1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Mike Halmo – Vanhan liiton kiekkomies viihtyy Ilveksessä

Mike Halmo – Vanhan liiton kiekkomies viihtyy Ilveksessä

Vesa Suonsyrjä

Ilveksen 27-vuotias kanadalaislaituri Mike Halmo nauttii olostaan nuoressa joukkueessa ja odottaa itseltään yhä parempia otteita kauden kääntyessä runkosarjan osalta kohti loppuhuipennustaan. Ikäisekseen kokenut kiekkomies kertoo haastattelussa uransa vaiheista nykyhetkeen asti.

Waterloosta maailmalle

Nuoren Mike Halmon veljet Geoff ja Chris pelasivat jääkiekkoa paikallistasolla Waterloossa, Kanadan Ontarion provinssissa. Isoveljien esimerkki johti siihen, että kasvavassa kaupungissa myös nuorin veljeksistä aloitti jääkiekkoilun.

– Kun olin nuori Waterloo oli pienempi kaupunki kuin nykyisellään. Sittemmin naapurissani asunut henkilö kehitti Blackberry-puhelimen ja koko kaupungista on kasvanut merkittävä veronmaksaja ja työllistäjä. Väestö on uskoakseni tuplaantunut lähtöni jälkeen ja siellä asuu nykyisellään 140.000-160.000 ihmistä. Hauska yhdistävä tekijä Tampereeseen on käynnissä oleva ratikkalinjan rakentaminen. Sama on käynnissä myös Waterloossa, ja nauratankin täällä ihmisiä kertomalla olevani jo tottunut rakennustöistä aiheutuviin ruuhkiin.

– Muistan hyvin, kun olin ensimmäistä kertaa luistimilla. Äitini nosti minut paikallisessa puistossa jäälle ja nauroi, että Mike sinun pitää luistella eikä kävellä jäällä. Kävimme paljon katsomassa isoveljieni pelejä ja tolkutin äidilleni haluavani myös pelata jääkiekkoa ja lopulta hän suostuikin. Nuoremmalla iällä onnistuin tekemään hyviä tehoja paikallisissa joukkueissa (Waterloo Wolwes, AHMMPL ja Waterloo Siskins, MWJHL). Vanhempani uskoivat minuun ja panostivat uraani aikaa ja rahaa, kiittää Halmo.

Juniorivuosien kruununa OHL-mestaruus

Mike Halmo ei ollut millään mittarilla tähti junioreissa, josta kertoo myös alhainen viidennen kierroksen varaus Ontario Hockey Leaguen (OHL) draftitilaisuudessa sarjan yhteen heikoimmista joukkueista Owen Sound Attackiin. Halmo pelasi kuitenkin nousujohteisen uran OHL:ssa, ja viimeisellä kaudellaan hän sai myös tuloksenteosta kiinni.

– Muutin sijaisperheeseen Owen Soundin pikkukaupunkiin (n. 20.000 ihmistä), ja se oli valtava muutos. Olin ensimmäistä kertaa omillani ja jossain vaiheessa soittelin jo äidilleni, että en halua olla täällä vaan haluan palata kotiin. Päivät olivat rankkoja, sillä opiskelimme kolmeen saakka ja siitä alkoivat harjoitukset, joten päivät olivat todella pitkiä. Purin välillä hampaitani yhteen, mutta lopulta pääsin yli koti-ikävästä ja kavereiden kaipaamisesta.

– Owen Soundissa meillä oli erinomaiset valmentajat ja olen onnekas päästyäni sinne pelaamaan. Ensimmäiset kaksi kautta olivat vaikeita ja sain heikosti vastuuta, mutta koen, että en ollut myöskään valmis siinä vaiheessa.

Kaksi viimeistä kautta junioreissa olivat Mike Halmolle unohtumattomia, sillä altavastaajana kauteen lähtenyt Owen Sound Attack voitti seurahistoriansa ainoan mestaruuden kaudella 2010-11 ja seuraavalla kaudella hyvät otteet toivat NHL-sopimuksen varaamattomalle pelaajalle. Halmon viimeinen kausi yläikäisenä junioreissa oli huikea, sillä hän teki sillä kaudella enemmän maaleja ja syöttöjä kuin kolmella edellisellä kaudella yhteensä.

– Mestaruuskausi on unohtumaton tarina, ja pidän yhä yhteyttä sen aikaisiin pelikavereihini. Muistaakseni meidät sijoitettiin kauden alla ennakoinneissa ulos pudotuspeleistä. Meillä oli pieni budjetti, mutta olimme saaneet rakentaa pelaamistamme jo kahdella edellisellä kaudella ja itse uskoimme itseemme. Muistan olleeni välillä turhautunut muiden joukkueiden vahvistaessa itseään, mutta valmentajamme Mark Reeds muistutti koko ajan siitä, että me voimme menestyä rikkomatta joukkuehenkeä tuomalla uusia pelaajia mukaan. Jatkoimme voittamista läpi kauden, ja lopulta mestaruuden ratkaisu tapahtui seitsemännen ottelun jatkoajalla, kun Jarred Maidens iski ratkaisun.

– Viimeisellä kaudellani meillä vaihtui valmentaja Mark Reedsistä Greg Irelandiin ja samalla minä sain pelata lähes puolet pelistä ottelu toisensa jälkeen. Lisääntynyt vastuu ja itseluottamus nostivat maali- ja pistemääräni aivan uudelle tasolle (66. 40+45=85), muistelee Halmo.

Junioreista ammattilaiskaukaloihin

Kauden 2011-12 lopulla Mike Halmo pelasi ensimmäiset ammattilaispelinsä Bridgeport Sound Tigersin riveissä American Hockey Leaguessa (AHL). Kolmen vuoden NHL-sopimus New York Islandersin kanssa toi lopulta neljän Bridgeportissa vieteyn kauden aikana myös 20 NHL-ottelua.

– NHL-sopimus oli jotain uskomatonta, sillä olin pelannut ennen viimeistä kauttani OHL:ssa lähinnä kolmosketjussa ja olin jo pitkällä neuvotteluissa siirtymisestä yliopistosarjoihin. Viimeinen kauteni meni kuitenkin niin hyvin, ja kun pystyin jatkamaan koko kauden tuloksentekoa, alkoivat NHL-seurat osoittaa kiinnostusta. Silloin tajusin, että voisin tehdä ammatin jääkiekkoilemisesta ja ajattelin olevani todella onnekas, kun tein kolmivuotisen sopimuksen New York Islandersin kanssa.

Vuodet New York Islandersin organisaatiossa toivat Halmolle paljon ystävyyssuhteita. Toronton kupeessa kasvanut Halmo pelasi ensimmäisen NHL-ottelunsa juurikin Toronto Maple Leafsia vastaan, ja ainoan NHL-maalinsa hän iski yhden maailman parhaimmista maalivahdeista Martin Brodeurin selän taakse.

– Waterloossa ja lähistöllä lähes kaikki kannattavat Maple Leafsia ja itsekin kasvoin katsomalla Mats Sundinin ja Tie Domin otteita. Jostain syystä kasvettuani opin kuitenkin pitämään enemmän Ottawa Senatorsin pelaamisesta. Heillä oli muutama pelaaja, joiden katselemisesta erityisesti pidin: Chris Neil ja Matt Carkner olivat kaksi todella kovaluista kaveria. Itse asiassa sain kunnian pelata Mattin kanssa muutamaa vuotta ennen hänen lopettamistaan. Hän on loistava tyyppi myös ihmisenä, kehaisee ”Old School Hockeyn” suureksi ystäväksi tunnustautuva Mike Halmo.

– Ikimuistoisin hetki omalla NHL-urallani oli lämmittely ennen ensimmäistä ottelua. Muistan ikuisesti sen tunteen, kun luistelin täpötäydessä hallissa ja katelin ympärilleni. Lopulta kaikki kävi todella nopeasti ja vain sulauduin siihen ilmapiiriin, ensimmäisessä NHL-ottelussaan rajusti Phil Kesseliä taklannut Mike Halmo hehkuttaa.

– Lapsena katsotut Hockey Night in Canada -lähetykset legendaarisen Don Cherryn selostamina ja kommentoimina palasivat mieleeni, kun pelasin NHL:n puolella. Luultavasti kaikkien jääkiekkoilijoiden haave on pelata joskus NHL:ssa, mutta meille kanadalaisille siinä on vielä jotain erityistä.

Kolmivuotisen sopimuksen päätyttyä Halmo teki vuoden jatkosopimuksen New York Islandersin kanssa. Kaudelle 2016-17 suunta muuttui, kun Halmo teki sopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa ja tie vei farmiseura Syracuse Cruchin riveihin.

– Olin vapaa agentti, ja Tampa Baysta soitettiin. He sanoivat pitäneensä siitä, mitä olivat nähneet peleissäni New York Islandersin ja Bridgeportin riveissä. Minulla on pelkästään hyvää sanottavaa myös Tampa Bayn ja Syracusen organisaatioista, sillä minua kohdeltiin siellä hyvin ja Syracusessa yleisö oli mahtava.

AHL-vuosinaan Mike Halmo pelasi 283 kamppailua, joissa syntyivät tehot 72+68=140. Rangaistuksia mies otti pelityyliinsä nähden hyvin vähän (288 minuuttia). Itsensä enemmän syöttäjäksi mieltävä Halmo uskoo tilastojen heijastavan sarjojen välisiä eroja.

– Peli on itse asiassa muuttunut eniten NHL:ssa, josta tappelijat ja kovan pelin erikoismiehet ovat siirtyneet AHL:n puolelle. Minun vuosinani AHL:ssa peli oli ajoittain aika raakaa ja kaukalossa piti olla koko ajan hereillä taklausten varalle. Peli sielläkin on kuitenkin koko ajan nopeutunut ja taitotaso on kasvanut. Nähdäkseni Liigassa pelataan nykyisellään hyvinkin samantasoista kiekkoa kuin siellä.

– Tein AHL:ssa enemmän maaleja, ja se johtuu pitkälti siitä, että teen suurimman osan maaleistani maalinedustalta. Pienessä kaukalossa maalipaikalle pääsee muutamassa sekunnissa kiekonriistosta, mutta isommassa kaukalossa maalipaikalle pääseminen vaatii enemmän. Täällä isossa kaukalossa korostuu liike, ja siinä minulla on vielä parannettavaa päästäkseni yhä paremmin maalipaikoille, painottaa Halmo.

Pohjois-Amerikasta Bolzanoon

Kesällä 2017 Mike Halmo oli hermostunut. Edellisestä kaudesta alkoi olemaan aikaa, ja uusi kausi lähestyi kovaa vauhtia. Tarjouksia ei tullut, ja halu kentälle kasvoi päivä päivältä.

– Minulla oli todella vaikeaa, kun tarjouksia ei tullut. Lopulta Bolzanon valmentaja Pat Curcio soitti ja tarjosi paikkaa EBEL-sarjaa pelaavasta joukkueesta. Alkuun en pitänyt ajatuksesta, mutta kun mitään konkreettista ei kuulunut muualta, päätin lähteä Italiaan järvien ja vuorten keskelle.

– Joukkueessa oli kymmenkunta kanadalaista, joten sinällänsä muutos Pohjois-Amerikan vuosiin oli marginaalista siinä suhteessa.

Bolzanon kausi lähti takellen käyntiin, ja joukkue oli sarjassa viimeisenä. Seurajohto teki ratkaisunsa, ja koppiin asteli uusi valmentaja tervehtien joukkuetta lauseella ”There is a new sheriff in town, boys”. Tästä alkoi tuhkimotarina, joka päättyi mestaruuteen.

– Kai Suikkasen sisääntulo oli ikimuistoinen. Hän on isokokoinen tyyppi, ja näin jälkikäteen on pakko kehua sitä ilmapiiriä, jonka hän onnistui luomaan rehellisellä suhtautumisellaan. Hänen kanssaan pärjäsi olemalla oma itsensä, mutta paskapuhetta Suikkanen ei kyllä kuunnellut, tositarinaa Kai Suikkasen 80-luvun pitkästä tukasta hekottava Halmo korostaa.

– Tunnelma EBEL-liigassa vaihtelee, mutta kotijäällä meillä oli hirmuinen kannustus, kun seuran vannoutuneet kannattajat loivat tunnelman, joka on verrattavissa jalkapallon suurseuroihin. Etenkin meillä Bolzanossa yleisö sai meidät pelaamaan väsymyksestä huolimatta hurjalla kannustuksellaan.

– Suikkasen saapumisen jälkeen aloimme pelaamaan koko ajan paremmin ja lopulta pääsimme pelaamaan finaaleita Salzburgia vastaan. Kausi sai satumaisen loppunsa, kun varmistimme mestaruuden Salzburgissa ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa.

Mike Halmo – Tampereen Ilves #91

Bolzanossa pelatun kauden jälkeen Halmon agentti soitti ja kertoi Ilveksen lähestyneen sekä tarjonneen sopimusta. Hyökkääjällä oli kova halu parempaan sarjaan EBEL-liigassa viettämänsä kauden jälkeen, joten hän suostui nopeasti ja allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Tampereen Ilveksen kanssa.

– Oikeastaan kaikki, mitä tiesin Liigasta, oli se, että täällä pelataan laadukasta jääkiekkoa. Olen pelannut aiemmin täällä pelanneiden pelaajien kanssa, ja se helpotti päätöstäni. Kaipasin Italiassa viettämäni kauden jälkeen haasteita ja siirtoa tasokkaampaan sarjaan.

– Bolzanossa pelasi kaksi suomalaispelaajaa Matias Sointu ja Pekka Tuokkola. Minulle oli tullut muutama muukin tarjous ja muistan maininneeni asiasta jotain Pekalle. Hänen mielipiteensä oli hyvin selkeä, sillä hän kehui kaupunkia ja kiekkoilun tasoa täällä ja kehotti minua ehdottomasti hyväksymään tarjouksen. Arvostan hänen näkemystään, sillä hän on vanhempi ja nähnyt paljon kiekkoilumaailmaa. Juttelin myös Matiaksen kanssa, ja hän kehui myös joukkueen kannattajia sekä seuran historiaa. Olin nopeasti myyty ja ilmoitin agentilleni, että hyväksyy sopimuksen vielä samana päivänä.

Pelaajana Mike Halmo on parhaimmillaan laitojen läheisyydessä ja kamppailupelaamisessa. Hän on myös yksi sarjan parhaista ja ahkerimmista taklaajista, joka taklaa pääsääntöisesti puhtaasti.

– Kasvoin pelaamaan kiekkoa juuri fyysisten asioiden kautta, joten on luonnollista, että olen jatkanut pelaamista niin kuin olen aina tottunut pelaamaan. Kiekkoilu on muuttumassa vähemmän fyysiseen suuntaan, mutta en usko lähteväni muuttamaan pelaamistani, sillä se veisi identiteettini pois kiekkoilemisesta. Uskon pystyväni auttamaan joukkuetta jatkossa paremmin myös maalinteossa, analysoi Halmo.

Kun sarjasta on takana lähes kaksi kolmannesta, on Mike Halmo tehnyt tehot 36. 5+11=16. Mies itse on kokenut alkukauden olleen melkoista taistelua. Nyt mies kuitenkin tuntee asioiden olevan loksahtamassa paikoilleen.

– Joukkueen tavoin oma pelaamiseni ja fiilikseni on vaihdellut kauden mittaan. Välillä olen pelannut muutaman hyvän pelin ja ollut itsekin tyytyväinen, mutta sitten muutama seuraava peli on mennyt itseltäni täysin ohitse. Maalipaikkoja on riittänyt, mutta en ole onnistunut viimeistelemään riittävällä tarkkuudella. Täällä kiekkoilu perustuu kiekonhallintaan ja peli aaltoilee kiekonhallinnan kautta päästä päähän kuin shakkiottelussa. Siihen tottuminen on vienyt yllättävän kauan, myöntää Halmo.

– Muutaman viimeisen viikon aikana pelaaminen on alkanut tuntua paremmalle ja olen päässyt yhä paremmin kiinni täällä pelattavan kiekkoilemisen ytimeen. Uskonkin loppukauden olevan henkilökohtaisella tasolla itseltäni parempi ja uskon esiintyväni paremmin kuin alkukaudesta. Yksi syy tähän on myös jatkuva tutustuminen pelikavereihini ja siihen, kuinka he pelaavat tätä peliä.

Ilves on tällä hetkellä sarjassa kymmenentenä seitsemän pistettä sarjanelosta jäljessä ja vastaavasti seitsemän pistettä edellä sijalla yksitoista olevaa eli ensimmäisenä ulos pudotuspeleistä jäävää joukkuetta. Kaikki on siis auki, kun sarjaa on Ilveksen osalla jäljellä 23 runkosarjakamppailua. Mike Halmo kehuu estoitta nuoria joukkuekavereitaan.

– Tämä on ehdottomasti nuorin joukkue, jossa olen pelannut ammattilaisurallani. Minulle onkin ollut valtava yllätys, kun joukkuekavereitteni ikä on paljastunut minulle. Muistan, kun menin onnittelemaan ”Area” (Arttu Ruotsalainen) ja järkytyin, kun kuulin hänen täyttäneen vasta 21 vuotta. Toinen vastaavanlainen järkytys oli, kun Vainari (Samuli Vainionpää) lähti Nuorten MM-kilpailuihin ja olin aivan varma hänen olevan huomattavasti kokeneempi pelaaja, nauraa Mike Halmo.

– Nautin tämän joukkueen mukana pelaamisesta ja lähden hyvillä fiiliksillä jokaisena aamuna jäähallille. Nämä nuoret kaverit tuovat mieleeni ensimmäiset kauteni ammattilaisena ja sen tietynlaisen ujouden sekä oman kiekollisen identiteetin etsimisen. Joukkue on ottanut minut erinomaisesti vastaan, ja kaikki auttavat minua kääntämällä valmentajien ohjeita ja kaikin tavoin tehden oloni tervetulleeksi uudessa kaupungissa sekä joukkueessa.

Ilveksen pelaaminen on ollut hieman vuoristoratamaista, vaikka lopulta pistetahti on säilynyt kohtuullisen samankaltaisena marraskuuta lukuunottamatta.

– Otteiden vaihteleminen on hyvin tyypillistä nuorille joukkueille, ja olen ollut vastaavanlaisessa tilanteessa aiemminkin. Vanhemmat pelaajat osaavat mielestäni suhtautua paremmin tappioihin kuin nuoret pelaajat, joille jääkiekkoilun asema elämässä on valtava ja pelit pyörivät mielessä vielä pitkään päättymisensä jälkeen.

– Myöhemmin pelaaja ymmärtää, että kun peli päättyy, niin tulokselle ei ole mitään tehtävissä. Näin keskittyminen saadaan aina jokaiseen peliin, kun keskitytään jättämään jokaisena iltana kaikki kaukaloon, jotta ei tarvitsisi kotona enää jossitella asioita, opastaa Halmo.

Päävalmentaja Karri Kiven johtama Ilveksen valmennus saa kehuja Mike Halmolta. Valmentajilta saatu luottamus näyttelee suurta osaa päivittäisessä fiiliksessä ja otteissa kaukalossa.

– Päivittäisessä tekemisessä myös Joken (Jouko Myrrän) ja Ollin (Olli Salon) roolit korostuvat, ja juttelen paljon heidän kanssaan päivittäin. He ovat helposti lähestyttäviä, ja minusta parasta heissä on se, että he haluavat sinun parantavan pelaamistasi päivittäin riippumatta iästäsi. He jakavat tietoa laajasti voimaharjoittelusta, ravinnosta ja kentällä tapahtuvista asioista.

– Itseluottamuksen ja arvostuksen tunteet ovat pelaajalle tärkeitä iästä riippumatta, ja koen saaneeni joukkueelta ja valmennukselta täydellisen tuen. Se tuo itselleni hyvän tunteen jäällä ja nostaa itseluottamustani. Samaa voidaan sanoa vaikka Topias Haapasesta ja Nikolas Matinpalosta, jotka uhkuvat itseluottamusta lyhyestä ammattilaiskokemuksestaan huolimatta. Sellaista on joukkuekaverina hienoa seurata.

Mike Halmon nykyinen kotikaupunki Tampere on osoittautunut Halmolle mieluisaksi kaupungiksi. Tampereen ilmasto ei poikkea juurikaan siitä mihin Mike tottui kotikaupungissaan Waterloossa.

– Ennen kuin Matias Sointu teki sopimuksen Allsvenskaniin hän ehti näyttää minulle kaupunkia. Kävimme yhdessä pelaamassa Padelia ja Tennistä vapaa-ajallani. Täällä on runsaasti vaihtoehtoja keskustassa, mitä tahansa haluaakin tehdä.

Toukokuussa 28 vuotta täyttävä Mike Halmo on kiekkoilijana parhaassa iässä, ja jatkaminen Ilveksessä on miehen mukaan mahdollista.

– Kun asut ja pelaat jossain kauemmin, opit tuntemaan paikkoja ja ihmisiä täysin eri lailla kuin viikon rantalomilla. Ihmisten todellinen luonne ja kaikki kulttuuriset piirteet korostuvat pidemmän oleskelun kautta.

– Koitan kuitenkin olla ajattelematta sopimustilannettani kauden aikana ja keskittyä päivittäiseen tekemiseen. Uskon, että tämä joukkue on kasvanut kauden mittaan kokemistaan asioista ja on koko ajan vahvempi. Uskon meidän taistelevan tiemme pudotuspeleihin, joissa sitten kaikki onkin mahdollista hienoon kevääseen.

Ilves kaatamaan Ässiä maailmanmestarien vahvistamana
Ilveksen jäähyily käänsi kamppailun Ässille
UUTISET