1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Olli Vainio on murtautunut kovalla työllä Ilveksen eturiviin

Olli Vainio on murtautunut kovalla työllä Ilveksen eturiviin

Marko Herckman

Olli Vainio on punnertanut itselleen kovalla työllä paikan liigajoukkueesta. Tryoutin ja Mestiksen kautta kasvattajaseuransa eniten pelaavaksi pelaajaksi noussut Vainio solmi syyskuussa Ilveksen kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka pitää puolustajan Tampereella ainakin vuoteen 2020 asti.

Syyskuun lopulla julkaistu kahden vuoden jatkosopimus lämmittää Vainion mieltä. Puolustajaa miellyttää Ilveksen tyyli antaa runsaasti vastuuta nuorille pelaajille.

– Hyvät fiilikset on tietenkin sopimuksesta. Koen, että tämä on erittäin hyvä paikka nuorelle ja kehitysvaiheessa olevalle pelaajalle. Täällä nuoret pelaajat saavat vastuuta ja peliaikaa. Se on kuitenkin se juttu, joka kehittää pelaajana. Monessa seurassa nuoret pelaajat ei pääse niin paljon pelaamaan ja se ei vie sitten sitä omaa urapolkua eteenpäin.

Vainion peliura alkoi Pirkkalan Pingviineissä, mutta vaihto Ilvekseen tuli jo varhain nuoremmissa D-junioreissa. Ilvespolun läpikäyneen puolustajan mieltä lämmittää, että hän onnistui raivaamaan liigapaikan juuri kasvattajaseurassaan.

– Kyllä se minulle merkkaa paljon. Itse olen saanut sen paikan ensin tryoutin ja Mestiksen kautta – senkin kautta se on iso juttu, että on joutunut tekemään paljon töitä sen liigapaikan eteen ja mikään ei ole tullut helpolla. Siinä mielessä olen tyytyväinen itseeni, Vainio miettii.

Vainio pelaa nyt isossa roolissa Ilveksen liigajoukkueessa. Viime vuosi oli puolustajan läpilyönti, vaikka alkukausi oli vaikea. Vainio aloitti kauden Lekissä, josta nousi mahdollisuuden saatuaan tärkeään rooliin jo viime kauden Ilves-joukkueessa.

– Alkukausi oli aika vaikea itselle. En pelannut kovin hyvin ja muut pelasivat paremmin. Kausi alkoi sitten Lekissä, mutta ajattelin vain, että teen joka päivä vaan enemmän ja paremmin hommia, niin kyllä se jossain vaiheessa palkitaan.

– Sain sitten uudestaan näytön paikan ja siihen tuli onnistumisia. Se rentoutti vähän sitä omaa pelaamista kun sai hyviä pelejä alle. Itseluottamus nousi ja se on kuitenkin aika lailla se avainasia. Peli alkoi rullaamaan paremmin ja koutsit huomasivat sen. Tuli lisää vastuuta ja siitä tuli sellainen onnistumisten kierre. Koko ajan oppi uutta ja pääsi hyvin sisään liigapelaamiseen. Tuli rauhallisuutta omaan tekemiseen ja sitä kautta se parani, puolustaja pohtii vuotta myöhemmin.

Kun saa mahdollisuuden näyttää Liigassa, tulee siihen olla mahdollisimman valmis. Asia pitää tiedostaa, mutta kuinka yliyrittäminen pidetään aisoissa?

– Se on vähän kaksipiippuinen juttu. Se pitää tiedostaa, että tämä on nyt se paikka ja minun pitää näyttää. Ei sitä kuitenkaan liikaa saa miettiä, koska sitten se menee helposti jännittämiseksi ja turhaksi puristamiseksi. Pitää vaan laittaa kaikki peliin ja antaa parastaan.

Vainiolla on tällä hetkellä kasassa 93 runkosarjapeliä ja 10 pudotuspeliä Liigaa. Kuinka hyvin Liigan vaatimukset alkavat jo olla selkäytimessä?

– Kyllä ne aika hyvin alkaa olemaan. Nyt tietää sen, kuinka valmis pitää olla ihan joka pelissä, että pystyy pelaamaan hyvällä tasolla. Nuorempana sitä ei vielä tiennyt ja osannut ajatella, mutta kyllä sen on tässä oppinut. Sillä ei ole mitään merkitystä, kuinka hyvä tai huono olet ollut edellisessä pelissä, vaan jokaiseen peliin pitää pystyä lähtemään ihan omana pelinään. Jokaiseen peliin pitää valmistautua viimeisen päälle niin henkisesti kuin fyysisestikin, Olli miettii.

Rinnalla satojen pelien kokemusta

Pelaaminen Liigassa tuo mukanaan paljon muutakin. Ilveksen nuoressa joukkueessa moni on saanut opetella toimimaan median kanssa. Toimittajien eteen on asteltava oli peli mennyt kuinka tahansa.

– Kyllä se nykyään tulee jo enemmän luonnostaan. Muistan kyllä kun ensimmäisiä haastatteluja antoi, niin aika paljon mietti mitä sanoo. Ei ollut tottunut siihen median kanssa puhumiseen ja aika paljon siinä oli opettelua. Nykyään osaa kertoa jo aika luonnollisesti nopeasti pelin jälkeen mitä siinä omasta mielestä tapahtui.

– Joskus jos on hävitty ja itsekin pelannut huonon pelin, niin ei oikein haluaisi puhua kenellekään. Silloin se voi ottaa vähän päähän mennä median eteen. Mutta ne asiat kuuluvat tähän työhön ja pitää hoitaa kunnolla, Vainio hymyilee.

Mediaa isommat haasteet odottavat kuitenkin kaukalossa. Liiga on haastava ja nopeatempoinen sarja, jossa puolustajalta odotetaan laadukasta pelaamista molempiin suuntiin.

– Itse olen aika kokonaisvaltainen pelaaja ja pyrin pelaamaan molempiin suuntiin. On siinä omat haasteensa – peli menee koko ajan nopeampaan suuntaan ja puolustajanakin pitää pystyä mukautumaan siihen. Puolustamisessakin pitää olla nopeampi – aina ei pelkkä voima riitä, vaan välillä pitää olla vähän nokkelampi ja vikkelämpi kuin kaveri, että saa hoidettua sen tilanteen. Pakin pitää pystyä tukemaan myös hyökkäyksiä ja pystyä olemaan myös hyökkäyspelaamisessa hyödyksi joukkueelle, Vainio analysoi nykyliigan haasteita puolustajalle.

Vainion parina on tällä kaudella nähty useimmiten Arto Laatikainen. Pudotuspelit mukaan laskettuna liki 950 liigaottelua tahkonnut konkari on oiva apu vasta liigauransa alussa olevalle Vainiolle.

– Niin kuin kentälläkin voi nähdä, niin ”Lada” on aika rauhallinen kaveri. Ei välttämättä puhu paljoa, mutta silloin kun puhuu niin puhuu asiaa. Me puhutaan paljon pelihommista ja siinä näkyy se kokemus. Ladalla on huikea kyky nähdä peliä ja nähdä sitä tavallaan paljon pidemmällä kuin moni muu pelaaja pystyy. Pakkiparina olen Ladalta oppinut paljon rauhallisuutta ja sitä, kuinka pienillä asioilla pystyy edistämään peliä ja tekemään sitä helpommaksi kaverille. Hyvä kiekollinen esimerkki on siinä rinnalla ja paljon on pystynyt ottamaan siitä omaankin peliin, Olli nostaa hattua pakkiparilleen.

Ilves hankki lokakuun alussa myös lisää kokemusta puolustuspäähän, kun Joe Piskula liittyi joukkueeseen. 33-vuotias Piskula on sopeutunut nuoreen Ilves-laumaan hyvin.

– Joe on tosi mukava kaveri. Juttua riittää ja hän on lähtenyt hyvin tähän porukkaan mukaan. Kyllä sille jo vähän suomeakin voi heittää ja hyvin tuntuu ymmärtävän, Vainio naurahtaa.

– Joe tuo aika paljon kokemusta tähän meidän pakistoon. Hän osaa tehdä hyvää duunia puolustuspäässä – isokokoinen ja osaa myös käyttää kokoaan hyvin hyväksi. Vahva pelaaja ja erittäin hyvä lisä tähän meidän pakistoon.

Tavoitteena olla kentällä ratkaisuhetkillä

Olli Vainio on pelannut alkukauden aikana keskimäärin eniten koko Ilves-joukkueesta. Se tyydyttää puolustajaa, mutta kokonaisuutena puolustaja näkee omissa otteissaan parantamisen varaa.

– Totta kai se tyydyttää, että on saanut vastuuta ja päässyt pelaamaan paljon. Siihen en ole vielä tyytyväinen, että en ole vielä pystynyt tekemään tulosta – varsinkin nyt kun olen viime peleissä päässyt pelaamaan ylivoimaa. Se on ollut meillä vähän tehotonta ja itsenikin täytyisi saada vähän pisteitä tehtyä siinä, vaikka liikaa ei niitä omia pisteitäkään kannata miettiä

Haastattelupäivänä Ilves oli juuri edellispäivänä käynyt hakemassa voiton KooKoosta runsasmaalisessa pelissä.

– Alkukausi joukkueella oli vaikea. Voittoja ei tullut, vaikka pystyttiin pelaamaan siinä tiukkoja pelejä. Ollaan kuitenkin pikku hiljaa parannettu ja saatu voittoja. Alkukaudesta on menty paljon eteenpäin ja pystytty käyttämään tiukkoja pelejä voitoiksi. Se on positiivinen asia, että löytyy voimavaraa ja uskoa pelien kääntämiseen. Mutta kyllä meillä on vielä paljon parannettavaa.

– Tasaisuus on sellainen asia, jossa meidän täytyy olla parempia. Täytyisi pystyä pelaamaan sitä omaa hyvää peliä tasaisemmin – se tuottaisi meille pitkässä juoksussa varmasti paljon hyviä pelejä ja voittoja. Nyt peli on heitellyt liikaa, Olli puntaroi.

Vainiolla on jo nyt iso rooli Ilveksen joukkueessa, mutta missä tilassa puolustaja näkee itsensä pelaajana, kun tuore sopimus keväällä 2020 umpeutuu?

– Tavoite on tietysti päästä kärkipelaajiin. Haluan olla meidän joukkueessa johtava pelaaja. Sellainen kaveri, joka laitetaan pelin lopussa kentälle – haetaan sitten maalia tai puolustetaan johtoa. Yritän kehittyä vielä lisää tuohon hyökkäyssuuntaan, että saisi lisää tehoja ja sitäkin kautta autettua joukkuetta.

Ilveksessä on hyvin ilvesläinen runko ja mukana paljon Vainiollekin vuosien varrelta tuttuja pelaajia. Se ei ollut kuitenkaan pääsyy jatkamiseen kotiseurassa.

– Täällä on hyvä runko ja mahdollisuudet mennä joukkueenakin eteenpäin. Totta kai se on kiva juttu, että täällä on paljon tuttuja, mutta ei se voi olla se pääasia siinä. Täällä kaikki hoidetaan hienosti ja pelaajan on hyvä olla. Se on se iso juttu siinä, Vainio sanoo.

Hakametsässä vietetään perjantai-iltaa Halloween-tunnelmassa
Kummitteleeko KalPan vieraskammo Hakametsässäkin?
UUTISET