1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Kolmosketju taituroi kauden ensimmäisen kotivoiton

Kolmosketju taituroi kauden ensimmäisen kotivoiton

Markus Mesiä

Paikallispelivoiton jälkeen kaksi peräkkäistä tappiota kärsinyt Ilves lähti perjantai-iltana mittaamaan kauden hyvin aloittaneen Sportin syysvirettä. Tupsukorvat ottivat erinomaisessa avauserässä niskalenkin vaasalaisista, eikä vieraista ollut haastamaan erityisesti Teemu Lepauksen (1+3=4) ja Joose Antosen (1+1=2) johtamaa tamperalaisjoukkuetta. Kolme pistettä jäi Hakametsään numeroin 6-2.

Muskaava avaus

Pirteästi otteluun luistellut Ilves sai otteen itselleen jo ensiminuuteilla, eikä tamperelaisjoukkue jättänyt mahdollisuuttaan hyödyntämättä. Kotiyleisö sai kiekottoman miehen turhantuntuisesti kaataneen Ville Saukon jäähyn aikana aihetta juhlimiselle, kun Oskari Laaksosen laukaus pomppi ohi Sport-maalivahti Mika Järvisen. Kyseessä on vasta 19-vuotiaan puolustajan Liiga-uran avausmaali.

Avauserän pahasti vastaanottavana osapuolena ollut Sport sai lisää kylmää vettä niskaansa vielä ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Lepaus sai vieraiden pahan puolustuspään sekoilun jälkeen napautettua kiekon lähes tyhjään maaliin. Kotiyleisöä riemastutti avauserässä vielä ylivoimalla Arttu Ruotsalainen.

Sportista ei ollut ensimmäisen kaksikymppisen aikana Ilvekselle minkäänlaista vastusta. Tulostaulun ohella myös torjuntatilasto kertoi karua kieltä: Riku Helenius joutui venymään erän aikana vain kolmesti kiekon eteen.

Sportin parannus ei riitä

Hakametsän jäälle luisteli toiseen erään sisuuntunut Sport. Hetkittäin pahastikin hapuillut Ilves-puolustus aiheutti kotiyleisölle sydämentykytyksiä, mutta maalia vartioinut Helenius onnistui pitämään eron kolmessa maalissa. Takaa-ajoon lähtenyt vierasjoukkue sai kuitenkin maistaa karvasta kalkkia, kun tolppaan kilahtaneesta tolppalaukauksesta lähtenyt vastahyökkäys vei tamperelaiset jo 4-0-johtoon. Maali oli Antoselle viikon toinen täysosuma, sillä täksi kaudeksi Ilvekseen siirtynyt hyökkääjä iski SaiPa-ottelussa tupsukorvien ainokaisen.

Sport ei lannistunut takaiskusta, sillä Roope Talaja onnistui iskemään vieraiden avausmaalin Mark Floodin hapuiltua kiekon kanssa omassa päädyssä. Vaasalaisten hyvä yritys ei kuitenkaan tuottanut toisessa erässä enempää onnistumisia. Hakametsä pääsi juhlimaan vielä keskimmäisen parikymppisen viimeisillä hetkillä, kun Ruotsalaisen illan toinen osuma vei Ilveksen jälleen neljän maalin johtoon.

Kauden ensimmäinen kotivoitto

Ilveksen viides osuma oli Sportille liikaa, eikä vaasalaisjoukkue saanut enää sisuunnuttua päätöserään. Kolmannessa erässä suurin viihde nähtiin erinomaisesti yhteen pelanneen Lepaus-Antonen-kaksikon taidonnäytteistä. Taitava kolmosketju pääsi kiekottelemaan ja yrittämään Sportin päädyssä pitkiäkin aikoja, mutta osumia ei enää nähty. Vitjan keskellä pelaava Juhani Tamminen jäi ottelussa pisteittä, mutta laidalla viilettäneet taiturit keräsivät perjantaina yhteensä kuusi tehopistettä.

Miro Lehtimäen iskemä 5-2-kavennus tasavajaalla jäi vaasalaisille laihaksi lohduksi. Päätösnumerot 6-2 iski alivoimalla Jarkko Parikka, jonka laidan kautta lyöty purkukiekko pomppasi tyhjään Sport-maaliin. Samalla varmistui Ilveksen kauden toinen kolmen pisteen iltapuhde.

Sport vastassa Hakametsän perjantai-illassa
Jatkuuko Ilveksen tehoilu Lukon vieraana?
UUTISET