Ilveksen paitaan

Koko uransa Lappeenrannassa vajaan kauden lainapestiä Mikkelin Jukureissa lukuunottamatta SaiPaa edustanut Maalahti päätti viime kauden jälkeen haastaa itseään ja vaihtaa tutuista maisemista Tampereelle ja Ilvekseen noustakseen seuraavalle tasolle kiekkoilijana.

– Tietyllä tavalla halusin uutta vaihtelua ja ympäristöä. Vaikka SaiPassa vaihtuivat pelaajat ja valmentajat niin koin, että uuden alun kautta saisin virikkeitä paremmin noustakseni seuraavalle tasolle ja pääsisin vielä isompiin ympyröihin tulevaisuudessa. Missään tapauksessa en kyllästynyt siellä (SaiPa) pelaamiseen ja yhtenä vaihtoehtona oli loppuun saakka jatkaa tutussa ympäristössä.

– Olen seurannut Ilveksen pelaamista viimeisillä kausilla ja olen pitänyt täällä pelattavasta nopeasta ja liikkuvasta jääkiekosta. Täällä pelataan sellaista kiekkoa mitä tykkään seurata ja pelata. Ajattelin, että täällä olisi hyvä mahdollisuus pelata oman näköistäni kiekkoa ja ottaa se seuraava askel haastamalla itseäni ulkona tutuista ympyröistä ja todistaa ennen kaikkea itselleni, että olen huipputason pelaaja tässä sarjassa, uskoo ”Kölli”.

Päättyneen kauden jälkeen Ilves julkisti Kalle Maalahden 1+1 vuotisen sopimuksen. Kaksisuuntaisen kiinnostuksen pohjalta neuvottelut sujuivat nopeasti.

– Ilves otti kontaktia ja vaihdoimme viestejä molempiin suuntiin kaiken mennessä nopeasti sekä helposti ja näin nimet olivat sopimuksessa nopealla aikataululla. Sopimuksen mitta oli itselleni passeli tässä vaiheessa. Missään nimessä tarkoitus ei ollut tulla tänne vain kaudeksi ja tällä hetkellä seura ja kaupunki ovat vaikuttaneet todella positiivisille. Pohditaan jatkoa sitten tulevaisuudessa,painottaa Maalahti.

Pääsiäisenä muuttokuormansa Kalevaan tuonut Maalahti on ehtinyt haastatteluhetkellä hikoilla lähes kaksi viikkoa Ilveksen aloitettua vapun jälkeen valmistautumisensa uuteen kauteen.

– Tavarat ovat alkaneet löytämään kotona paikoilleen ja iltaisin olen ehtinyt tutustumaan vähän uuteen kotikaupunkiini. Alkuun on ollut vähän hapuilevaa löytää esimerkiksi lounaspaikkoihin, mutta onneksi joukkuekavereista on ollut tässä apua, kiittää Maalahti.

– Joukkue on erittäin nuori ja on poikkeuksellista aiempaan nähden, että olen joukkueen kokeneempien pelaajien joukossa. Se mitä kahden viikon aikana olen ehtinyt tutustumaan joukkueeseen, niin hirvittävä määrä siellä on nuorta lahjakkuutta ja kamppailu peliajasta ja isoista rooleista tulee olemaan kovaa. Itsekin pitää kaikkensa laittaa alusta lähtien peliin, sillä mikään automaatio kärkipuolustajan rooli ei ole eikä paikkoja jaeta iän perusteella. Kova kilpailutilanne sopii itselleni todella hyvin ja odotankin jo innolla päästessäni haastamaan itseäni todenteolla.


Ilveksen kauden 2019-20 kausikortit ovat nyt myynnissä, hanki omasi!

Lisää aiheita

7.5.2020 / Uutinen

Game Used -varusteita huutokaupataan toukokuun aikana

Ilves-Hockey Oy järjestää Game Used -varusteiden huutokaupat toukokuun aikana varuste kerrallaan. Huutokauppasarja aloitetaan tänään torstaina 7.5. klo 20 ja ensimmäisenä kohteena on hyökkääjä Arttu Ruotsalaisen...

LUE LISÄÄ


30.4.2020 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n yt-neuvottelut päätökseen

Ilves-Hockey Oy on käynyt koronaviruspandemian vaikutusten seurauksena koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut, jotka ovat päättyneet 30.4.2020. Neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä kaikkien osapuolten ymmärtäessä tilanteen vakavuuden. Neuvotteluiden...

LUE LISÄÄ


29.4.2020 / Uutinen

CHL-kauden suunnitellaan alkavan 6.10. – viivästys muuttaa sarjajärjestelmää

Koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden vuoksi jääkiekon Mestarien liigan eli CHL:n hallitus on päättänyt siirtää CHL-kauden alkua kuukaudella lokakuun alkuun. Päätöksen myötä sarjajärjestelmä muuttuu ja tulevalla kaudella...

LUE LISÄÄ


29.4.2020 / Uutinen

Matias Maccelli solmi NHL-sopimuksen Arizona Coyotesin kanssa

Liigan vuoden tulokkaaksi valittu Ilves-hyökkääjä Matias Maccelli, 19, on tehnyt kolmivuotisen tulokassopimuksen NHL-seura Arizona Coyotesin kanssa. Viime keväänä 2+1-vuotisella sopimuksella Ilvekseen siirtynyt Matias Maccelli iski...

LUE LISÄÄ


29.4.2020 / Haastattelu

Ilves Hockey Podcast – Juha Hautamaa

Jakso 9. Ilves Hockey Podcastin yhdeksännessä jaksossa ääneen pääsee nykyisin pelaaja-agenttina toimiva ja Ilveksessä monessa roolissa ollut ex-pelaaja Juha ”Hade” Hautamaa. Podcastissa Hade muistelee peliuraansa,...

LUE LISÄÄ