1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Kannattajien tukema Ilves pistejahdissa Raumalla

Kannattajien tukema Ilves pistejahdissa Raumalla

Vesa Suonsyrjä
Lukko TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Ilves matkaa lauantaina Raumalle, jossa se kohtaa suurilukuisen kannattajaryhmänsä tukemana Rauman Lukon ennen kuin suuri osa paikalle saapuneista katsojista ja joukkueesta siirtyy Ilves-risteilylle. 

Kotijoukkue Lukko pyrkii katkaisemaan tappioputkensa

Kauden alussa vaikeuksissa ollut Rauman Lukko oli joulukuussa mahtavassa lennossa. Raumalaiset voittivat joulukuun kymmenestä ottelusta peräti yhdeksän ja keräsi muhkeat 26 sarjapistettä. Tämäkään putki ei ollut loputon, vaan tammikuussa Lukko on onnistunut voittamaan viidestä ottelustaan vain yhden ja lähtee Ilvestä vastaan kolmen ottelun tappioputkessa.

Lukon kolmen ottelun tappioputki on syntynyt vaiherikkaalla tavalla. Kotiottelussaan SaiPaa vastaan Lukko kampesi pelin jatkoajalle oltuaan tappiolla 0-3 ja 2-4. Lopulta SaiPa nappasi tuosta kamppailusta lisäpisteen voittolaukauskilpailun jälkeen. Viikko sitten Lukko matkasi Oulun Kärppien vieraaksi, josta se palasi selkeä 3-0 tappio niskassaan. Kuluvan viikon ainoassa kamppailussaan Lukko kohtasi HIFK:n. Tuota kamppailua Lukko johti 0-2 aina 47 minuutille saakka, jonka jälkeen HIFK iski pelin tasoihin ja jatkoajalla voittomaalin.

Jouko Myrrä luonnehti IBC-klubilla Rauman Lukon pelaamisen olevan pitkälti samankaltaista mitä sarjakärki Oulun Kärpät pelaa. Siinä suhteessa torstain kamppailu antoi varmasti valmennukselle pohdittavaa lauantain kamppailun alla.

Raumalaisten kauden kärkipelaajia ovat olleet maalivahti Lassi Lehtinen, puolustajat Jakub Krejcik ja Tarmo Reunanen sekä laadukas hyökkäyskalusto, jossa kuusi pelaajaa on viimeistellyt kymmenen maalia tai enemmän. Joukkueen kultakypärää kantaa Arttu Ilomäki tehoin 41.13+20=33.

Ilveksellä alla tuloksekas, mutta ailahteleva jakso

Ilveksen viimeisen kymmenen ottelun aikana keräämät 16 sarjapistettä ovat viidenneksi eniten kaikista joukkueista tällä otannalla. Kuluvalla viikolla joukkue jatkoi hyviä vieraspeliotteitaan kaatamalla TPS:n lukemin 3-4. Turun kamppailun tehomiehinä hääräsivät Teemu Rautiainen tehoin 1+2 ja Joona Ikonen kahdella maalillaan. Kotikamppailussa Kärppiä vastaan Ilves hävisi kamppailun heikkoon avauserään, jossa Kärpät iski kertaalleen alivoimalla ja kahdesti ylivoimalla. Lopulta kelvollisista kahdesta jälkimmäisestä erästa huolimatta Kärpät vei pisteet lukemin 1-4.

Ilveksen peli on ailahdellut valtavasti otteluiden välillä ja sisällä. Kaikkea ei voida laittaa kokemattomuuden piikkiin ja kauden kääntyessä ratkaisuhetkilleen on joukkueen löydettävä tapa pelata illasta toiseen voittavaa jääkiekkoa, jotta keväällä voidaan pelata vielä pitkään. Joukkueen suurimpana murheena on koko kauden otannalla ala-arvoinen erikoistilannepelaaminen, joka on maksanut pisteitä useissa otteluissa. Pitkään umpisurkeana pyörinyt ylivoimapelaaminen on piristynyt viime kamppailuissa, mutta samalla alivoimapelaaminen on romahtanut surkealle tasolle Edelliset viisi ottelua 54,17%). Etenkin maalinedustalta vastustajat ovat päässeet kokeilemaan maalintekoa jatkuvasti luvattoman heikosti.

Ilveksen takalinjoille liittynyt Niko Peltola on esiintynyt miehekkäästi kahdessa ensimmäisessä kamppailuissaan ja paluumuuttajasta voidaan hyvällä syyllä sanoa jo tässä vaiheessa olevan paljon iloa loppukauden mittaan. Muita viime aikaisia onnistujia ovat maalilla päävastuun viime aikoina kantanut Riku Helenius, Nuorten MM-kisoista todella vahvalla tasolla Oskari Laaksonen sekä ykkösketju Suomi-Ruotsalainen-Rautiainen, joka pystyy luomaan hienosti maalipaikkoja.

Ilvekseltä pelistä varmuudella ovat sivussa puolustajat Olli Vainio ja Matt Generous sekä hyökkääjä Jerry Ahtola. Juhani Tammisen ja Tuomas Salmelan pelaaminen selviää ottelupäivänä.

Kärpät tehokkaampi Hakametsässä
Lukon tähtipelaajat liikaa Ilvekselle – Laaksosen loukkaantuminen säikäytti
UUTISET