1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Kapteeni Tapio Laakso: Todella iso voitto meille

Kapteeni Tapio Laakso: Todella iso voitto meille

Marko Herckman

Ilves ja HIFK väänsivät tänään pitkän kaavan mukaan Hakametsässä ja voitto ratkesi vasta voittolaukauskisassa. Ilvekselle 2-1-voitto oli kauden ensimmäinen. Ilveksen kapteeni Tapio Laakso oli pelin jälkeen ylpeä joukkueensa sitkeydestä, mutta muistutti työtä olevan vielä paljon jäljellä pelin parantamisen eteen.

Pelin jälkeen kopista ilmestyi hymyilevä Tapio Laakso. Kauden alku on ollut tahmea ja kovan taistelun kautta tullut ensimmäinen voitto lämmitti kapteenin mieltä.

– Ihan loistava fiilis tietenkin. Ensimmäinen voitto ja kyllä sitä on tässä haettukin. Kovan työn kautta se nyt tuli. Aina se on vähän niin tälläisten putkien jälkeen on, että helpolla sitä voittoa ei saada. Vaikea peli oli meille, mutta olen tosi ylpeä jengistä, että ei luovutettu, sentteri kehaisee.

Pelin jälkeen kopissa ei paljon sanoja tarvittu.

– Ei siinä paljoa tarvinnut jutella. Kaikki ymmärsi mistä oli kyse ja matka jatkuu. Kyllä sen varmasti kaikki tietää, että meidän nuorelle joukkueelle tämä oli todella iso voitto, Laakso toteaa.

Helpolla Ilves ei pitkän kaavan mukaan revittyä voittoa saanut. Ilveksen paikat olivat varsinkin kahdessa ensimmäisessä erässä harvassa, kun taas IFK pääsi yrittämään maalintekoa useampaankin kertaan. Antti Lehtonen Ilveksen maalilla oli kuitenkin loistavassa vireessä.

– Kyllähän ”Jakke” (Antti Lehtonen) piti meitä pari erää mukana tässä showssa. Meillä oli vaikeaa päästä paikoille ja hävittiin kaksinkamppailuita. Tehtiin se itselle vaikeaksi, vaikka tietysti vastustajakin pelasi hyvin ja on kova porukka. Mutta siitä olen tosi ylpeä, että ei nitkahdettu kun jouduttiin tappioasemaan, vaan saatiin siitä jopa vähän lisää virtaa. Iso kääntö meiltä.

Kolmannessa erässä HIFK onnistui ensin maalinteossa, mutta viime aikoina kovia kokenut tulokashyökkääjä Joona Ikonen toi Ilveksen pari minuuttia ennen loppua tasoihin uransa ensimmäisellä liigamaalilla.

– Kyllä se oli hieno ja iso maali meille. Joona menee kaikkiin väleihin ja voittaa sieltä kiekkoja meille, kapteeni kehaisi nuorta hyökkääjää.

Viidellä tappiolla alkanut kausi on varmasti rassannut joukkuetta henkisellä puolella. Vaikka voitto nyt tulikin, niin Laakso muistuttaa että omassa pelissä riittää vielä paljon töitä.

– Voitto on tietysti iso juttu. Kyllä me ollaan paljon meidän omaa peliä katsottu ja kyllä sieltä löytyy ihan selkeitä syitä. Kenttätasapaino ei ole kohdallaan ja se aina vaikeuttaa asioita. Ei ole jatkumoa ja aina kun teet jonkun asian huonosti, niin se vaikeuttaa aina seuraavaa. Jos hyökkäät huonosti, niin sitten joudut puolustamaan vaikeisiin tilanteisiin ja sitten et pääsekään enää hyökkäämään. Kyllä meillä on vielä paljon tehtävää, mutta niin on muillakin jengeillä. Meidän täytyy vaan saada nopeasti asiat kuntoon ja kairaamaan voittoja jatkuvasti.

Ilves on hakenut myös pelistä toiseen erilaisia koostumuksia hyökkäyspäässä. IFK:ta vastaan Otto Koivulan ja Mikael Kurosen keskellä hyökännyt Laakso ei näe ketjumuutoksissa isompia ongelmia.

– Tietysti valmennus hakee uusia koostumuksia, kun tulosta ei ole tullut. Kyllä meidän täytyy vaan parantaa sitä viisi vastaan viisi pelaamista, että saadaan peli juoksemaan jouhevasti hyökkäyspäähän ja sitä kautta maalipaikkoja. En minä sitä vaikeana koe – kaikki pelaa kuitenkin samalla systeemillä ja jotain pieniä juttuja sovitaan aina ketjukavereiden kanssa. Tietysti kun tulee enemmän voittoja, niin varmasti ketjutkin pysyvät enemmän samoina.

Elintärkeä avausvoitto on nyt kairattu ja matka jatkuu lauantaina Mikkelissä Jukureiden vieraana.

– Lauantaina lähdetään taas nollista, mutta tietysti ensimmäinen voitto aina auttaa. Matka on vasta alussa ja koitetaan oppia näistä voitoista ja tappioista aina jotain ja mennään eteenpäin, Ilveksen kapteeni Tapio Laakso muistuttaa.

Ilves-HIFK-otteluraportti | Kuvaraportti

Ilvekselle vieraita Nordikselta
Vapauttava avausvoitto kotiyleisön tuella
UUTISET