Vesa Suonsyrjä
Ilves LA 19.4. klo 02:00 Ässät

Ilveksen viimeinen viikko ennen maajoukkuetaukoa sisältää kolmen kamppailun rypistyksen. Keskiviikon kotiottelusta Ässiä vastaan alkaa lähes kahden viikon mittainen tauko kotiotteluissa. Seuraavan kerran Ilves esiintyy Hakametsässä 14.11.

Ilveksen lokakuu oli vaihteleva

Ilves pelasi lokakuussa yhdeksän ottelua, joista se voitti viisi ja hävisi neljä. Tappioista kolme tuli neljässä viimeisimmässä kamppailussa. Akilleen kantapäänä lokakuussa oli puolustus- ja maalivahtipeli, sillä Ilveksen reppuun iskettiin 35 kiekkoa. Kahdessa viimeisimmässä kamppailussa Ilveksen peli on ollut huomattavasti tiiviimpää ja Raumalla joukkueeseen liittynyt Riku Helenius pelasi debyyttiottelussaan lupauksia herättävästi.

Ilveksen hyökkäyskalustossa on potentiaalia vieläkin parempaan, sillä moni pelaaja hakee vielä parasta teräänsä. Esimerkkeinä vaikka viime kaudella vuoden tulokkaaksi valitun Otto Koivulan liike on ollut tukkoisaa alkukaudesta, mutta pistepussi on karttunut oivaltavilla syötöillä. Liikkeen parantuessa myös maalintekouhka kasvaa. Juho Liuksiala osui valmistavalla kaudella hirmuisella prosentilla, mutta kauden alettua maalintekeminen on ollut vaikeampaa. Nopeasti pienestä tilasta lähtevä laukaus on kuitenkin sellainen ase, että on vain ajan kysymys että Liuksialan maalisaldo alkaa lihoa.

Joukkueen terveystilanne on koko ajan parantumaan päin sillä Stefan Espeland palaa tänään kaukaloon. Antti Lehtonen on palaamassa joukkueen mukaan ja Juhani Tammisen pitäisi olla pelikunnossa maajoukkuetauon jälkeen. Arto Laatikaisen pelikuntoa tarkkaillaan päivittäin.

Porilaisilla vahva jakso taustalla

Ässien lokakuu käynnistyi heikosti, kun joukkue keräsi ainoastaan neljä pistettä kuukauden viidestä ensimmäisestä kamppailustaan. Viimeisimmistä viidestä kamppailustaan Ässät on kuitenkin kerännyt yksitoista pistettä ollen viiden kamppailun pisteputkessa. Viime lauantaina Porissa oli juhlahumua, kun Ässät juhli 50-vuotista taivaltaan. HIFK oli ottelun alussa terävämpi, mutta juhlista saatiin täydelliset Ässien noustessa 3-2 voittoon lähes täyden katsomon hurratessa.

Ässien tehokkain pelaaja alkukaudesta on ollut Sami Lähteenmäki, joka on viimeistellyt jo yhdeksän maalia. Viimeisimmissä kuudessa kampppailussa Lähteenmäki ei ole kuitenkaan osunut.

Viime kierroksilla joukkueen tehokkaimpina ovat häärineet jo viime kaudella hyvin pelannut ruotsalaispuolustaja Maksim Matushkin sekä erittäin taitavaksi osoittautunut tämän kauden hankinta Antoine Laganier, joka iski viime viikon kolmessa kamppailussa tehot 2+4=6.

Ässien maalilla päävastuuta on kantanut jo yhdeksättä kauttaan Suomessa torjuva italialaisvahti Andreas Bernard, jonka torjuntaprosentti lokakuussa oli yli 91%.

Jyrki Ahon johdolla pelaavan ryhmän vahvuuksia on kova luisteleminen ja kova pelityyli, jota toteuttavat muun muassa Ben Blood ja pelikiellostaan vapautunut Matti Lamberg. Ässien sairaslistalla jatkavat Ilveksestä tuttu puolustaja Aleksi Mäkelä, Simon Suoranta sekä edellisessä kamppailussa loukkantunut isokokoinen Niklas Appelgren.

Ilves treenaa jatkossa Kauppi Sport Centerissä
Lätkäehtoo: Kiakkomakasiini – Osa 3 (Mauno Ahonen & Jukka Emil Vanaja)
UUTISET