Otteluennakko

Palaako Ilves voittojen tielle puolustavan mestarin kustannuksella?

Markus Mesiä

Keskiviikon JYP-ottelussa ensimmäisen tappion toviin kärsinyt Ilves pyrkii takaisin voittojen tielle perjantaina Hämeenlinnassa. Puolustava mestari HPK puolestaan haluaa pestä kasvonsa viime viikonlopun selkäsaunan jälkeen. Molemmille joukkueille pisteet ovat tarpeen, sillä siinä missä tupsukorvat haluavat pysyä neljän parhaan joukossa, illan isännät vääntävät tasaisessa Liigan keskikastissa.

Ilveksen valttina erikoistilanteet

Ilves on ollut syksyn sensaatio. Päävalmentajavaihdoksen jälkeen huippuvireeseen yltäneet tamperelaiset olivat ennen keskiviikon JYP-ottelua seitsemän ottelun voittoputkessa, minkä lisäksi edellisistä kymmenestä matsista tilille kertyi huimat 28 pistettä. Voitoista huolimatta rupeamaan mahtui paljon tasonheittelyjä, mutta tupsukorvat onnistuivat raapimaan täyden pistepotin myös heikompina iltoinaan. Sen sijaan kuntopuntarin kärjessä majaileva JYP oli vauhdikkaalla luistelullaan liikaa. Tamperelaiset eivät päässeet tosissaan edes maalipaikoille hakemaan kavennusta kylmän avauserän jälkeen.

Keskiviikon otteluun mahtui silti myös hyviä asioita. Läpi syksyn loistanut ylivoima onnistui myös jyväskyläläisiä vastaan, kun Ilveksen ainoa täysosuma syntyi vastustajan kärsiessä rangaistusta. Tupsukorvien ylivoima lähentelee 30 prosentin tehokkuutta, mikä on selvästi Liigan kovin lukema. Kun vastaavasti HPK on alivoimallaan sarjan häntäpäätä, muodostuvat erikoistilanteet perjantaina elintärkeiksi.

Siinä missä illan isännät ovat kompuroineet alivoimallaan, Ilvekselle jäähyt ovat kostautuneet merkittävästi harvemmin. Vastustajien ylivoimat on saatu pidettyä kurissa lähes 85 prosenttia kerroista, mikä on yli 11 prosenttiyksikköä HPK:ta paremmin. Liiaksi eivät tamperelaiset voi toki jäähyllä istua, mutta erikoistilanne-etu antaa vieraille kaikesta huolimatta selvän etulyöntiaseman.

Tamperelaisten kultakypärää kantaa edelleen Eemeli Suomi, jolla on plakkarissa komeat tehot 15+5=20. Kapteenin ohella keskiviikkona esille nousi erityisesti Joona Ikonen. Sähäkästi liikkuneella hyökkääjällä on ollut syksyn mittaan useita paikkoja lisätä pistesaldoaan, mutta suurimmat onnistumiset odottavat yhtä itseään.

HPK haluaa harpata sarjataulukossa

Haastavan alkukauden jälkeen oivaan vireeseen vertynyt HPK majailee sarjataulukossa vasta kahdeksantena. Tasainen Liiga kuitenkin hämää, sillä todellisuudessa hämeenlinnalaisilla on vain neljän pisteen matka neljäntenä olevaan Ilvekseen. Erot taulukon keskikastissa ovatkin äärimmäisen pienet, ja yhdelläkin voitolla voi nousta useamman pykälän.

HPK pääsee perjantain otteluun hyvin levänneenä, sillä joukkueen edellisestä ottelusta on vierähtänyt jo lähes viikko. Lauantain retki Raumalle oli tuloksen valossa täydellinen pannukakku, kun Lukko nappasi pisteet kotiyleisönsä edessä rumin 6-1-lukemin. Osumista kolme tehtiin tosin vasta viimeisen kympin aikana, joten todellisuudessa numerot rumentuivat vasta vimmattua kavennusta ja tasoitusta hakiessa.

Hämeenlinnalaiset ovat Ilveksen tavoin osoittaneet vaarallisuutensa ylivoimalla. Siinä missä joukkueen alivoima on yskähdellyt pahasti, vastustajan rangaistukset ovat koituneet kalliiksi joka neljännellä kerralla. Onkin selvää, että Ilveksellä ei ole perjantaina varaa tarjota isännille liian montaa mahdollisuutta ylivoimalla.

Pallokerhon kultakypärää kantava Cody Kunyk on saalistanut kuluvan kauden aikana kolmen maalin ohella jo 16 syöttöä. Syöttöpörssissä on kunnostautunut myös 12 maalia alustanut puolustaja Elmeri Eronen. Kaksikon tarjoiluista ovat kiittäneet erityisesti yhdeksän maalia mättänyt Valtteri Puustinen sekä vain kerran vähemmän osunut Jere Innalla. Joukkueen terveystilanne otti menneenä viikonloppuna kuitenkin osumaa, kun Philippe Cornet loukkaantui. Kanadalaishyökkääjän tilanteesta ja pelikunnosta ei ole vielä tietoa.

Palaako Ilves voittokantaan?

Ilves lähtee JYP-tappiosta huolimatta hakemaan kolmea pistettä lievänä ennakkosuosikkina. Tamperelaisten erinomainen puolustuspeli sekä erikoistilanteiden vahvuus nostavat tupsukorvat edelle, vaikka HPK onkin pelannut tasaisesti läpi syksyn.

Perjantaina isossa roolissa ovat jälleen maalivahdit. HPK:n maalilla suurimman torjuntavastuun ottanut Joona Voutilainen ei tilastojen valossa ole kyennyt kannattelemaan joukkuettaan aivan Ilveksen Lukas Dostalin veroisesti, ja kun tamperelaisten Ville Kolppanenkin on parantanut otteitaan vaikean alkukauden jälkeen, voi Ilves luottaa oman maalin olevan varjeltuna.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 22.11.2019

Hyökkääjät:
Panu Mieho (päivä kerrallaan)

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTA KOTI VIERAS TULOS SARJA YLEISÖ
To 26.12.2019 Ilves HPK 3-5 Runkosarja 6537
Pe 22.11.2019 HPK Ilves 3-2 VL Runkosarja 4181
Pe 04.10.2019 Ilves HPK 5-2 Runkosarja 5036
Pe 16.08.2019 Ilves HPK 5-2 Harjoitusottelut 1441
La 09.03.2019 Ilves HPK 2-1 JA Runkosarja 6585
La 12.01.2019 HPK Ilves 1-2 Runkosarja 4381
Ke 21.11.2018 Ilves HPK 0-4 Runkosarja 4141
La 29.09.2018 HPK Ilves 3-4 Runkosarja 3888
To 30.08.2018 Ilves HPK 4-3 JA Harjoitusottelut 1002
Pe 17.08.2018 HPK Ilves 1-5 Harjoitusottelut 1247
Ti 09.01.2018 Ilves HPK 5-6 JA Runkosarja 4209
Ke 13.12.2017 HPK Ilves 1-2 Runkosarja 3571

Ilves jatkaa sarjakärjen tavoittelemista Hakametsässä marraskuun 29. päivä. Tule kannustamaan KooKoo nurin alkaen 18:30!

Twitter

Lisää aiheita

3.6.2020 / Uutinen

Ilves kohtaa CHL:n pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Red Bull Münchenin

Jääkiekon Mestarien liigan kauden 2020-2021 pudotuspeliparit arvottiin tänään Sveitsin Zürichissa. Ensimmäistä kertaa historiassaan CHL:ssä esiintyvä Ilves kohtaa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella viime kaudella Saksan DEL-liigan runkosarjan...

LUE LISÄÄ


3.6.2020 / Uutinen

Ilves ja sisustus- ja tilasuunnittelutoimisto Tilako yhteistyöhön

Ilves-Hockey Oy on valinnut sisustus- ja tilasuunnittelun yhteistyökumppanikseen Tilakon, joka toteuttaa Ilveksen toimitilojen sisustuskonseptin suunnittelun ja valmiiden tilojen loppustailauksen UROS LIVE -areenaan. Tampereella sijaitseva ja...

LUE LISÄÄ


3.6.2020 / Uutinen

CHL-arvonta tänään klo 19.00 – katso suora lähetys

Jääkiekon Mestarien liigan kauden 2020-2021 pudotuspeliparit arvotaan tänään Sveitsin Zürichissa. CHL-arvonnan suora lähetys on katsottavissa artikkeliin upotetun videon kautta klo 19.00 Suomen aikaa. Ilveksen ensimmäisen...

LUE LISÄÄ


27.5.2020 / Uutinen

CHL:n pudotuspelien arvonta keskiviikkona 3.6.

Jääkiekon Mestarien liigan kausi 2020-2021 käynnistyy ensi viikolla pudotuspelien ensimmäisen kierroksen parien arvonnalla. Arvonta on katsottavissa suorana lähetyksenä CHL:n digitaalisissa kanavissa keskiviikkona klo 19.00 Suomen...

LUE LISÄÄ


15.5.2020 / Uutinen

Kalle Maalahti ja Ville Kolppanen jatkavat Ilveksessä

Puolustaja Kalle Maalahti, 29, ja maalivahti Ville Kolppanen, 27, jatkavat Ilveksessä myös tulevalla kaudella. Pelaajien viime keväänä solmimiin 1+1-vuotisiin sopimuksiin sisältyi ulkomaan optio, jota he...

LUE LISÄÄ