1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Pirteä Ilves taipui Raksilassa jatkoajalla

Pirteä Ilves taipui Raksilassa jatkoajalla

Markus Mesiä

Ilves ja Kärpät aloittivat kolmen kohtaamisen mittaisen putkensa Raksilassa. Oululaisten vakuuttava alku vei isännät kahden maalin karkumatkalle, mutta erityisesti avauserän jälkeen selvästi parantanut Ilves sai noustua kahdesti tasoihin. Lopulta ratkaisu venyi jatkoajalle, jossa Aleksi Mustosen illan toinen osuma toi oululaisille lisäpisteen 4-3-voittonumeroin.

Verkkoja pöllytettiin vuorotellen

Ottelun alku oli täysin isäntien. Ilveksen viime aikojen vaikeudet otteluiden avaushetkillä jatkuivat, ja Kärpät rankaisi lepsuilevia vieraita ankarasti. Ensisäveliä soiteltiin kolmen minuutin kohdalla, kun Cody Kunyk syötti nopean hyökkäyksen päätteeksi kiekon takatolpalla olleelle Mika Pyörälälle, joka ei kuitenkaan osunut kiekkoon. Ilveksen erän avauspuoliskon ainoa vaaranpaikka siunaantui Eetu Päkkilälle. Kärpät söhläsi kiekon omalla puolustusalueellaan 21-vuotiaalle hyökkääjälle, jonka napakka rannelaukaus ei kuitenkaan ohittanut Justus Annusta.

Oululaisten kova alku palkittiin viiden minuutin jälkeen. Kärpät nappasi aloitusvoiton hyökkäyspäädyssä, josta Mikko Niemelä laukoi viivalta kiekon suoraan maaliin. Ja vain hetkeä myöhemmin viivalaukaus tuotti jälleen vaikeuksia, kun isäntien Shaun Heshka iski ylivoimalla kiekon maalia kohti. Aleksi Mustonen sai lapansa väliin jo matkalla, mutta ohjuri päätyi tolppaan. Mustonen oli kuitenkin kärppänä paikalla ja iski reboundin sisään vieden isännät jo 2-0-johtoon erän puolivälin kohdilla.

Illan toinen takaisku herätti tupsukorvat unestaan. Isäntien Julius Hermonen passitettiin jäähyaitioon kampituksesta, eikä tamperelaislauma jättänyt illan toista ylivoimaansa käyttämättä. Ilveksen puolustukseen vastikään saapunut Anssi Salmela sai tilaa napata viivasta muutaman askeleen lähemmän maalia. Ilves sai luotua erinomaisen maskin Annusen eteen, minkä jälkeen nuorella torjujalla ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia kokeneen puolustajan laukauksen osalta. Kyseessä oli Salmelan kauden ensimmäinen maali ja samalla ensimmäinen Liigassa yli kymmeneen vuoteen.

Tupsukorvat nousivat tasoihin vain roimat puoli minuuttia myöhemmin. Ilvekselle avautui mainio vastahyökkäys, jossa kiekkoa pitänyt Matias Maccelli sai kiinnitettyä itseensä molemmat puolustajat. Taiturimaisen hyökkääjän oivaltava syöttö päätyi Joona Ikosen lapaan, joka sai siirtää kiekon tyhjään maaliin.

Avauserän maalikarkeloita jatkettiin vielä minuuttia myöhemmin. Kärppien hyökkäys katkesi vaarattoman näköisesti, mutta nuori Tuukka Tieksola unohtui yksin muiden pelaajien luistellessa kohti vaihtoaitiota. 19-vuotias jääliläinen nousi rohkeasti laidasta keskelle harhauttaen samalla tilanteen pahasti väärin lukeneen Niklas Peltomäen. Ilveksen maalilla pelannut Ville Kolppanen oli avopaikkaan päässeen hyökkääjän yrityksen edessä voimaton.

Ilvekselle tarjoutui avauserän lopussa vielä mahdollisuus nousta tasoihin, mutta Panu Mieho ei osunut maalin edessä pomppineeseen kiekkoon. Näin ensimmäinen erä päättyi isäntien 3-2-johtoon.

Veräjänvartijat sulkivat maalihanat

Jos avauserä oli hyökkääjien ilotulitusta, keskimmäisellä parikymppisellä valokeila kohdistettiin maalivahteihin. Ilves sai peliä yhä paremmin hallintaansa erän edetessä, mutta kummassakaan päässä ei nähty täysosumia.

Lähimpänä onnistumisia olivat läpiajoon karannut isäntien Libor Sulak, kahdesti suoraan syötöstä laukonut Ville Meskanen sekä takatolppaa hiponut Maccelli. Sekä Annunen että Kolppanen ehtivät vuoroillaan kuitenkin kiekkojen eteen.

Erän pelottavin hetki nähdään erän loppupuolella, kun oululaisten rännikiekko osui tuomaria korvaan. Tilanne päättyi kuitenkin onnellisesti hetken huilinnan sekä leukavenytysten jälkeen.

Siinä missä avauserässä mentiin pääasiassa Kärppien komennossa, toinen erä oli vieraiden näytöstä. Annunen joutui torjumaan erän aikana peräti 11 kertaa, joista valtaosa lauottiin parhailta maalintekosektoreilta. Erän loppuhetkillä Ilves sai luotua parhaimmillaan useamman minuutin kestäneitä hyökkäysjaksoja. Erityisesti Meskaselle aukesi useampi oivallinen laukaisupaikka, mutta maalit jäivät haaveeksi.

Kapteeni vie ottelun jatkoajalle

Ilves lähti päätöserään hakemaan tasoitusta. Tamperelaiset pääsivätkin jo erän alusta alkaen niskan päälle, mutta vaarallisia paikkoja ei enää tarjoutunut toisen erän tavoin. Erityisesti tupsukorvien ylivoimatehokkuus jätti toivomisen varaa, sillä onnistumisia oli viiden erikoistilanteen jälkeen vain yksi.

Kärppien johtomaalin iskenyt Tieksola nousi jälleen esille erän puolivälin jälkeen, kun nuorukainen säntäsi vaarallisesti tilanteeseen laitataklaten Anssi Salmelaa. Ilves puolustus murahti aiheesta syystäkin, ja nuorukaiselle tuomittiin tilanteesta 2+10 minuutin rangaistus. Taklaus toi tupsukorvien liikkeeseen vielä lisävirtaa, eikä kuudes ylivoimamahdollisuus jäänyt enää käyttämättä. Kiekko pomppi maalin edustassa vartioineelle Eemeli Suomelle, joka pääsi iskemään Annusen edestä arvokkaan tasoitusmaalin 55. peliminuutilla.

Tamperelaisittain erittäin arvokasta oli Ilveksen loistava peli-ilme. Vuodenvaihteen jälkeen otteidensa kanssa tuskastellut joukkue onnistui erityisesti toisessa ja kolmannessa erässä erinomaisesti, eikä Kärpät pystynyt tosissaan vastaamaan tupsukorvien liikkeeseen.

Ilves haki neljättä maalia tulisesti ennen loppusummeria. Kärpät joutui vauhdikkaan vierailijan käpälissä pahaan alakynteen, kun tupsukorvat pääsivät pyörittämään pitkiä hyökkäyksiä. Kalle Maalahti pääsi viimeisellä minuutilla lähelle, mutta kova laukaus sujahti hiukan maalikehikon yli. Kumpikaan joukkue ei saanut varsinaiselle peliajalla neljättä osumaa aikaiseksi, joten ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta.

Jatkoajan ensimmäisen huippupaikan sai Kärpät, kun Ludwig Byström pääsi yrittämään maalin edestä. Kolppasen haamutorjunta pelasti Ilveksen, mutta vain hetkeä myöhemmin isännät viimein onnistuivat. Jäähyn käytäntöönpanoa odottanut Ilves joutui ahdinkoon, ja lopulta Aleksi Mustonen sai iskettyä illan toisen osumansa. Kiekko lirui tamperelaisittain ikävästi hitaasti mutta vääjäämättömästi Kolppasen patjan alta. Täten Kärpät veivät lisäpisteen 4-3-numeroin.

Kärppä-triplan ensimmäinen näytös
Kärppä-triplan toinen näytös
UUTISET