1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Lippulahjoitus Hope Ry:lle tarjoaa iloa Ilves-faneille

Lippulahjoitus Hope Ry:lle tarjoaa iloa Ilves-faneille

Milla Mettiäinen

Lapsen oikeuksien päivän kunniaksi Ilves lahjoitti Hope Ry:lle sata lippua lauantain JYP-otteluun, jotta myös vähävaraisempien perheiden lapset saavat mahdollisuuden seurata jääkiekkoa paikan päällä Hakametsässä. Joonas Oden kävi lahjoittamassa liput Hopen toimipaikkaan. Hopella iloitaan omasta nimikkopelaajasta Ilveksessä, jonka vuoksi Odenin otteita onkin pidetty tarkasti silmällä kuluvan kauden aikana.

Joonas Oden iloitsee saadessaan kantaa pelipaidassaan Hopen logoa tärkeän asian puolesta. Odenin mielestä Hope tekee tärkeää työtä, ja erityisesti sitä hän pitää hienona, että jääkiekosta kiinnostuneet lapset saavat mahdollisuuden nähdä pelejä paikan päällä. Hyväntekeväisyys on Odenille tuttua, sillä hänen kotonansa on ollut tapana lahjoittaa esimerkiksi vaatteita eteenpäin.

Hope Ry:llä lahjoitus vastaanotettiin iloisella mielellä. Ilves-kannattajia löytyy asiakaskunnasta enemmistö, ja tamperelainen suosikkijoukkue selvitetäänkin heti kättelyssä, kun perhe tulee asiakkaaksi. Näin lahjoitetut otteluliput menevät varmasti oikeaan osoitteeseen ja lipuista on mahdollisimman paljon iloa!

Lippulahjoituksia on tehty ennenkin, kun esimerkiksi 2020 jouluna Yhdessä & Yhteisesti-tukilippukampanjassa kannattajillakin oli mahdollisuus osallistua lippulahjoitukseen ostamalla Ilves-kaupasta Hopelle ottelulippuja. Kyseisessä kampanjassa lippuja kertyi liki 1400 kappaletta. Nämä liput on jaettu kuluneen vuoden aikana, ja Hopella on pidetty huolta, että liput jakautuvat mahdollisimman reilusti asiakaskunnalle.

Joonas Oden kävi viemässä lahjoitetut otteluliput Hope Ry:n toimipaikkaan Koivistonkylän Prisman toiseen kerrokseen, jonne myös sinä voit tehdä lahjoituksia. Hope Ry ottaa vastaan hyväkuntoisia ja nykyaikaisia vaatteita, mutta myös esimerkiksi ehjiä urheiluvälineitä. Mikäli nurkissasi pyörii tarpeettomaksi jääneitä, mutta kunnossa olevia Ilveksen kannatustuotteita, niitäkin Hopella otetaan erityisen mielellään vastaan. Parhaillaan käynnissä on myös joululahjakeräys, johon voi osallistua mm. paikallisissa Prismoissa, Sokoksella ja Ratinan kauppakeskuksessa.

Juuso Pulli joins Ilves on a tryout
Roope Taposen lainasopimusta jatketaan 17.12.2021 asti
UUTISET