1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Onnistuuko Ilves kaatamaan hallitsevat mestarit?

Onnistuuko Ilves kaatamaan hallitsevat mestarit?

Vesa Suonsyrjä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 HPK

Jouko Myrrän johtama Ilves sai täydellisen alun, kun sisuuntunut joukkue pieksi keskiviikkona Lahdessa Pelicansin lukemin 2-7 peräti 15 pelaajan päästessä pisteille. Tilanne on kuitenkin nyt nollattu ja joukkue on valmiina kohtaamaan kovan haasteen, kun hallitseva mestarijoukkue HPK saapuu Hakametsään.

Jouko Myrrän Ilveksen kotiavaus

Jouko Myrrä on aloittanut taipaleensa päävalmentajana puhumalla kauden uudesta alusta kutsuen tämän viikon maanantaita päiväksi yksi. Ensimmäisessä Myrrän aikakauden koitoksessa Ilves pelasi kauden parasta jääkiekkoaan ja voitti Pelicansin lukemin 2-7 keskiviikkona. Erityisesti puolustuspelaaminen ja tahtotaso olivat ottaneet valtavan loikan pienessä ajassa.

Ilveksen joukkueen taitotaso ja osaaminen eivät ole hävinneet mihinkään ja voitto Lahdessa on varmasti nostanut pelaajien itseluottamusta. Joukkue saa tukea tekemiseensä hyvästä erikoistilannepelaamisestaan. Ylivoima on toiminut koko kauden ja alkukaudesta harmaita hiuksia antanut alivoima on parantanut koko ajan ja edelliset 16 kertaa Ilves on selvittänytkin alivoimansa.

Ilveksen avainpelaajista ei voi olla nostamatta esiin Arttu Ruotsalaista, joka on ollut voittamassa kahta kolmesta pelaamastaan ottelusta. Ruotsalaisen kiekonkuljettaminen, luistelu ja tilanteiden pelaaminen ovat voittavaa jääkiekkoa parhaimmillaan. Joukkueen kapteeni Eemeli Suomi sai onnistumisia Lahdessa ja sekin varmasti näkyy jatkossa kaukalossa.

Ilves pääsee kamppailuun parhaalla miehistöllään, sillä päävalmentaja Jouko Myrrä pääsee oletettavasti valitsemaan kokoonpanon täysin terveestä miehistöstä, kun Matias Maccelli on myös käytettävissä.

Uudistunut HPK ailahdellut

Viime kaudella sensaatiomaisesti mestaruuteen asti venynyt HPK menetti kesällä suuren joukon kärkipelaajistaan, kun maalivahti Emil Larmi siirtyi Pittsburgh Penguinsiin, ruotsalaispuolustaja Jesper Lindgren Toronto Maple Leafsiin ja kärkihyökkääjistä Robert Leino Ilvekseen, Otto Paajanen ja Teemu Turunen HIFK:n riveihin ja Eetu Tuulola Calgary Flamesiin.

Kuluvalla kaudella HPK on pelannut kahdeksan ottelua saldolla 3-1-4. Joukkueen parhaimmistoa ovat olleet kultakypärä Valtteri Puustinen (8.2+7), kaksi edellistä kautta SaiPassa pelannut Cody Kunyk (8.1+7) ja läpimurtoaan tekevä nuori slovakialainen Filip Krivosik (8.4+2). Viime kaudella koko sarjan parhaimpiin puolustajiin kuulunut Petteri Nikkilä on kellottanut isoja minuutteja (23.15/ottelu) ja puolustuksesta muuten ovat esiin nousseet Elmeri Eronen ja Petteri Friman.

HPK on ottanut liigassa vähiten rangaistuksia (20kpl/8ottelua) ja sen alivoimaprosentti on liigan alempaa kastia (75.00). Ylivoimalla HPK on onnistunut kuudesti ja sitä kautta sen ylivoimatehokkuus on liigan keskitasoa (20.69). HPK:n ottelut ovat olleet suhteellisen vähämaalisia ja maalisuhde on niukasti pakkasella (21-22).

Seuran kannattajien keskuudessa maalivahdit eivät ole keränneet kehuja ja ykkösvahdin asemasta käydäänkin yhä kamppailua Antti Karjalaisen (89.80) ja Joona Voutilaisen (89.76) välillä.

HPK:n pelaajatilanne on myös hyvä, sillä ainoastaaan maaliahne hyökkääjä Markus Nenonen on loukkantuneena ja ikoninen puolustajalegenda Arto Laatikainen kärsii pelikieltoaan.

Kommentit, Robert Leino:

– Tiukka peli on jälleen tulossa, se mitä olen sivusta seurannut on heillä pelaaminen ailahdellut samoin kuin esimerkiksi viimeksi kohtaamallamme Pelicansilla.

– HPK ei aiheuta varsinaisesti mitään lisäjännitystä, sillä olen pelannut tätä sarjaa muuallakin ja tilanne vanhan seuran kohtaamisesta on tuttu. Sanoisin, että side ei vaikuta pelaamiseen mitenkään, mutta luonnollisesti erityisside muodostui viime kaudelta tuttuihin pelaajiin.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 4.10.2019

Hyökkääjät:
Roby Järventie (3 viikkoa)
Antti Saarela (päivä kerrallaan)

Lätkäehtoo: Ilves-HPK 4.10.2019
Ilves löi Kerhon kanveesiin Hakametsän perjantai-illassa
UUTISET