1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Leo Lööf uskoo Ilveksen pelaavan tällä kaudella mestaruudesta

Leo Lööf uskoo Ilveksen pelaavan tällä kaudella mestaruudesta

Vesa Suonsyrjä

Ilveksen ruotsalaispuolustaja Leo Lööf, 19 kehittyy Ilveksessä kohti NHL-unelmaansa. Kovaotteinen kahdensuunnan puolustaja uskoo Ilveksen taistelevan kuluvalla kaudella mestaruudesta.

Leo Lööf syntyi ja varttui Karlstadin kaupungissa, joka sijaitsee Keski-Ruotsissa suuren Vänern-järven pohjoisrannalla reilut kolmesataa kilometriä Tukholmasta länteen.

– Olen asunut Karlstadissa koko aiemman elämäni. Perheeseeni kuuluvat isä,äiti,isoveli ja kaksoisveli. Kaksoisveljeni Linus pelaa myös kiekkoa, olemme pelanneet kaikki vuodet yhdessä ja olemme myös voittaneet paljon yhdessä, kuvailee Leo perhettään.

Jääkiekon pelaamisen Lööf aloitti 7-vuoden iässä kotikaupunkinsa ykkösjoukkueen Färjestadin riveissä. Puolustajalla oli paljon esikuvia, mutta nimetyksi nousee yksi ruotsalaispelaaja.

– Ihailin nuorena lukuisia Färjestadin edustusjoukkueen pelaajia, mutta en erityisesti ketään yksittäistä pelaajaa. Myös NHL:sta löytyy monta pelaajaa, joita ihailin ja näistä yksi oli puolustaja Erik Karlsson.

Nuorempana Leo Lööf pelasi jääkiekon lisäksi jalkapalloa ja salibandya. Valinta lajien välillä syntyi selkeistä syistä.

– Olin yksinkertaisesti parhaimmillani jääkiekossa ja jääkiekon pelaaminen on myös kaikista hauskinta, hymyilee Lööf.

Leo Lööf pelasi junioreissa huikeita kausia ja hän oli kaudella 2016-17 ja 2017-18 joukkueensa tehokkain puolustaja ja voitti U16-mestaruuden. Seuraavalla kaudella 2018-19 Leo Lööf voitti koko sarjan syöttöpörssin ja valittiin U18-sarjan parhaaksi puolustajaksi. Kuinka paljon tuon ajan tehopuolustajasta on jäljellä?

– Paljon on muuttunut vuosien varrella, mutta minussa on jäljellä monia ominaisuuksia noilta U16-vuosilta. Sarjat kovenevat koko ajan iän karttuessa ja puolustamisen tärkeys korostuu. Minulla on paljon jäljellä noita hyökkäyspään kykyjä, mutta kun en pelaa esimerkiksi ylivoimassa en ole ainakaan vielä päässyt näyttämään kaikkeani, analysoi Ruotsin nuorten maajoukkueita kaikissa ikäkausissa edustanut Lööf.

Nuorten sarjoista kohti ammattilaisuutta

Toissa kaudella Leo Lööf pelasi täyden kauden Färjestadin U20-joukkueessa ja teki myös muistorikkaan debyytin Färjestadin paidassa SHL:ssa.

– Se oli todellakin mahtavaa, kun unelma toteutui. Tulen muistamaan aina kun nousin kokoonpanoon ensimmäistä kertaa ja se oli upea tunne, hehkuttaa Leo maaliskuussa 2020 Linköpingia vastaan tekemäänsä SHL-debyyttia.

Kesällä 2020 St.Louis Blues varasi Leo Lööfin varaustilaisuuden kolmannella kierroksella 88. pelaajana.

– Varatukseni tuleminen oli hienoa. Olin kontaktissa lähes kaikkien NHL-seurojen kanssa, joista kaksi osoitti muita enemmän mielenkiintoa minua kohtaan ja minulla oli näistä hyvä aavistus. Lopulta juuri toinen näistä seuroista eli St.Louis Bluesiin minut varasi ja olen siitä iloinen.

Viime kaudella Covid-tilanne vaikutti päätösiin ja Leo Lööf pelasi pääosan kaudesta lainalla Ruotsin kolmanneksi kovimmalla sarjatasolla Hockeyettanissa Linden Hockeyn riveissä Eskilstunan kaupungissa sata kilometriä Tukholmasta länteen.

– Minut lainattiin nopealla päätöksellä Hockeyettaniin, koska juniorisarjoja ei koronan takia pelattu. Olin alkukaudesta loukkaantuneena ja tarvitsin ennen kaikkea pelejä, avaa Lööf taustoja siirrolle.

Ruotsin kolmanneksi kovin sarjataso Hockeyettan on huonosti tunnettu sarja Suomessa. Pystykö vertaamaan sarjan tasoa muihin pelaamiisi sarjoihin.

– Hockeyettan on hieman erilainen sarja kuin muut. Sarjan kärkijoukkueissa pelaa paljon hyviä pelaajia, mutta sarjan häntäpään joukkueet ovat heikkotasoisempia. Tämä tekee suuren tasoeron suhteessa Elitserieniin ja Liigaan, arvioi Leo Lööf.

Kun Leo Lööfin uraa tutkii nousee esiin jatkuvasti tämän hyökkääjänä pelaava kaksoisveli Linus Lööf, joka on pelannut käytännössä aina samassa joukkueessa Leon kanssa. Myös viime kaudella Hockeyettanissa. Kuluvalla kaudella Linus edustaa Växjö Lakersia SHL:ssa.

– Olemme todella läheisiä ja juttelemme enemmän tai vähemmän päivittäin ja yritän seurata mahdollisimman paljon hänen pelejään. Tuntuu jotenkin kummalliselle pelata ilman häntä, tunnustaa Leo.

Leo Lööf on mielestäni hyvin luisteleva fyysinen puolustaja, joka on pystynyt ajoittain tekemään tulosta myös hyökkäyspäässä. Miten mies itse kuvaa pelaamistaan?

– Olen kahden suunnan puolustaja, nautin fyysisestä pelaamisesta ja pystyn osallistumaan myös hyökkäyspeliin. Tulevaisuudessa minun pitää varmasti parantaa laukaustani, arvioi Lööf.

Nuorena maailmalle

Nuori puolustaja muutti elämänsä vieraaseen maahan ja vieraaseen kaupunkiin. Uusi koti löytyi itäisestä naapurimaasta Suomesta Leo Lööfin kirjoitettua 1+1 vuotisen sopimuksen Tampereen Ilveksen kanssa. Millaista oli muuttaa noin nuorena toiseen maahan.

– En tiennyt juuri mitään joukkueesta tai kaupungista etukäteen. Tutkin internetistä näitä asioita ja keskustelin agenttini kanssa. Oli luonnollisesti vaikeaa aluksi muuttaa pois läheisten luota, kun läheisiä on ikävä ja joutuu ottamaan itse vastuuta enemmän, mutta se kaikki on ollut myös opettavaista.

Koska muutit Tampereelle ja miten olet asettunut tänne?

– Muutin Tampereelle ennen joukkueen kesäharjoitusten alkamista. Tampere on suurempi kaupunki kuin mistä olen kotoisin ja se on erilaista. Viihdyn täällä hyvin ja Tampere on kaunis kaupunki, kehuu Leo Lööf uutta asuinkaupunkiaan.

Kuinka olet sopeutunut joukkueeseen ja tunsitko entuudestaan muita joukkueen pelaajia?

– En tuntenut entuudestaan ketään joukkueen pelaajista ja siksi alkuun olin hieman hermostunut. Sopeuduin kuitenkin nopeasti mukaan joukkueeseen ja siinä auttoi, että joukkueessa oli muitakin ruotsia puhuvia pelaajia (Salmela, Ikonen, Johansson, Crewe), joiden kanssa pystyin juttelemaan myös omalla kielelläni kun en valitettavasti osaa suomea ollenkaan, tunnustaa Lööf.

Ilves porskuttaa sarjan kärjessä ja Leo Lööf on pelannut 34 ottelua, joissa on syntynyt tehot 4+5=9. Lööfin tehotilasto +16 on Ilveksen paras. Kuinka tyytyväinen olet joukkueen ja omiin otteisiisi.

– Olen tietenkin tyytyväinen tilanteeseen, meillä on ollut hyvä kausi tähän asti ja olemme sarjan kärjessä. Pyrimme tietenkin lopettaakin runkosarjan hyvin ja mennä pitkälle pudotuspeleissä. Omalta osaltani kausi on myös mennyt hyvin ja pyrin parantamaan koko ajan. En ajattele henkilökohtaisia pistemääriäni vaan haluan ainoastaan pelata hyvin ja voittaa otteluita. Omat tehopisteet ovat tietenkin mukavia, mutta ne eivät ole minulle tavoite.

Ilves siirtyi joulukuussa uuteen aikakauteen kun joukkue siirtyi pelaamaan Nokia Arenalle. Minkälaisia ajatuksia uusi areena herättää?

– Meillä on hieno areena, on upeaa pelata täyden Nokia Arenan edessä ja kuulla kannattajiemme ääntä. Saan tästä areenasta NHL-tuntemuksia, hehkuttaa Lööf.

Tälläkin kaudella on jouduttu pelaamaan ajoittain tyhjille katsomoille ja varmasti yleisön saaminen takaisin halliin auttaa myös pelaajia?

– On surullista, että olemme pelanneet paljon otteluita ilman katsojia. Kun meillä on kotiotteluissa kannattajat tukenamme saamme heiltä energiaa ja he seisovat tukenamme. Meillä on hienot kannattajat, jotka auttavat meitä hirvittävän paljon, kehuu Leo Lööf.

Jatkat täällä Ilveksessä myös tulevalla kaudella. Mitkä asiat vaikuttivat päätökseesi jatkaa?

– Viihdyn Ilveksessä ja olen pystynyt täällä pelaamaan hyvää kiekkoa. Uskon pystyväni ottamaan seuraavan askeleen urallani ensi kaudella saamalla lisää roolia ja jatkamalla kehitystäni. Uskon pystyväni tähän kaikkeen nimenomaan Ilveksessä, joten oli helppo päätös jatkaa täällä.

Jos kysyn suoraan niin uskotko, että voimme tällä kaudella voittaa mestaruuden?

– Uskon, että voimme voittaa runkosarjan. Meidän pitää vain taistella kovasti jokaisessa ottelussa ja säilyttää itseluottamustasomme. Meidän pitää pysyä nöyrinä, mutta samalla tiedostaa että olemme hyvä joukkue. Pudotuspeleissä toivon, että menemme mahdollisimman pitkälle. Meillä on kaikki välineet mennä pitkälle ja uskon pitkään kevääseen.

Russian forward Ivan Nikolishin joins Ilves
Perjantai-illan huumaa Nokia Arenalla
UUTISET