1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Päävalmentajaa vaihtanut Ilves säntää Pelicansin kimppuun

Päävalmentajaa vaihtanut Ilves säntää Pelicansin kimppuun

Markus Mesiä
Pelicans TO 1.1. klo 02:00 Ilves

Surkeasti kautensa aloittanut Ilves teki alkuviikosta kovan ratkaisun, kun uudeksi päävalmentajaksi nostettiin aiemmin Karri Kiven apulaisena toiminut Jouko Myrrä. Tuore käskyttäjä pääsee tositoimiin keskiviikkona, kun tupsukorvat luistelevat kautensa huomattavasti duurivoittoisemmin aloittaneen Pelicansin vieraaksi.

Palauttaako Myrrä joukkueen itseluottamuksen?

Ilveksen ensimmäiset seitsemän ottelua ovat olleet tamperelaisittain synkkää seurattavaa. Vaikka alkukierrosten otteluissa oli paljon hyvää, tasaisten vääntöjen kääntyminen tappioiksi sai nuoren joukkueen itseluottamuksen ja uskon vapisemaan. Valmentajanvaihdos ei yleensä ole suurempaa tilastollista parannusta tuonut, mutta nuoren petolauman tapauksessa ratkaisu oli ainoa mahdollinen. Potentiaali on olemassa, ja nyt se täytyy saada kaivettua joukkueesta voitokkaasti esiin.

Maalivahtiosasto on ollut tamperelaisilla päällisin puolin kohdallaan, vaikka Ville Kolppasen alkukausi ei olekaan ollut odotusten mukainen. Lukas Dostal on torjunut niin hyvin kuin vain sekaisin olevan puolustuksen takana voi. Erityisesti kauden ainoassa voitossa KalPan kiri jämähti juuri tsekkitorjujaan. Dostalin rooli on keskiviikkona valtava, sillä Ilveksen ja Pelicansin väliset ottelut ovat perinteisesti olleet tasaisia. Myrrän alkutaival päävalmentaja ja sitä kautta Ilveksen kauden uusi alku vaativat loisto-otteita, jolla alun haparointi saadaan unohdettua.

Ilveksen alkukauden harvoihin positiivisiin välähdyksiin lukeutuu ylivoima, joka on Liigan parempaa puoliskoa. Vaikka synkkä ottelu Raksilassa ei tarjonnut ensimmäistäkään täysosumaa, on Ilveksen ylivoimaprosentti yhä rapsakat 24 prosenttia. Lukeman petraaminen on tosin keskiviikkona vaikeaa, sillä Pelicans on kyennyt tappamaan lähes 86 prosenttia kauden alivoimistaan. Jotta pisteet lähtevät Tampereelle, on lukemaa syytä rokottaa merkittävästi.

Tamperelaisten alkukauden onnistujiin voidaan laskea tänäkin vuonna hyvää syksyä pelaava Joose Antonen, KalPa-ottelussa kypärätempun iskenyt Robert Leino sekä viivalta hanakasti laukova Lassi Thomson. Toisaalta niin Thomsonilta kuin Oskari Laaksoselta on syytä odottaa roimaa skarppausta alimpana miehenä pelaamiseen, sillä vastustajat ovat onnistuneet iskeneet turhankin hullunrohkeasti pelanneiden puolustajien kimppuun kohtalokkain seurauksin. Ylimääräisiin vaaratilanteisiin ei ole enää masentavan syyskuun jälkeen sijaa.

Kotona lento ollut katkonaisempaa

Pelicansin luistin on kulkenut huomattavasti tamperelaisia varmemmin, vaikkakin kotiyleisön edessä tulokset ovat jääneet vierasmatkoja laihemmiksi. Kauden ensimmäinen varsinaisen peliajan tappio kolahti lahtelaisten plakkariin edellisottelusta Sportia vastaan, jossa vaasalaiset veivät pisteet 5-3-vierasvoitolla. Sitä edeltäneet kotiottelut Lukkoa ja TPS:ää vastaan venyivät molemmat jatkoajalle. Kauden toistaiseksi ainoa kolmen pisteen kotivoitto nähtiin Lahdessa avauskierroksella HIFK:ta vastaan, jolloin stadilaiset kaatuivat 3-0.

Kuten Ilveksellä Oulussa, myös Pelicansin kotitappio Sportille lähti liikkeelle kylmästä alusta. Vaasalaiset kerkesivät peräti neljän maalin johtoon jo ensimmäisen puolituntisen aikana, eikä pelikaanilaumasta ollut enää kampeamaan rinnalle. Onkin syytä olettaa, että Ville Niemisen suojatit saapuvat keskiviikkona huomattavasti virkeämpänä kaukaloon.

Lahtelaiset ovat olleet alkukauden kuudessa ottelussaan erittäin vahvoja erikoistilanteissa. Lukemat toki heittelevät pienen otannan vuoksi vielä runsaasti, mutta yli 22 prosentin ylivoima- ja lähes 86 prosentin alivoimatehokkuus muodostavat mainiot lukemat. Miesvajaalla pelatessa Pelicans on toistaiseksi Liigan kolmanneksi paras.

Vaikka kausi on vasta alussa, on Pelicansin ongelmana sekä siunauksena maalinteon jakautuminen tasaisesti koko joukkueelle. Lahtelaisten maalipörssiä johtava taituri Juhamatti Aaltonen on osunut toistaiseksi kolmesti. Aaltosen ohella yli yhden osuman miehiksi ovat nousseet Aleksi Mustonen ja Jesse Mankinen. Tasaisen maalien tekemisen vuoksi kultakypärää kannetaankin vahvasti syöttövetoisesti, sillä pistepörssiä johtava Janos Hari on iskenyt maalinsa kylkeen peräti seitsemän syöttöpistettä.

Ilveksen saatava kurssi nousuun

Vaikka pisteet ovat keskiviikkona tärkeät molemmille, lähtee Ilves illan otteluun kriittisestä tilanteesta. Kauden alla peräti neljän parhaan joukkoon sijoitetut tupsukorvat joutuvat pelaamaan loistavan loppukauden edes suoraan pudotuspelipaikkaan tarttuakseen, joten kirin on syytä alkaa Lahdesta. Mikäli uuden valmentajan niksit tarttuvat pelaajiin ja tuovat selkänojaa pelitapaan, on tamperelaisilla kaikki edellytykset kauden toiseen voittoon.

Kotonaan toistaiseksi hitusen yskähdellyt pelikaaniparvi on alkukaudesta kuitenkin osoittanut, että helpolla ei pisteitä saa Lahdesta matkaan. Erityisesti maalivahti Tomi Karhunen on napsinut kiekkoja varusteisiinsa mainiolla varmuudella. Mikäli isännät saavat alkuun onnistumisen ja Ilveksen epävarmuuden jälleen esille, on Pelicans vahvoilla.

Joukkueet eivät ole tällä kaudella vielä kohdanneet, mutta viime kaudella kaksikon väännöt olivat tasaista kiekkoviihdettä parhaimmillaan. Molemmat joukkueet nappasivat yhden voiton varsinaisella peliajalla, minkä lisäksi Ilves haali vielä kaksi lisäpistettä jatkoaikavoitoillaan. Näinpä seurojen välinen herruus on tällä erää tupsukorvilla.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 2.10.2019

Hyökkääjät:
Matias Maccelli (päivä kerrallaan)
Roby Järventie (3 viikkoa)

Tarjous kausikorttilaisille: Ilves-HPK-peliin lippu kaverille puoleen hintaan Ilves-Kaupasta
Palanneen peli-ilon löytänyt Ilves murskasi Pelicansin Lahdessa
UUTISET