1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Perjantai-illan kärkiottelu Hakametsässä – katkaiseeko Ilves KooKoon pisteputken?

Perjantai-illan kärkiottelu Hakametsässä – katkaiseeko Ilves KooKoon pisteputken?

Mikko Alahäivälä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 KooKoo

Hakametsässä nähdään tänään mielenkiintoinen kohtaaminen, kun sarjan kärkisijoista taistelevat Ilves ja KooKoo iskevät yhteen. Kouvolalaiset nousivat keskiviikon liigakierroksella Ilveksen ohi sarjataulukossa kolmanneksi, mutta Ilveksellä on mahdollisuus ottaa kolmas sija jälleen haltuunsa kotiyleisön edessä.

Taistelu kärkisijoista tiivistyy

Ilveksen helmikuu käynnistyi kahdella Sportia vastaan pelatulla ottelulla, joista irtosi 3-6- ja 3-1-voitot. 17 ottelun mittaiseksi venynyt vierasotteluiden pisteputki kuitenkin katkesi viikon pelitauon jälkeen keskiviikkona Helsingissä, kun IFK oli vahvempi lukemin 4-0.

Tupsukorvien 10 edellisen ottelun saldona on 6 voittoa ja 18 pistettä. Neljästä tappiosta kaksi on tullut voittomaalikilpailun jälkeen, eli pisteittä Ilves on jäänyt näissä otteluissa vain kahdesti. Kyseisen ajanjakson kuntopuntarissa Ilves on kuudentena.

48 runkosarjaottelun jälkeen pisteitä on kertynyt 91, jotka oikeuttavat sarjataulukon neljännelle sijalle. Taistelu pudotuspelien kotiedusta, ja samalla myös ensi kauden CHL-paikoista, on kovaa, sillä sijoilla 2-5 olevat Tappara, KooKoo, Ilves ja Lukko ovat kuuden pisteen sisällä toisistaan. Kuudentena oleva ja yhden ottelun vähemmän pelannut IFK:kin on Ilveksestä ja Lukosta vain seitsemän pisteen päässä.

Liigan pistepörssin kärkeen nousseen Eemeli Suomen tehot ovat 21+26=47. Huippukautta pelaava 24-vuotias Ilves-kapteeni iski tammikuussa 11 ottelussa pisteet 4+10=14. Sport-otteluissakin tilille kertyi kolme syöttöpistettä, mutta keskiviikkona viiden ottelun pisteputki katkesi Ilveksen jäädessä IFK:ta vastaan ilman osumia.

Tasaisesti pisteitä nakuttavat myös keskushyökkääjät Robert Leino ja Arttu Ruotsalainen. Leino on uransa ennätystehoillaan 10+28=38 Liigan pistepörssissä lähellä kärkikymmenikköä, ja piste per peli -tahdissa olevan Ruotsalaisen saldona 33 ottelussa on 12+21=33.

Sairastelun ja muutaman ottelun poissaolon jälkeen keskiviikkona kokoonpanoon palannut Niko Peltola on sarjan puolustajien pistepörssissä seitsemäntenä tehoilla 4+23=27. Lukas Dostalin torjuntaprosentti 91,92 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,96 kuuluvat sarjan maalivahtitilastojen kärkiviisikkoon.

KooKoo hurjassa pisteputkessa

Sarjataulukossa jo kolmanneksi kivunnut KooKoo on vakuuttavassa 19 ottelun pisteputkessa. Kouvolalaiset ovat viimeksi jääneet ilman pisteitä 11. joulukuuta, eli pisteputki on jo kahden kuukauden mittainen. Joukkue on sarjan kymmen ottelun kuntopuntarin kärjessä kerättyään tällä ajanjaksolla kahdeksan voittoa ja 26 pistettä.

Helmikuussa KooKoo on pelannut neljä ottelua, joista irtosi kolme voittoa ja kymmenen pistettä. Kouvolalaiset kaatoivat kotihallissaan Jukurit maalein 1-0, TPS:n 5-0 ja viimeksi keskiviikkona Pelicansin 4-1. Viikon pelitaukoa ennen SaiPa oli vahvempi Lappeenrannassa iskettyään 1-0-voittomaalin jatkoajalla.

Kouvolalaisten kultakypärää kantaa 37-vuotias hyökkääjä Juha-Pekka Haataja, jonka saldona 48 ottelun jälkeen on 13+28=41. Jo 13 pisteellä uransa ennätystehoja parantaneen Kim Strömbergin pisteet ovat 19+20=39. Pistepörssin 20 parhaan joukkoon mahtuu myös 23-vuotias unkarilaishyökkääjä Vilmos Galló, joka on merkkauttanut tehot 11+25=36.

Liigan puolustajien pistepörssin kärjessä on KooKoon Matthew Caito. Ensimmäistä kauttaan Liigassa pelaava 26-vuotias yhdysvaltalainen on iskenyt 48 ottelussa pisteet 6+30=36. KooKoon maalivahtiosasto on myös kunnossa sillä, päävastuuta kantavan norjalaismaalivahti Henrik Haukelandin torjuntatilastot ovat samaa luokkaa Ilveksen Lukas Dostalin kanssa. Haukelandin torjuntaprosentti on 91,83 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,83. Keskiviikkona Pelicans-voitossa torjunut Niilo Halonen on ollut kauden aikana tolppien välissä 13 ottelussa.

KooKoon kärkinimistä kokoonpanosta puuttuvat tänään hyökkääjät Vilmos Galló ja Trevor Mingoia sekä joukkueen puolustajista neljänneksi suurimpia peliminuutteja kellottanut Alexander Bonsaksen.

Edelliset kohtaamiset

Perjantain ottelu on joukkueiden neljäs ja viimeinen kohtaaminen runkosarjassa. Lokakuussa KooKoo voitti ensimmäisen keskinäisen ottelun kotonaan maalein 2-1, mutta kaksi viimeisintä peliä ovat kääntyneet Ilveksen eduksi. Marraskuussa tupsukorvien voittolukemat olivat Hakametsässä 4-1 ja joulukuussa Kouvolasta irtosi 1-2-jatkoaikavoitolla kaksi pistettä.

Keskinäisten otteluiden pistekärki on Eemeli Suomi, joka on merkkauttanut KooKoota vastaan pisteet 1+4=5. Kolmeen tehopisteeseen ovat yltäneet Robert Leino, Matias Maccelli ja Arttu Ruotsalainen. KooKoon Kim Strömbergin, Trevor Mingoian ja Kasperi Ojantakasen tehot Ilvestä vastaan ovat 1+1=2.


Ilveksen poissaolot ja toipumisajat 14.2.2020


Hakametsän ovet aukeavat klo 17.30 ja Restelin D-päädyn myyntipisteillä on tarjoushinnat klo 18:aan asti sekä pelin jälkeen. Tervetuloa kannustamaan!


Jäähallissa Syli ry:n infopiste ja lipaskeräys – lähde mukaan Kanssakulkijaksi

Tänä iltana on sankarihommia tarjolla! Pelaamme syöpään sairastuneiden lasten ja heidän perheidensä hyväksi. Vieraanamme on syöpään sairastuneiden lasten vanhempien yhdistys Syli ry, jonka toiminnan piiriin kuuluvat kaikki Tampereen yliopistollisessa sairaalassa (TAYS) hoitoa saavat lapset ja heidän perheensä. Suomen syöpäsairaiden lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys on nimeltään Sylva ry.

Ota sankarihomma vastaan ja ryhdy Kanssakulkijaksi tukemalla Sylvan työtä. Osallistu erätauolla lipaskeräykseen tai lahjoita suoraan MobilePaylla Sylvan lahjoitusnumeroon 87215. Kiitos että autat.

Vieraspelien pitkä pisteputki katki Helsingissä
Ilves palasi sarjakolmoseksi kaatamalla KooKoon ystävänpäivätaistossa
UUTISET