Elina Kuivalainen

Torstai-illan taisto Hämeen ja Savon välillä eteni lopulta KalPan selvän 0-2 vierasjohdon kuihduttua aina jatkoajalle ja jatkoajalla Ilveksen iskemään voittomaaliin asti. Pelin loppu lukemat 3-2 ja.

Ensimmäinen erä Savolaisten

Ilves nappasi ottelun avauskiekon ja sai KalPan karvaamaan kiekon itselleen, jonka toimesta Antti Lehtoselle kirjattiin ottelun ensimmäinen torjunta. Ilves sai oman pään aloitukseen vaihdettua kolmosensa kentälle ja seuraavassa hetkessä peli olikin jo KalPan päädyssä ja Niko Hoviselle merkittiin ensimmäinen torjunta. Kahden ja puolen minuutin kohdalla Juhani Tamminen ajoi KalPa päätyyn oikealta laidalta syöttäen maalin eteen luistelleelle Teemu Lepaukselle. Lepaus kuitenkin epäonnistui ohjauksessaan ja tilanne säilyi 0-0.

Seuraava maalintekopaikka oli Teemu Rautiaisella reilun viiden minuutin kohdalla, mutta suora siniviivan jälkeen ammuttu laukaus päätyi Niko Hovisen räpylään. Pelin ja ensimmäisen erän ensimmäinen jäähy nähtiin ajassa 07:21, kun Jarkko Parikka passitettiin kakkoselle laitakampituksesta. Tilanne oli omalla tavallaan erikoinen, kun Parikan taklaama KalPan pelaajan jäi laidan ja Parikan väliin puristuksiin ja lensi lopulta tilanteen seurauksena jäälle mahalleen. KalPa sai ylivoimansa heti kuntoon ja hetken pyörityksen jälkeen kiekko pomppi Ilveksen kannalta epäonnekkaasti Lehtosen selän taa. Ajassa 07:58 KalPa ylivoimalla 0-1 johtoon.

Erän puolen välin jälkeen yleisö huusi jäähyä KalPalle KalPa päädyssä tapahtuneesta tilanteesta, mutta tuomarit eivät nähneet tilanteessa rikettä. Reilun 14 minuutin kohdalla KalPalla oli tilaisuus iskeä kiekko toistamiseen Ilves maaliin, mutta Ilves selvisi tilanteesta ilman kunnon vaaratilannetta. Kuitenkin vain hetki edellisestä paikasta ja kiekko oli kuin olikin jälleen Lehtosen selän takana. Lehtonen oli kuitenkin tilanteessa voimaton. Maalin jälkeen Kivi kutsui joukkonsa vaihtoaitioon ja piti aikalisän. Ajassa 14:51 KalPa 0-2 johtoon.

Heti aikalisän jälkeen seuraavassa vaihdossa Ilvekselle vihellettiin erän toinen kakkonen. Joe Piskula ohjattiin istumaan kampitustaan ja Ilves aloitti taistelunsa, jotta tilanne ei pahenisi enää enempää ensimmäisen erän loppuminuuteilla. KalPa ei saanut Ilveksen onneksi ylivoimaansa toistamiseen toimimaan kunnolla ja Ilves pystyi säilyttämään tilanteen 0-2:ssa. Reilu minuutti ensimmäistä erää jäljellä ja Ilveksellä vaihto kesken ja tilanne KalPa päädyssä. Hovinen torjuu kiekon maalinsa oikealla kulmalla ja puolet maalista tyhjänä. Ilveksen epäonneksi reboundiin ei ehtinyt kukaan ja mahdollinen kavennus jäi syntymättä.

Ilves sai oman kunnon kavennus mahdollisuutensa vielä aivan ensimmäisen erän lopussa, kun KalPan Eetu Luostarinen luisteli istumaan KalPan ensimmäistä jäähyä korkeasta mailasta ajassa 19:22. Ilves sai hyvän pyörityksen KalPa päätyyn, mutta erätauko summeri katkaisi hyvin käyntiin saadun ylivoiman.

Ilves sai aikaan kaivatun kavennuksen

KalPa kampesi toisen erän ensimmäisen aloituksen, mutta kiekko päätyi lähes samantien Ilvekselle ja uudeksi aloitukseksi keskialueelle. Vähän ennen ensimmäisen minuutin täyttymistä Ilveksen kolmoskenttä sai jälleen hyvän maalinedustilanteen KalPa-maalin eteen, mutta Hovinen kesti tilanteen. Reilun kolmen minuutin kohdalla Teemu Lepaus ajoi jälleen KalPa päätyyn, mutta hänet otettiin irti kiekosta ja tilanne tyssäsi siihen. Reilun viiden minuutin kohdalla Ilveksen ykkösellä oli oma pyörityksensä KalPa päädyssä, mutta tästäkään tilanteesta ei päästy kunnon maalinteko paikkaan.

KalPalla oli jälleen oma vaarallinen pyörityksensä Ilves päädyssä reilun seitsemän minuutin kohdalla, mutta Lehtonen kesti ja selvitti tilanteen vaikka hänen edessään olikin reilusti maskimiehiä. Tapio Laakso lähetti kaukolämärin siniviivan tuntumasta kohti Hovista reilun kahdeksan minuutin kohdalla, mutta kiekko liiteli metri kaupalla yli Hovisen vartioiman maalin ja paukahti pääty pleksiin.

Seuraavan siniviiva vedon Hovinen sai torjua reilun 11 minuutin kohdalla, jonka toimesta Ilves sai paineen KalPa päätyyn. Ilveksellä oli vaihtokesken, mutta paine pysyi kuitenkin KalPa päädyssä. Pienen laitaväännön jälkeen Sami Sandell sai toimitettua kiekon Ville Meskaselle, joka syötti kiekon KalPa maalin oikealle kulmalle luistelleelle Teemu Rautiaiselle. Rautiaisella oli helppo työ iskeä avoimesta paikasta kiekko ohi voimattoman Niko Hovisen. Ajassa 31:55 Ilves kavennus 1-2.

Toisen erän viimeiset pari minuuttia Ilveksellä oli kunnon henki päällä ja tasoituskaan ei ollut kaukana. Kuitenkin Hovinen oli hereillä ja sai kammettua kiekon itselleen. Seuraavassa tilanteessa Ilves sai kolisteltua maalirautoja, mutta Ilveksen kannalta ikävästi maalin väärältä puolelta. Myös torjuntojen valossa Ilves paransi huomattavasti peliään toiseen erään, kun Lehtoselle kirjattiin vain kuusi torjuntaa ja Hoviselle puolet enemmän kokonainen tusina.

Peli tasoihin ja jatkoille

Kolmas erä alkoi Ilves painotteisesti, kunnes KalPa sai kiekon Ilves päätyyn ja puolentoista minuutin kohdalla Lehtoselle kirjattiin perä jälkeen kaksi torjuntaa. Kolman erän lähennellessä viittä minuuttia oli kiekon hallinta ollut suurimmaksi osaksi KalPalla, Ilveksen kärkkyessä kiekon riistoja aina kun vain mahdollista. Välillä kiekon riistoista saatiinkin aikaiseksi pieni paine KalPan päätyyn, mutta Ilveksen saamat maalipaikat oli harvassa verraten KalPan paikkoihin. Kuitenkin reilun viiden minuutin kohdalla Ilveksellä oli parikin oikein hyvää maalipaikkaa iskeä kiekko ohi Hovisen, mutta KalPa sai selvitettyä paineen ja tasoitus jäi vieläkin syntymättä.

Pikku hiljaa kolmannen erän lähennellessä puolta väliä, alkoi myös Hakametsän yleisö heräillä peliin mukaan ja Ilves päädystä alkoi kuulua ’Maaleja Ilves’ -huudot. Vain hetki osasto 41 huutojen alkamisesta kiekko saatiin, jokseenkin hieman jopa onnekkaasti, iskettyä Hovisen selän taa toista kertaa illan aikana. Maalinteosta vastasi Sami Sandell, Olli Vainion toimiessa maalin syöttäjänä. Ajassa 47:22 Ilves tasoitus 2-2.

Ilveksen saatua oma pelinsä kulkemaan, sai se vain hetken päästä tasoituksesta mahdollisuuden yrittää jo mennä johtoon, Balazs Sebokin saatua kakkonen kampituksesta. Ylivoima alkoi pyöriä samantien, mutta kiekkoa ei saatu kuitenkaan kunnolla maalille asti. Loppuaika ylivoimasta meni pelin hakemiseen, ja johtomaali jäi syntymättä.

Kolmas erä tarjosi myös reilulle 4500 päiselle yleisölle ehdottomasti vauhdikkaimman erän koko pelistä. Ensimmäinen ja toinen erä meni jonkinlaisessa kaamoksessa kummaltakin joukkueelta ja vauhtikaan ei silmiä hivelöinyt. Kolmannen erän alun jälkeen, loppu erä olikin lähes täysin Ilveksen suvereenia hallintaa.

KalPan saatua lopulta pitkän ajan päästä paineen Ilveksen päätyyn, sai se myös itselleen ylivoiman Olli Vainion luistelua ajassa 56:36 jäähylle Ilves-maalin takaisesta kiinnipito tilanteesta. KalPa sai ylivoimansa pyörimään lähes saumattomasti koko kaksiminuuttisen, mutta Ilves säästyi takaiskulta. KalPa sai vielä pari pahaa vetoa kohti Lehtosta, mutta Ilveksen onneksi kiekot lipuivat ohi maalin. Edessä häämötti lopulta jatkoaika.

Tahtovoitto jatkoajalla

Jatkoaika alkoi siitä, mihin kolmas erä päättyi ja Ilveksen hallitessa kiekkoa aina jatkoajan ensimmäisen minuutin yli, iski Jarkko Parikko lopulta ottelun loppu sineetin ajassa 61:09.

Karri Kiven kommentit:

– Todella tahmea ensimmäinen erä, mutta onneksi selvittiin. Kuten aiemminkin tällä kaudella, saatiin hyvä virtalataus siitä Rautiaisen maalista, joka siivitti meidät lopulta jatkoille ja jatkoajalla hieno voitto.

Onnistuuko Ilves kellistämään kuopiolaiset?
Pistejahti jatkuu Lappeenrannassa
UUTISET