1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Maria Lohilahti voitti Tampereen Ilveksen tatuoinnin – kisassa yli 25 000 osallistujaa

Maria Lohilahti voitti Tampereen Ilveksen tatuoinnin – kisassa yli 25 000 osallistujaa

Veikkaus

Intohimoinen Tampereen Ilveksen kannattaja Maria Lohilahti otti liigaseuran tatuoinnin iholleen.

– Sydämeni kuuluu Ilvekselle, nyt ja ikuisesti. Kun joukkue voittaa, me ollaan kaikki voittajia. Kun joukkue häviää, me selvitään siitä ja noustaan uudestaan. Monet itkut on itketty ja voitonhuumat koettu, eletty elämää Ilveksenä.Yhdessä me taistelemme, voitamme tai häviämme. On vain yksi seura. Ilves, Maria Lohilahti kuvailee.

Veikkauksen järjestämässä etuasiakasarvonnassa 15 onnekasta voittajaa sai kannattamansa liigaseuran tatuoinnin iholleen. Kilpailun voittajien tatuoinnit tehtiin lauantaina saman päivän aikana Helsingin Punavuoressa. Kuudelta artistilta kului urakkaan aikaa yhteensä lähes kahdeksan tuntia. Arvontaan osallistui yli 25 000 Veikkauksen etuasiakasta.

– Kilpailun suosio yllätti meidätkin. Oman suosikkiseuran tatuoinnin ottaminen kuvastaa sitä intohimoa ja sitoutuneisuutta, jolla suomalaiset suhtautuvat jääkiekkoon ja omaan liigaseuraansa, Veikkauksen yhteyspäällikkö Tuomo Torkkola sanoo.

Maria Lohilahti, Tampere
Ilves

Mistä lähtien olet ollut Ilves-fani?

Olen ollut Ilveksen kannattaja aina.

Mistä kaikki alkoi ja milloin?

Oli varmaankin vuosi 1983, kun Ilves sai pronssia. Isäni hurrasi voitolle kotona ja minä juoksin ympäri asuntoa ja huusin ”Ilves, Ilves!”. En ollut vielä ihan kartalla että miksi hurrataan, mutta sen muistan että tunne oli mahtava.

Millaisia ovat ensimmäiset muistikuvasi liigapeleistä?

Kävin ystäväni Lean kanssa yläasteella peleissä. Huusimme äänemme käheiksi ja taputimme niin, että kämmenet turposivat. Sama meininki jatkuu edelleen.

Kuka oli ensimmäinen suosikkipelaajasi?

Jukka Tammi.

Entä suosikkipelaajasi nykyjoukkueesta?

Eemeli ’Supsukka’ Suomi.

Kuinka usein käyt suosikkijoukkueesi matseissa? Kenen kanssa käyt mieluiten otteluissa?

Aina kun voin, noin 10 kertaa runkosarjan aikana. Kun en pääse, katson telkkarista. Käyn kavereiden kanssa tai lasteni kanssa.

Mikä suosikkijoukkueessasi on parasta? Miten summaisit oman seurasi tämän kauden taipaleen?

Ilves on enemmän kuin joukkue. Se on yhteisöllisyyttä ja perinteitä. Se on perhe. Hallille voit lähteä yksin, mutta hallilla et kuitenkaan ole yksin. Se on kuin tulisi kotiin.

Tämä kausi on vasta alkusoittoa tulevalle. Vaikeudet ovat takanapäin, nousu on alkanut eikä sitä voi pysäyttää. Ne ajat palaavat vielä, ja yllättävän pian.

Pelaajilla on rituaaleja kuten varusteiden pukemisen järjestys. Millaisia rituaaleja fanitukseesi tai otteluissa käymiseesi kuuluu?

En voi paljastaa etten jinksaa.

Kuka on pelaaja, jonka toivoisit saavasi vahvistukseksi omaan joukkueeseesi?

Tämä on hyvä joukkue, mennään näillä.

Oletko koskaan nähnyt unta suosikkijoukkueestasi?

Kyllä. En voi kertoa siitä enempää.

Jos sinulla on fanipaita, mitä sen selässä lukee?

Omassani ei lue mitään, lapsella lukee Suomi 10.

Lyötkö koskaan vetoa suosikkijoukkueestasi?

Lyön, vaikka usein ei pitäisi. On vaikeaa säilyttää objektiivisuus vedonlyönnissä jos tunteet ovat pelissä.

Käytkö vierasmatseissa? Missä mieluiten?

Useimmiten Hakametsässä paikallispeleissä. Satunnaisesti myös muualla.

Osaatko suosikkiseurasi kannatuslaulun sanat ulkoa? Miten alkaa?

On vain yksi
On vain yksi seura
Yksi seura Tampereelta
Se on Ilves ainiaan.

Tunnusta väriä
Tue Ilvestä
Keltavihreetä
Kanna ylpeenä.

Vihreä ja keltainen on meidän värimme
Vuodesta toiseen ylpeänä huudamme
Ooooo me ollaan Ilves, me ollaan Ilves,
Tampereen

Kahta en vaihda, sanotaan. Mitkä ne kaksi ovat sinulla?

Ilves ja Tampere.

Miten selviät kesästä, kun ei ole matseja?

Suomen kesä on lyhyt. Kyllähän se rantsussa ja grillatessa menee.

Oliko uudelle tatuoinnille helppo päättää paikka?

Kyllä ja ei. Kahta paikkaa pähkäilin.

Onko sinulla muita tatuointeja?

Kyllä, pari pientä.

Kenen pelaajan kuvan tai numeron voisit ottaa tatuointina?

No Raipen tiätty.

Millaista tatuointia et voisi ikinä ottaa?

Ikinä ei voi sanoa ei ikinä.


Käy äänestämässä parasta seuratatuointia ja katso video tatuointipäivän tunnelmista täältä!

Niko Peltola ja Erik Ahopelto jatkavat Ilveksessä
Kauden 2019-2020 kausikortit playoffs-optioineen nyt myynnissä!
UUTISET