1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Mies Tornionjokilaaksosta hurmaa Tampereella

Mies Tornionjokilaaksosta hurmaa Tampereella

Vesa Suonsyrjä

Kun Torniolaislähtöisen puolustajan Tuomas Salmelan, 23 sopimus Tampereen Ilvekseen julkaistiin edellisen kauden päättymisen jälkeen maaliskuussa oli nimi suurelle yleisölle tuntematon. Kaikessa hiljaisuudessa hymyileväinen puolustaja on noussut erinomaista alkukautta pelaavan Ilveksen vakiokokoonpanoon ja puolustajien peliaikakuninkaaksi.

Lempinimillä Tume ja Mela kulkeva Tuomas Salmela aloitti kiekkoilun kotikaupungissaan Torniossa, mutta nuoruudessa suuri osa peleistä sujui myös Ruotsin puolella.

– Aloitin kiekkoilun kuusivuotiaana. Nuorempana pelasimme pelimme pääasiassa Suomessa, mutta jo ala-asteikäisenä siirryin pelaamaan Haaparannan puolelle. Asuimme vanhempieni kanssa Torniossa ja pelimatkat käytiin Haaparannasta eri puolille Ruotsia. Koen, että se oli itselleni hyvä ratkaisu, taustoittaa Salmela.

Salmela kiekkoili Ruotsissa täysi-ikäisyyteen asti pelaten Haaparannassa Asplövenin paidassa Allsvenskania ja junioreitten Elitseriäniä sekä 50 kilometrin päässä Kalixissa Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.

– Siihen aikaan Asplövenissä peliaika jäi ajoittain vähiin Allsvenskanissa niin oli tärkeä juttu saada vastuuta Kalixin paidassa. Kauden 2015-16 päätteeksi Asplöven kuitenkin tippui Allsvenskanista ja kun olin lykännyt armeijaakin pariin otteeseen oli aika tullut palata Suomen puolelle.

Rovaniemen kautta liigaan

Kaudelle 2016-17 Tuomas Salmela siirtyi Rovaniemelle, jossa hän pelasi menestyksekkäät kaksi kautta Mestistä, joiden aikana 75 runkosarjaottelussa syntyi myös 34 tehopistettä.

– Armeija-aikani palvelin Rovaniemellä ja sieltä syksy meni todella hyvin ja pääsimme armeijasta vaivattomasti harjoituksiin ja peleihin. Näin jälkikäteen RoKi oli muutenkin hyvä valinta siihen vaiheeseen.

– Rovaniemellä sain heti alusta lähtien todella paljon vastuuta ja pelasin urani isoimpia minuutteja saaden erikoistilannevastuuta. Molemmat kauteni Rovaniemellä olivat hienoa aikaa ja pidin siellä olemisesta, kun kaikki oli olosuhteitä myöden erinomaisella tasolla, kiittelee Salmela.

Edelliskaudella Mestis-kiekkoilun lisäksi Tuomas Salmela pelasi myös ensimmäiset ottelunsa Liigan puolella, kun RoKi ja JYP tekivät hänestä yhteistyöpelaajan ja pelaajalle itselleenkin hieman yllättäen hän aloitti kautensa Liigan puolella.

– Yllätyin täysin kun kuulin sopimuksesta, joka tehtiin juhannuksen tienoilla ja omatoimijakson jälkeen pelasin ja harjoittelin liigaryhmän kanssa alkukauden ajan. Se oli tietenkin aivan mahtavaa, kun pääsin mukaan liigavauhtiin ja alkuun sain vastuutakin. Pääsin näkemään läheltä ammattilaisorganisaation toimintaa ja kehityin varmasti siellä ollessani.

– Viimeisissä peleissä peliaikani jäi vähiin ja mukanaoleminen alkoi käymään hankalaksi, mutta onneksi minut lähetettiin takaisin Rovaniemelle, jossa sain totutusti taas pelata isoja minuutteja.

Tuomas Salmela – Tampereen Ilves

Kun edellinen Mestis-kausi päättyi ehti Salmela hengähtämään Rovaniemellä kuukauden verran, mutta huhtikuussa 2018 alkoivat harjoitukset Tampereen Ilveksen legendaarisessa paidassa.

– Tampere on kyllä upea kaupunki, vaikka alkuun pikkukaupunkeihin tottuneena autoileminen tuotti pientä päänvaivaa. Se kuinka täällä hommat toimivat organisaatiossa ja kuinka pelaajasta pidetään huolta ja kuinka kaikki muutenkin toimii on kyllä huikealla tasolla, myhäilee Salmela jonka pelinumero 61 on perua JYP-otteluista.

Ilveksen harjoituskausi sujui voittavissa merkeissä ja nyt alkanut kausi on jatkunut positiivisissa merkeissä. Tuomas Salmela on napannut vahvoilla otteillaan vakiopaikan kokoonpanosta ja samaan tahtiin on tarkoitus jatkaakin.

– Hyvissä merkeissä kausi on alkanut ja olemme pelanneet aktiivista ja energistä liikkuvaa jääkiekkoa. Kun pidetään huolta siitä, että työnteko jatkuu ja peli kehittyy niin hyvä tästä tulee. Nyt mennään kuitenkin vasta lokakuun alkua ja pitää muistaa, että pelaamisen jänteen pitää kestää pitkälle kevääseen, painottaa Tuomas Salmela.

– Omat vahvuuteni ovat liikkumisessa ja tuntuu sille, että olen päässyt hyvin mukaan joukkueen pelitapaan. Yritän pelata suoraviivaisesti ja koen vahvuuksieni olevan vahvassa puolustuspelaamisessa. Toistaiseksi kaikki on mennyt hienosti, analysoi Salmela.

Ilveksen puolustajista suurinta peliaikakeskiarvoa (19.53/ottelu) jää koko joukkueesta ainoastaan Arttu Ruotsalaiselle (20.13/ottelu) peliajassa ja tämä saa pelaajan hymyn levenemään entisestään.

– En siihen olisi etukäteen uskonut, mutta en usko monen muunkaan uskoneen. Runsas peliaika kehittää pelaajana ja tekee pelaamisesta todella paljon mukavampaa. En koe, että pelaisin vielä maksimitasollani ja toivottavasti pysyn terveenä ja saan karsittua virheitä entisestään. Tavoitteena on kevättä kohden parantaa koko ajan kaikilla osa-alueilla.

– Olen pelannut paljon Mark Floodin kanssa ja häntä on myös pakko kehua. Hänen kanssaan on helppo pelata ja tulokaspuolustajalle hän on oiva pari. Ajattelemme samalla tavalla puolustuksen ja suoraviivaisuuden kautta pelaamisesta niin siinä on minulle hyvä puolustajapari.

Ilveksessä pelatessaan Tuomas Salmela on ollut erityisen mielissään seuran kannattajatoiminnasta.

– On ollut positiivinen yllätys kun meidän kannattajilla on ollut kovaa kannustusta kaikissa kotipeleissä ja peleissä on ollut etenkin kannattajaryhmässä mahtava meno. Erityisesti lämmittää saamamme tuki vieraskaukalossa, kun ainakin Lahdessa ja Hämeenlinnassa oli todella paljon meidä n kannattajiamme. Se on todella vaikuttavaa ja metakka katsomossa on ollut hyvää.

Ilveksen Matkassa | Episodi 7: ”Kohti menestystä”
Kaataako vahvavireinen Ilves viimein Jukurit Hakametsässä?
UUTISET