1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Kauden toinen paikallisvääntö Hakametsässä

Kauden toinen paikallisvääntö Hakametsässä

Marko Herckman
Tappara PE 18.4. klo 02:00 Ilves

Ilves pelaa viikonloppuna kaksi peliä Hakametsässä. Perjantaina pelataan Tapparan vieraana ja lauantaina vastassa on TPS. Pystyykö Ilves kaatamaan perjantaina Tapparan joukkueiden kauden toisessa kohtaamisessa?

Maalijuhlaa ja tehottomuutta

Ilves pelasi tiistaina KooKoota vastaan varsin värikkään ottelun. KooKoo iski ensin kolme maalia, mutta Juhani Tamminen ja erän viimeisellä sekunnilla osunut Juho Liuksiala muuttivat tilanteeksi avauserän jälkeen 3-2. Mikael Kuronen nosti Ilveksen toisen erän alussa tasoihin, mutta KooKoon Jake Newton vei kouvolalaiset uudelleen johtoon. Kolmannessa erässä KooKoo siirtyi kahteen otteeseen kahden maalin johtoon, mutta Ilves ei luovuttanut. Kuronen, Otto Koivula ja Juuso Pulli toivat Ilveksen väkisin tasoihin, ja jatkoajalla Mikael Kuronen viimeisteli kypärätempullaan Ilvekselle 6-7-voiton. Kouvolan pelin kaltaiset maalijuhlat ovat harvinaisia nykypäivänä – edellisen kerran Ilves on kuusi maalia päästettyään voittanut pelin syyskuussa 2011, kun Tappara kaatui Jaakko Pellisen hattutempun siivittämänä 7-8. Vaikka Ilveksen peli on edelleen ailahdellut lokakuun aikana, joukkue on onnistunut nappaamaan viidestä pelaamastaan ottelusta neljä voittoa.

Tapparan alkukausi on sujunut odotuksiin nähden yskähdellen. Sarjataulukosta kirvesrinnat löytyvät sijalta kuusi. Tappara on takellellut etenkin hyökkäyspään tehojen kanssa – suurimpana ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt ryhmä on tehnyt viidessätoista pelissä 32 maalia. Lokakuun aikana Tapparan tehtyjen maalien keskiarvo on jäänyt liigapeleissä alle kahteen. Tiistaina Tappara väänsi Sportin kanssa maalittomana aina jatkoajalle asti, jossa puolustaja Otso Rantakari onnistui lopulta ratkaisemaan ajassa 63.15 1-0-voiton. Tehottomuudesta huolimatta Tappara on onnistunut voittamaan lokakuun viidestä pelistään kolme. Tappara on pelannut lokakuussa CHL:n merkeissä kahdesti myös Banská Bystricaa vastaan – tuloksena kotivoitto ja vierastappio.

Ilvekseltä on paikallispelistä sivussa Antti Lehtonen, Stefan Espeland, Juhani Tamminen ja Sami Sandell. Alaraajavamman vuoksi edellisen pelin väliin jättänyt päävalmentaja Karri Kivi puolestaan palaa vaihtoaitioon. Tapparan Teemu Nurmi joutui jättämään tiistain Sport-pelin kesken, mutta muuten kotijoukkueen sairastupa on tyhjä.

Kangasniemen kotiinpaluu

Ilves hankki loukkaantumisia paikkaamaan tutun pelaajan. Antti Kangasniemi on mukana ainakin tämän viikonlopun ajan. Viimeksi kaudella 2013-14 Ilvestä edustanut Kangasniemi on Ilves-kasvatti, jonka kaksi edelliskautta on mennyt ulkomailla. Tämän kauden alun Kangasniemi on pelannut Lekissä, jossa kahdeksassa ottelussa on syntynyt tehot 2+7. Otto Koivulan ja Ville Meskasen keskellä pelaavan konkarin otteita on mielenkiintoista seurata.

Mikael Kurosen kypärätemppu KooKoota vastaan oli toivottu onnistuminen täksi kaudeksi kotiin palanneelle hyökkääjälle. Voittomaalin jälkeisestä tuuletuksesta oli helppo lukea onnistumisten tuoma helpotus. Tehot 5+2 tällä kaudella keränneeltä monipuoliselta Kuroselta voidaan kauden mittaan odottaa isoa roolia Ilves-joukkueessa. Kaksi syöttöpistettä KooKoota vastaan kerännyt Joona Koppanen on pelien myötä pääsemässä pikku hiljaa hyviin rytmiin. Hyvin liikkuva ja ulottuva sentteri nostaa varmasti entistä enemmän profiilia kauden aikana. Lähes 24 minuuttia KooKoota vastaan huhkinut Joe Piskula tuo Ilves-puolustukseen kaivattua jämäkkyyttä.

Tapparan tehokkain pelaaja alkukaudesta on ollut kokenut Kristian Kuusela tehoin 2+8. Seitsemän maalia tehnyt kapteeni Jukka Peltola on ainoa Tappara-hyökkääjä joka on osunut yli kahdesti maalipuiden väliin. Lisätehoja Tapparan leirissä odotellaan ainakin Porista hankitulta hyökkääjäkaksikko Jarno Kärjeltä ja Niko Ojamäeltä – tähän mennessä porilaishankinnat ovat keränneet yhteensä vain kolme tehopistettä. Onnistujiin Tapparasta voi lukea ainakin puolustaja Mikko Lehtosen. Eniten peliaikaa kirvesrinnoista kellottava puolustaja on kerännyt yhdeksän tehopistettä ja taistelee kiivaasti paikasta olympiakisoihin. Tsekkivahti Dominik Hrachovina on pelannut tähän mennessä kaikki Tapparan ottelut torjuntaprosentilla 92,91.

Kumpi vie kauden toisen paikallispelin?

Ilves ja Tappara kohtasivat kauden ensimmäisessä ottelussa. Ilves haki silloin vielä vahvasti peliään ja Tappara nappasi 0-3-voiton. Ilveksen peli on pikku hiljaa loksahtelemassa kohdalleen. Edelleen pelin sisällä tulee liikaa tason vaihtelua, mutta joukkue on näyttänyt jo moneen otteeseen sitkeyttä nousemalla tappioasemasta voittoon.

Ilveksen suurimmat ongelmat ovat olleet koko viisikon tiiviissä puolustuspelissä. Tappara puolestaan on tuskaillut tehokkuutensa kanssa. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun nämä ääripäät iskevät yhteen perjantai-iltana. Tappara lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Ilves ei varmasti halua antaa tuumaakaan ilmaiseksi.

Olli Vainio: Kuuma peli tulossa

Tiistaina Ilves pelasi erittäin värikkään ja poikkeuksellisen pelin Kouvolassa. Ilves oli useaan otteeseen pari kolme maalia takana, mutta raivasi lopulta sitkeästi 6-7-jatkoaikavoiton.

– Se oli aika erikoinen peli. En ole varmaan ikinä ollut mukana tuollaisessa pelissä, jossa tehdään noin paljon maaleja – ei ollut varmaan kiva peli molareille. Positiivisena asiana pystyttiin nousemaan ensin 3-0-tilanteesta ja sitten vielä kolmannessa erässä kahden maalin takaa. Ei lakattu missään vaiheessa uskomasta omaan tekemiseen ja se tuotti lopulta tulosta. Mutta jos kaveri tekee kuusi maalia, niin ei se puolustuspeli ole silloin toiminut, puolustaja Olli Vainio pohti torstaina.

Perjantaina on edessä kauden toinen paikallispeli. Siitä Vainio odottaa kuumaa koitosta.

– Varmasti tulee tiukka peli. Tappara ei ole tehnyt sitä tulosta, jota heiltä on odotettu ja siellä on varmasti toivottu. Taistelevat ihan varmasti jokaisesta tilanteesta ja veikkaan, että tulevat todella nälkäisinä huomiseen peliin. Se paikallispeli tuo vielä aina omaa lisätunnetta siihen ja veikkaan, että huomenna tulee aika kuuma peli. Me ollaan menty ainakin paljon eteenpäin siitä kauden ensimmäisestä pelistä.

Ilveksen junioripolun läpikulkenut Vainio on kohdannut Tapparan lukemattomia kertoja urallaan. Puolustaja kokee paikallispelien olevan edelleen erityislaatuisia.
`
– Kyllä ne vaan on. Ainakin itselle, joka on kasvanut tähän asetelmaan kun olen täältä kotoisin. Mutta kyllä minä luulen, että kaikki aistivat sen tietyn erikoislatauksen. Ne ovat yleensä hienoja pelejä, kun on meininkiä hallissa, Vainio toteaa.

Antti Kangasniemi paikkaamaan loukkaantumisia
Tappara murskaava kauden toisessa paikallistaistossa
UUTISET