1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Mikael Kurosen ympyrä tuli täyteen tämän palatessa Ilvekseen

Mikael Kurosen ympyrä tuli täyteen tämän palatessa Ilvekseen

Vesa Suonsyrjä

Kaksi osapuolta saivat onnellisen kohtaamisen, kun Ilves sai Mikael Kurosen kanssa kaksivuotisen sopimuksen ja Kuronen pääsi palaamaan omaan kasvattajaseuraansa. Miehistynyt paluumuuttaja näki boomin nousevan kaupungissa ja haluaa olla mukana Ilveksen uudessa tulemisessa.

Ilveksen koko junioriputken läpikäynyt Mikael Kuronen pelasi säännöllisesti juniorimaajoukkueissa ja oli Ilveksessä omien joukkueittensa kantavia voimia. Myös liigakaukalot avautuivat Kuroselle, joka pelasi Ilveksessä kausilla 2011-13 63 liigaottelua tehoin 5+6=11.

– Kun pelasin Liigassa, niin oli hieno homma että pääsin pelaamaan myös isommassa roolissa LeKin paidassa ja sitä kautta taistelin nuorten kisapaikasta ja lopulta saavutinkin sen.

– Liigassa pelasin lähinnä nelosketjussa ja olin mukana haistelemassa tunnelmaa. Peliaikaa tuli vajaat kymmenen minuuttia ottelua kohden, mutta näin jälkikäteen se oli ainoastaan oikein sillä olin siihen aikaan täysin raakile eikä minusta välttämättä olisi ollutkaan isompaan rooliin.

Hyvät otteet auttoivat Kurosen mukaan vuodenvaihteessa 2011-12 pelattuihin nuorten maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka pelattiin Kanadassa Edmontonissa ja Calgaryssa. Nimivahva joukkue oli hyvin lähellä finaalipaikkaa, mutta jäi lopulta neljänneksi. Kurosen saalis kisoissa oli 1+1 tehopistettä.

– Johdimme Ruotsia aivan pelin lopulle saakka, mutta he tulivat tasoihin paria minuuttia ennen loppua ja voittivat meidät rangaistuslaukauksilla, harmittelee Kuronen vuosia myöhemmin.

– Peleissä oli mielettömästi ihmisiä riippumatta vastuksesta ja tunnelma upea. Oli hieno kokemus ja kunnia olla mukana joukkueessa, josta on noussut NHL-pelaajia toistakymmentä ja loputkin pelaavat Liigaa. Tappio Ruotsille oli siihen mennessä isoin pettymys urani aikana.

Kaudelle 2013-14 Mikael Kuronen jätti vanhempiensa kodin ja tutut ympyrät ja lähti Kouvolaan hakemaan vastuuta ja kehittymistä pelaajana. Kausi onnistuikin yli odotusten.

– Olin ollut pienessä roolissa ja näytti sille, että Ilveksessä ei välttämättä isompaa roolia olisi ollutkaan tulossa. Ilveksen A-nuorissa minua valmentanut Juha Juujärvi halusi minut mukaansa Kouvolaan ja onneksi lähdin. Minulle lupailtiin isoa roolia ja joukkueeseen panostettiin, niin oli helppo tehdä päätös.

– Sain Kouvolassa ison roolin ja vastaavasti pystyin vastaamaan siihen mitä minulta haluttiin. Pelasin yli ja alivoimaa ja onnistuin tekemään kelvolliset tehopisteetkin. Kevättä kohden sain vielä napsun lisää pelaamiseeni ja voitimme lopulta Mestiksen mestaruuden, Mestiksen pudotuspeleissä 16 ottelussa tehot 6+5=11 iskenyt Kuronen muistelee.

Muuttaminen pois omien vanhempien ruokapöydän ääreltä miehisti muutenkin nuorukaista ja oli iso askel tulevaisuutta kohden.

– Asuin yhdessä Markus Västilän kanssa ja opettelimme käyttämään pesukonetta ja tekemään ruokaa. Kyllä siinä kasvoi ja itsenäistyi siihen verraten, että olisi jäänyt Tampereelle. Sen tajusi vasta jälkikäteen, mutta oli se opettavainen kausi myös siinä mielessä.

Hyvät otteet KooKoo:n paidassa herättivät kiinnostusta Liigassa ja Mikael Kuronen lähti Lappeenrantaan, jossa kului kolme kautta Liigakiekkoilun parissa.

– Keväällä sain tiedon agentin kautta, että oli kyselyitä idemmässä ja päätin lähteä sitten SaiPaan, josta sain heti kahden vuoden sopimuksen. Ensimmäinen vuosi oli hankala ja rooli jäi yhtä pieneksi kuin Ilveksessä. Välillä olin katsomossa ja peliaika jäi vähiin. Meillä oli hyvä fysiikkavalmentaja, joka oli kannustava ja päätinkin laittaa kaikki peliin, sillä minulla oli sopimusta vielä vuosi jäljellä.

– Jälkikäteen kova työ palkittiin, vaikka ensimmäisen kauden keväälläkin olin vielä katsomossa. Toinen kausi lähti vielä samoissa merkeissä ja olin muutaman pelin katsomossa ja pelasin lähinnä nelosketjussa. Hiukan ennen joulua tilanne kuitenkin muuttui ja meidän ketjumme, jossa pelasin Ville Kohon ja Tomi Leivon kanssa alkoi saamaan onnistumisia. Mieleeni on painunut peli Raumalla, jossa vapauduin rangaistusaitionsa ja karkasin yksin läpi ja tein maalin. Siitä nousi itseluottamus ja pelaaminen alkoi toimimaan. Ensimmäistä kertaa liigatasolla nautin pelaamisesta ja onnistuin myös tekemään tulosta, hymyilee kauden aikana tehot 8+10=18 52 ottelussa iskenyt Kuronen.

Itseluottamuksensa löytänyt Kuronen pelasi kuluvalla kaudella uransa parasta jääkiekkoa ja vastuuta tuli häkellyttäviä minuutteja. Vaikka kausi päättyi loukkantumiseen oli kausi varsinainen läpimurto liigatasolla.

– Aloin huomaamaan jo edellisellä kaudella, että pärjäsin yhä paremmin fyysisessä pelissä ja kausi lähti hienosti käyntiin Champions Hockey Leaguessa, jossa iskin viisi pistettä kahdeksassa pelissä. Hyvä vire kantoi sarjakauteen, vaikka joukkuella oli alusta lähtien vaikea kausi. Kausi oli itselleni hyvä, vaikka joukkueena homma lässähti viimeistään tyhjennysmyynteihin, kauden 47 ottelussa tehot 12+5=17 iskenyt Kuronen kertaa kulunutta sesonkia.

– Pelasin parhaimmillaan reilut 23 ja puoli minuuttia ja silloin itseäkin hymyilytti kun sen huomasin tilastoista. Sain pelata niin yli kuin alivoimaa ja vastuuta tuli muutenkin todella hyvin ja oli hienoa pelata, vaikka joukkueena peli ei niin kulkenutkaan.

Mikael Kurosen kausi päättyi ennen aikojaan, kun hän loukkaantui ottelussa Turun Palloseuraa vastaan helmikuulla.

– Sain olkapäävamman, joka meni lopulta jumppaamalla ohi. Ehkä jos joukkue olisi edennyt pitkälle pudotuspeleissä olisin tullut mukaan peleihin, mutta yhdessä joukkueen lääkärin kanssa päätimme, että on parempi kuntouttaa käsi kunnolla ja se päätös oli oikea, sillä nyt käsi on täydessä kunnossa kohti tulevaa kautta, kiittelee Kuronen.

Keväällä Mikael Kuronen sai mieluisan puhelun agentiltaan. Kasvattajaseura Tampereen Ilves oli tarjonnut sopimusta ja näin ympyrä omalla tavallaan sulkeutui, kun Kuronen solmi seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

– Kun agentti soitti oli valinta selkeä. Olen kaikki poissa olleet vuoteni seurannut Ilveksen otteita ja kun täältä osoitettiin kiinnostusta oli valinta selkeä, iloitsee Kuronen.

– Täällä on ollut muutoksia seuran taustoilla ja päävalmentaja Karri Kivestä olen kuullut pelkkää hyvää. Keväällä näin omin silmin kaupungilla nousevan boomin ja oli hienoa seurata sarjaa Tapparaa vastaan. Pelaajana haluan tietenkin menestystä ja koen, että Ilveksellä on siihen kaikki mahdollisuudet, paaluttaa Mikael Kuronen.

Kun joukkue palaa 3.5.2017 jäille on mukana reilun neljän vuoden tauon jälkeen myös Mikael Kuronen. Mikä on muuttunut miehessä näiden vuosien välillä.

– Voimaa on tullut ihan eri lailla. Olen miehistynyt ja itsenäistynyt näiden vuosien mittaan. Edellisellä kaudella sain selkeitä askeleita kokonaisvaltaisesti paremmaksi pelaajaksi ja luonnollisesti haluan täälläkin isoa ruutua ja olen valmis askiin pelataan yli tai alivoimaa.

– Haluan omalla panoksellani päästä vaikuttamaan lopputulokseen ja uskonkin pystyväni kantamaan vastuuta ihan sen mukaan mitä valmennus minulta haluaa. Ilveksessä A-nuorissa olin vielä enemmän pelintekijätyyppi, mutta nyt olen onnistunut myös maalinteossa, hyvästä liikkeestään ja taistelutahdostaan tunnettu Kuronen toteaa.

Mikael Kurosen ympyrä tuli täyteen tämän palatessa Ilvekseen
Kauden 2017-18 kausikortit nyt myynnissä!
UUTISET