Otteluraportti

Maaliverkot jälleen kovilla – Ilves nappasi Decens Tampere Cupin voiton

Marko Herckman

Eilen Tapparan numeroin murskannut Ilves jatkoi vakuuttavia otteita Decens Tampere Cupin finaalissa Helsingin IFK:ta vastaan. Toisessa erässä viisi maalia mättänyt tamperelaisjoukkue osui turnauksessa yhteensä 13 kertaa ja nappasi kautta aikojen ensimmäisen Tampere Cupin voittonsa lukemin 6-4.

Lepaus tuo Ilveksen tasoihin

Robert Leinon johtama Ilveksen ykköskentällinen painoi pelin aluksi kiekon IFK:n päätyyn ja Atte Engren joutui heti torjuntatöihin helsinkiläisten maalinsuulla. IFK iski kuitenkin nopeasti vastaan ja onnistui välittömästi maalinteossa kun maalin takatolpalle hiipinyt Iikka Kangasniemi sai laittaa kiekon aivan vapaasti verkkoon alle minuutin pelin jälkeen.

Alku oli mahdollisimman hankala ensimmäistä kertaa Ilveksen maalilla pelanneelle Eetu Mäkiniemelle ja vaikeudet jatkuivat, sillä IFK piti avausmaalin jälkeen useamman minuutin peliä pihdeissään. Ilveksellä oli vaikeuksia pitää kiekkoa kontrollissaan ja valkopaitainen vierasjoukkue hallitsikin erän ensimmäisen kympin tapahtumia luoden muutaman vaarallisen maalintekopaikan.

Erän jälkimmäisellä puoliskolla Ilveskin pääsi peliin paremmin mukaan ja sai siirrettyä etenkin hyvin maalille asti painuneiden siniviivavetojen kautta painetta vierasjoukkueen päätyyn. Kun erää oli jäljellä viitisen minuuttia Miro Nalli katkaisi IFK:n hyökkäykseenlähdön siniviivalla ja löysi hyvällä syötöllä toiselta kaistalta nousseen Teemu Lepauksen. Lepaus taituroi Engrenin poikittaisliikkeeseen ja ujutti lopulta rystyltä tasoituksen ajassa 15.17.

Kaksijakoinen erä päättyi lopulta tasanumeroihin 1-1. Erän edetessä peliin hyvin mukaan päässyt kookas Mäkiniemi torjui yhteensä neljästi, kun IFK:n maalilla Engren oli kiekon tiellä seitsemän kertaa.

Uudet ilvekset tehokkaina toisessa erässä

Toinen erä käynnistyi IFK:n jäähyilyllä. Ensin boksiin lähti kiinnipitämisestä Jere Sallinen ja minuuttia myöhemmin korkealla mailalla Teemu Lepausta naamaan osunut Johan Motin. Ilveksen kahden miehen ylivoima oli koko ajan vaarallista ja lopulta Robert Leino löysi maalin edestä Jasse Ikosen, joka napautti kiekon verkkoon. Toisena syöttäjänä maalissa toimi Kalle Maalahti.

Motinin korkeasta mailasta tullut rangaistus oli mallia 2+2 ja Ilves sai jatkaa ylivoimalla. Hyökkäysosaamistaan väläytellyt Antti Saarela oli lähellä tehdä Ilveksen kolmannen osuman, mutta IFK:n puolustus sai tökättyä jo Engrenin ohittaneen kiekon väljemmille vesille.

Seuraavana jäähyaitooon matkasi Mikko Kousa, joka sivalsi Jasse Ikoselta jalat alta ajassa 28.00. Ilveksen hyvin toiminut ylivoima tarvitsi vain neljä sekuntia maalintekoon. Robert Leino vei aloituksen puhtaasti, Teemu Rautiainen jatkoi kiekon Kalle Maalahdelle, jonka upea rannesivallus pöllytti IFK:n maalin ylänurkkaa. Reilu minuutti tästä ja eilen hurmannut Matias Maccelli polki täyteen vauhtiin oikealla laidalla ja löysi poikkikentän syötöllä Miro Nallin, joka nosti Ilveksen jo 4-1-johtoon ajassa 29.16.

Ilves osui erässä vielä kahdesti. Ensin nuori puolustaja Santeri Hatakka vippasi siniviivalta Nikolas Matinpalon ja Samuli Vainionpään syötöistä Ilveksen viidennen maalin ja erän päätösnumerot 6-1-sivalsi terävällä rannelaukauksella Teemu Rautiainen. Täysin Ilveksen merkeissä kuljetussa erässä nähtiin myös yksi vanhan mallin torikokokous, jonka painimiset tuottivat molemmille joukkueille kolme kahden minuutin rangaistusta.

Kolmas erä IFK:lle, turnaus Ilvekselle

Kolmanteen erään Ilves ei enää löytänyt samaa latausta kuin turnauksen aiemmissa kaksikymppisissä ja siitä tulikin Decens Tampere Cupin ainoa erä, jossa Ilves ei onnistunut maalinteossa. Muutaman kerran kotijoukkue oli lähellä – paras paikka tuli Matias Maccellille, joka irtosi omalta alueelta huikealla liikkeellä läpiajoon. Tällä kertaa kiekko kuitenkin karkasi ratkaisevalla hetkellä ja tamperelaiset heti hurmannut nuorukainen jäi ilman osumaa.

Helsingin IFK sen sijaan ryhdistäytyi kolmanteen erään ja osui kolmesti. Keväällä maailmanmestaruutta Leijonissa juhlinut Jere Sallinen osui kahdesti ja Jesse Saarinen kerran. Ilves kuitenkin piti pintansa ja voitti pelin, sekä koko turnauksen lukemin 6-4. Turnausvoitto oli Ilveksen ensimmäinen koko Decens Tampere Cupin ja sen edeltäjän Tampere Cupin historiassa.

Karri Kivi tyytyväinen kauden avauspeleihin

Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi yllättyi kuullessaan, että Ilves juhli vasta nyt ensimmäistä Tampere Cupin voittoaan kautta aikojen.

– Oliko niin vai? Eikö me muka voitettu jo joskus 80-luvulla tämä turnaus? Pitää kyllä tarkistaa asia, Ilveksessä pelaajurana aloittanut Kivi veisteli.

Päävalmentaja oli tyytyväinen turnauksen antiin.

– Tässä on meille valmennuksellekin paljon uusia pelaajia ja nyt tiedetään taas paremmin missä mennään.

– Pirteitä esityksiä. Tänään tuli tietysti pari maalia tuohon loppuun ja siitä tuli vähän soppaa, mutta pelattiin taas hienosti ne viimeiset minuutit. Ei muuta kuin jatketaan eteenpäin, Kivi summasi.


Varaa kausikorttipaikkasi kaudelle 2019-2020!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko8341221
2 Ilves9302018
3 Tappara8242414
4 HIFK9272713
5 Ässät9253113
6 KalPa518912
7 Kärpät5201312
8 KooKoo7191512
9 JYP8191812
10 Sport7121211
11 TPS8212211
12 Pelicans819289
13 HPK922346
14 Jukurit815265
15 SaiPa811255

Lisää aiheita

1.11.2018 / Otteluennakko

Siivittääkö kotiyleisö Ilveksen voittoon ennen maaottelutaukoa?

Ilves kohtaa runkosarjan ensimmäisen neljänneksen päättävän maajoukkuetauon päätöskamppailussaan sekavaan tilaan ajautuneen Porin Ässät. Nappaako hyvässä pistetahdissa alkukauden pelannut Ilves kotiyleisön tuella tärkeät pisteet ennen maaottelutaukoa?...

LUE LISÄÄ


31.10.2018 / Otteluraportti

Ilveksen hallinta ei riittänyt pisteille

Ilves pelasi keskiviikkona Oulussa hyvän ottelun, joka ei kuitenkaan tuottanut sarjapisteitä. Pääosin vastaanottavana osapuolena ollut sarjajohtaja Kärpät onnistui pitämään vieraansa pitkään nollilla ottaen lopulta voiton...

LUE LISÄÄ


30.10.2018 / Otteluennakko

Saalistaako Ilves Kärpät Raksilassa?

Ilveksellä on vielä ennen ensi viikon maaottelutaukoa edessään kaksi ottelua. Perjantaina Hakametsään saapuu vieraaksi Ässät, mutta sitä ennen erinomaisesti kautensa aloittanut Ilves kohtaa keskiviikkona Kärpät...

LUE LISÄÄ