1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Luottopakiksi kasvanut Jarkko Parikka: Me uskotaan omaan tekemiseen

Luottopakiksi kasvanut Jarkko Parikka: Me uskotaan omaan tekemiseen

Marko Herckman

Ilveksen riveissä on riittänyt alkukaudesta onnistujia. Yksi niistä on 21-vuotias puolustaja Jarkko Parikka, joka on koko sarja plus-miinustilaston kärkinimi. Ilveksen hyvästä joukkuehengestä nauttiva Parikka kantaa isoa vastuuta Ilveksen puolustuspäässä ja haluaa auttaa illasta toiseen joukkuettaan voittoon.

Ilveksen alkukausi on ollut erinomainen. Nuori joukkue viilettää tällä hetkellä viiden ottelun voittoputkessa ja sarjataulukosta joukkue löytyy reilun kymmenen pelatun pelin jälkeen sijalta kaksi. Miltä joukkueen alkukauden otteet ovat tuntuneet joukkueen sisällä?

– On tuntunut kyllä hyvältä. On ollut jotenkin erilainen pöhinä ennen pelejäkin kun on tullut voittoja. On päässyt lähtemään rennommalla fiiliksellä peleihin, eikä ole tarvinnut jäkittää turhia. Meillä on muutenkin hyvä joukkuehenki päällä ja uskotaan siihen omaan tekemiseen. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, Jarkko Parikka uskoo.

Isoa vastuuta kauden aikana Ilveksen puolustuksessa kerännyt Parikka näkee menestyksekkään alkukauden tärkeimpänä syynä juuri tiiviin joukkuepelaamisen.

– Puolustuspeli on ollut koko joukkueelta hyvää, eikä olla päästetty vastustajaa paljoa vaarallisille paikoille. Hyökkääjät ovat tulleet hyvin alas ja me pakitkin ollaan puolustettu hyvin. Lisäksi ollaan oltu tehokkaita hyökkäyspäässä, ”Jake” analysoi.

Parikan esiin nostama joukkuehenki näkyy ulospäinkin joukkueen kaikessa tekemisessä. Hommia tehdään tosissaan, mutta hymy on herkässä.

– Kyllä se näkyy ihan jokapäiväisessä tekemisessä. Meillä on iloista porukkaa, joka nauttii tekemisestä ja menee hyvällä fiiliksellä. Henki on kyllä joukkueessa mallillaan.

– Meillä on nuori jengi ja on hyvä, että nyt on tullut onnistumisia vähän jokaiselle. Se varmasti ruokkii itseluottamusta ja tuo sitä fiilistä myös.

Urheilullisuutta ja rauhallisuutta

Urheilullisuus on ollut iso teema Ilveksessä ja siihen on panostettu kautta linjan. Neljättä kauttaan Ilveksessä pelaava Parikka on huomannut asiassa muutoksen parempaan suuntaan.

– Koko seurassa on panostettu siihen aika paljon jos vertaa vaikka siihen kun tänne tulin. Ravinto, nukkuminen ja kaikki sellainen otetaan nyt entistä paremmin huomioon. Varmasti siinä löytyy vieläkin parannettavaa, mutta asiat on aika hyvällä mallilla.

Parikka on itsessäänkin huomannut urheilullisuuden parantamisen vaikutuksia.

– Itselläni putosi esimerkiksi kesällä vähän painoa ja saatiin muutenkin ylimääräistä pois. Kyllä sen huomaa kentälläkin, että jaksaa paremmin. Runkosarjassa on kuitenkin 60 peliä ja mitään välipäiviä ei saa tulla. Kaikki asiat pitää hoitaa huolella, että jaksaa, puolustaja muistuttaa.

21-vuotias Parikka pelaa nyt kolmatta liigakauttaan. Tällä kaudella puolustajan otteista on huokunut rauhallisuus ja turha kiirehtiminen kaukalossa on jäämässä pois.

– Kyllä sen on huomannut itsekin, että nyt on helpompi pelata, eikä tarvi hätäillä enää niin usein. On pystynyt olemaan hyvä illasta toiseen ja pitää tasonsa paremmin. Parannettavaa löytyy tietysti vielä, mutta ainakin pysyy vauhdissa mukana.

Vauhti itsessään ei ole Parikalle ennenkään ollut ongelma, sillä puolustaja on erinomainen luistelija.

– Luistelu on edelleen ehkä se isoin vahvuus. Pystyn puolustamaan aika hyvin luistelulla. Puolustuspäässä ne vahvuudet itsellä muutenkin enimmäkseen on, Jake miettii.

Vaikka Parikan peli on alkukaudesta näyttänyt kypsältä, niin kehitettävää nuorella puolustajalla edelleen totta kai on.

– Puoluspäähän kun miettii, niin ehkä sellaista tietynlaista kovuutta pitää saada vielä lisää. Hyökkäysten tukemista olen pystynyt vähän parantamaankin, mutta on siinäkin vielä parannettavaa. Kaikkea pitää tietysti aina kehittää ja kentällä pitäisi pystyä olemaan koko ajan aktiivinen.

Voittaminen tärkeintä

Parikka on muodostanut alkukaudesta toimivan pakkiparin Oskari Laaksosen kanssa.

– Kyllä meillä on mielestäni mennyt ihan hyvin. Tietysti kauden aikana tulee aina juttuja, joita pitää parantaa, mutta kokonaisuuteen voi tällä hetkellä olla ihan tyytyväinen. Plusmiinustilastokin on plussan puolella, joka on tietysti aina hyvä juttu ja ollaan saatu tapettua hyvin vastustajan peliä ja käännettyä sitä nopeasti toiseen päähän.

Parikka on pakkiparin maltillisempi puolisko, kun kiekon kanssa luonnonlapsimaisesti veivaileva Laaksonen löytyy välillä milloin mistäkin päin kenttää.

– Oskari pelaa kyllä innolla ja tosi rohkeasti, niin kuin pitää pelatakin. Minä olen sitten välillä vähän paikkaillut jos välillä tulee jotain paikattavaa. Mutta kyllä sitä useimmiten tietää missä se pakkipari menee ja mukava siinä on ollut pelata, Jake hymyilee.

Nuoret puolustajat kantavat tällä kaudella Ilveksessä isoa vastuuta. Ilves-vuosien varrella Parikka on saanut hyviä vinkkejä kokeneemmilta kollegoiltaan.

– Kyllä sieltä sellaisia yksittäisiä asioita on irronnut itsellekin. Kyllä silloin vanhemmat pakit tulivat usein neuvomaan, kuinka jossain tilanteessa kannattaisi pelata ja kyllä niistä apua on itselle ollut. Nyt pitää ehkä itse jakaa sitä tietoa taas eteenpäin, täysveriseksi liigapelaajaksi kasvanut Parikka miettii.

Yhdentoista pelatun pelin jälkeen Parikan plus-miinustilasto näyttää +11. Se on koko Liigan paras lukema. Puolustaja vierittää asiasta kunniaa koko joukkueelle.

– Kausi on vasta alussa eikä sitä nyt vielä ole sen kummemmin tullut mietittyä. Totta kai se on aina hyvä asia olla plussalla ja koitetaan joka ilta ollakin sillä puolella. Enemmän se ehkä kertoo siitäkin, että ei olla tällä kaudella joukkueena oikein missään vaiheessa pyöritty pelkästään omissa, vaan päästy hyökkäämään ja saatu tulostakin.

Parikan kaltaisten pelaajien onnistumista ei voidakaan usein lukea suoraan tilastoista.

– En minä hirveästi tilastoja katsele. On se tietysti hyvä pakille jos on plussan puolella. Pisteitä en ole sen enempää miettinyt – niitä tulee silloin kun tulee. Tärkeämpää on se, että voitetaan ja puolustetaan hyvin. Niitä asioita yritän tuoda kaukaloon.

Kun nyt pisteet tulivat puheeksi, niin toistaiseksi uralla on syntynyt neljä liigamaalia, joista kaksi omasta päästä kaukalon laidan kautta tyhjiin. Onko kyseessä harjoiteltu kuvio?

– En ole sitä harjoitellut, mutta onnistumisprosentti on tällä hetkellä sata. En sitten tiedä mikä juttu siinä on, että se onnistuu, puolustaja sanoo ja hymyilee leveästi.

Imatran mies viihtyy Ilveksessä

Parikka saapui Tampereelle parin Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen vuonna 2015. Imatralta kotoisin oleva puolustaja on kotiutunut neljässä vuodessa Tampereelle.

– Nooh, ei ehkä ihan vielä kotikaupunki, mutta ehkä tätä voi jo toiseksi kodiksi kutsua. Kiva paikka tämä on ja hommat on toiminut hyvin.

17-vuotiaana juuri Ilvekseen saapunut Parikka istui haastattelupöydässä ujon oloisena nuorukaisena. Nelisen vuotta myöhemmin juttua riittää jo eri malliin.

– Kyllä neljässä vuodessa on tietysti paljon tapahtunut. Kun on päässyt miesten pelejä pelaamaan ja ikääkin tullut lisää, niin kai siinä aikuistuukin – ainakin vähäsen, Imatran mies sanoo ja heittää päälle tutun leveän hymynsä.

Ilves on ollut Parikalle hyvä paikka kasvaa.

– Ilves on ollut aina omasta mielestä legendaarinen seura ja oli tosi hienoa silloin tulla tänne. Hieno seura ja homma on toiminut hyvin – ei ole mitään valittamista itselläni.

Parikan kehitys on ollut lupaavaa ja puolustajalle olisi helppo povata tulevaisuutta isommissakin liigoissa. Parikka keskittyy kuitenkin vain tähän hetkeen.

– Tavoite on pelata joka ilta hyvin ja auttaa joukkuetta. Totta kai tulevaisuudessa on tavoite päästä vielä kovempiin sarjoihin ja sen eteen tehdään hommia, mutta tällä hetkellä tavoitteet on tässä Ilveksessä. Yritän kehittyä pelaajana ja auttaa joukkuetta, Jake linjaa tavoitteensa.

Ilveksen hyvät otteet ovat sytyttäneet Tampereen keltavihreää väkeä ja hallissa on ollut hyvä meininki.

– Totta kai se on kivempi pelata kun on porukkaa ja ääntä hallissa. Koitetaan jatkaa samalla tavalla, että meininki säilyy samanlaisena.

Mutta koska on Jarkko Parikan vuoro olla voittopelin jälkeen huudattamassa Ilveksen äänekästä kannattajajoukkoa?

– Perjantaina, Jake virnistää hetken mietittyään.

Ilves nousi murskavoitolla sarjakakkoseksi
Nappaako Ilves pisteet myös Kouvolasta?
UUTISET