1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Nappaako Ilves kolmannen perättäisen voiton?

Nappaako Ilves kolmannen perättäisen voiton?

Vesa Suonsyrjä
Ilves KE 16.4. klo 02:00 HPK

Tiistaina Ilves isännöi edellisellä kierroksella Lukon kustannuksella pitkän tappioputken katkaissutta Hämeenlinnan Pallokerhoa. Onnistuuko joukkue nappaamaan kolmannen perättäisen voiton?

Ilveksen kotivire on ollut vahvaa

Ilves on pelannut tuloksellisesti vahvasti kotihallissaan, sillä neljästä edellisestä pelistä on jäänyt pisteitä kotijoukkueelle ja kahdeksassa viimeisessä kotiottelussa Ilves on jäänyt vain kertaalleen ilman pisteitä. Edellisellä viikolla Ilves pelasi kolme kappailua, joista ensimmäisen se hävisi jatkoajalla Kärpille ansaiten yhden pisteen kahden maalin takaa onnistuneella kirillä päätöserässä. Perjantaina joukkue kaatoi kotona KooKoon 3-2 ja vajaata vuorokautta myöhemmin perhepeliä viettäneet Vaasan Sportin lukemin 2-4.

Ilveksen tehopelaaja viime kierroksilla on ollut hyökkääjä Teemu Rautiainen. Kahdessa edellisessä ottelussa kolme maalia tehnyt Rautiainen kasvatti lauantaina pisteputkensa seitsemän ottelun mittaiseksi. Murhaavassa vireessä Sami Sandellin ja Ville Meskasen ketjuun noston jälkeen pelannut ”Radu” on tehnyt edelliseen seitsemään peliin tehot 6+5=11. Myös kokenut Tapio Laakso on piristynyt tuloksellisesti vaatimattoman jakson jälkeen, sillä loka-marraskuissa Laakso teki viidessätoista ottelussa tehot 3+0 ja nyt edellisellä viikolla kolmeen otteluun tehot 2+3.

Joukkueen pelin löytäessä uomiaan on onnistujia noussut laajalla rintamalla ja se antaa uskoa taistelussa pudotuspelipaikasta. Ilveksen joukkue on Valtteri Viljasta lukuunottamatta terveenä ja Karri Kivi saa käyttöönsä myös Otto Koivulan ja Joona Koppasen, joka valittiin Suomen joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukkoon Nuorten MM-kisoissa. Koivula on ollut Ilveksen tehokkain pelaaja kauden aikaisemmissa kohtaamisissa HPK:a vastaan tehden kolmeen peliin tehot 2+3. Myös joukkueen valmennus palaa normaaliin muotoonsa, kun Olli Salo palaa nuorten leijonien matkasta penkin taakse.

Nuori puolustaja Oskari Laaksonen tekee ottelussa liigadebyyttinsa.

HPK:lla vaikea kausi menossa, edellisestä kamppailussa henkisesti iso voitto alla

HPK:lla on ollut vaikeaa viime aikoina. Liigassa viimeiset kymmenen ottelua ovat tuottaneet ainoastaan kaksi voittoa ja yhteensä seitsemän pistettä. Näissä kamppailuissa liigassa vähiten maaleja tehnyt HPK on osunut ainoastaan seitsemäntoista kertaa. Joukkue osallistui myös Spengler Cupiin Sveitsin Davosissa viime vuoden lopulla. Tuossa turnauksessa HPK jäi ilman voittoja.

Lauantaina HPK onnistui kuitenkin taistelemaan henkisesti tuikitärkeän voiton Rauman Lukosta jalkapallolukemin 1-0. Ottelun ykköstähtenä tuikki maalivahti Emil Larmi, joka pelasi kauden kolmannen nollapelinsä. Ottelussa HPK karvasi korkealta ja sai siten Lukon pelin pois balanssista. Ilveksen puolustuksen onkin syytä liikuttaa kiekkoa nopeasti ettei ahnas karvaus tuota ongelmia.

HPK:n kultakypärää kantaa huipputaitava Oula Palve, joka on tehnyt edelliseen yhdeksään kamppailuunsa tehot 1+8. Tuloksenteko on takunnut etenkin joukkueen vanhemmalla kaartilla, jossa Ville Viitaluoma on tehnyt siirtonsa Vaasan Sportista jälkeen viidessätoista kamppailussa tehot 0+3 ja Janne Lahti, joka on kerännyt viimeiseen kolmeentoista kamppailuun ainoastaan yhden syöttöpisteen.

HPK saa matkaansa nuorten MM- kisoista palanneet hyökkääjät Kristian Vesalaisen, Eetu Tuulolan sekä Jere Innalan. Loukkaantuneena ovat olleet Robert Leino, Juho Keränen ja Mathias Porseland, joista viimeisimmän pelikunto on arvoitus ennakkoa kirjoitettaessa.

Pelaajakommentit, Otto Koivula :

– Odotan huomenna vauhdikasta kamppailua, kun molemmat joukkueet haluavat varmuudella kipeästi lisäpisteitä. Vaikka kumpikaan joukkue ei ole pudotuspeliviivan yläpuolella ovat nämä todellisia kuuden pisteen kamppailuita.

– Jotenkin itselleni on sattunut sopimaan HPK:n pelaaminen ja olen päässyt heitä vastaan onnistumaan. Siellä on vastassa näitä nuorisomaajoukkueista tuttuja jätkiä, niin on mukava päästä heitä vastaan pelaamaan ja jos paikak sattuu niin antamaan kunnon taklaus, joka tuntuu kropassa.

– Tässä on hyvät yöunet jo takana ja tänään maanantaina oli hieno palata joukkueen mukaan, kun oli mukava vastaanotto joukkueelta ja yhdessä hauskaa. Topias Haapanen lähtee tänään armeijaan, niin hallilla vähän soi armeijamusiikkia sen kunniaksi, nauraa Koivula.

– Pelaan luultavasti Juhani Tammisen ja Teemu Lepauksen kanssa ja se tuntui ainakin tänään todella hyvälle harjoituksissa. Siinä ketjussa meitä olisi kolme kiekollisesti taitavaa pelaajaa, joten odotan innolla huomista ottelua.

Ilves haki pisteet Vaasasta
HPK ratkaisi jatkoajalla
UUTISET