1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Saako Ilves ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan Hakametsän tasaisesta lauantaista?

Saako Ilves ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan Hakametsän tasaisesta lauantaista?

Markus Mesiä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 SaiPa

Torstaina taputeltu runkosarja on viimein ohi, ja Liigan kymmenen parasta joukkuetta jatkavat kohti kevään tosipelejä. Lukolle taipunut Ilves aloittaa pudotuspelien ensimmäisen kierroksen SaiPan kanssa viikonloppuna, kun joukkueet mittelevät paremmuudestaan lauantaina Hakametsässä ja sunnuntaina Lappeenrannassa. Tiukka ottelupari enteilee kahta ellei jopa kolmea tasaista matsia, joihin tamperelaiset ovat ennakkoon lievä ennakkosuosikki.

Kuri ja terävyys saatava takaisin

Runkosarjansa tappion vuoksi kahdeksanteen sijaan päättänyt Ilves kärsi torstaina kirvelevän selkäsaunan ohella myös pahan takaiskun, kun huippukautta pelaava Oskari Laaksonen loukkaantui. 19-vuotias puolustaja on poissa ainakin viikonlopun ajan, mikä tarkoittaa valtavaa lovea tupsukorvien alakertaan. Samalla erityisesti Jarkko Parikan on kyettävä ottamaan entistä isompaa roolia tamperelaisten puolustuksessa.

Vaikka kausi päättyi lopulta ikävään jälkimakuun, Ilveksen kevätkunto on ollut hyvällä tasolla. Niin ikään torstain tappiosta on syytä ottaa hyvät asiat matkaan, minkä lisäksi erityisesti jäähyherkkyys on saatava kuriin. Vaikka alivoimapeli toimii alkukauteen verrattuna hyvin, rangaistusaitiossa ei voi istua Lukko-pelin tahtiin mikäli mielii puolivälieriin. Pelin on kaiken kukkuraksi pysyttävä ehjänä koko 60 minuuttia, eikä synkkiin hetkiin ole ennakkoon tasaväkisessä sarjassa varaa.

Ilveksen mennyt viikko tarjosi onneksi paljon positiivisia asioita. Tyrehtyneiden maalihanojen kanssa painineet tupsukorvat saivat tiistain Ässät-ottelussa täräytettyä neljä maalia, kun kapteeni Eemeli Suomi johdatti kypärätempullaan tamperelaiset täyteen pistepottiin Porissa. Niin ikään Arttu Ruotsalainen sai haalittua kasaan kolmen tehopisteen illan, joten Ilveksen ykkösnyrkki osoitti oivallista ajoitusta pudotuspelejä silmällä pitäen.

Vaikka tehomiehet saivatkin vyölleen onnistumisia, tamperelaisten suurin murhe on ollut viime aikoina ylivoiman tehottomuus. Hyviä merkkejä sekä tolppalaukauksia tarjonnut erikoistilannepelaaminen ei ole näkynyt tulostaululla, mikä on kevään kynnyksellä huolestuttava piirre. Kun viimeisen kymmenen ottelun ylivoimatehokkuus on vain niukasti yli kahdeksan prosentin, päävalmentaja Karri Kiven on syytä keksiä vaivaan nopea rohto. Kotiyleisön riemuksi alivoimaprosentti on kuitenkin samaisella ajanjaksolla Liigan kärkipäätä, mistä suuri kiitos lankeaa tsekkitorjuja Lukáš Dostálin sensaatiomaiselle vireelle.

Tuohimaan kevätvire saatava koetukselle

Hakametsään saapuvan SaiPan tilanne on vierailijana tukalampi. Lappeenrantalaiset eivät ole saaneet maaliskuun aikana peliään sellaiseen uomaan, että joukkue olisi tosissaan päässyt taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta. Loukkaantumiset ovat toki vaivanneet Teho Lehterän luotsaamaa joukkuetta, mutta viimeistä naksahdusta on silti saatu odottaa aivan turhaan.

SaiPa on perinteiseen tapaansa onnistunut erinomaisesti ulkomaalaisvahvistustensa kanssa. Tänä vuonna joukkueen sisäisen pistepörssin kärjen valtasivat kanadalaiset, kun Tyler Morley iski tehot 17+24=41 ja kakkospaikalle yltänyt Cody Kunyk niin ikään komeat pisteet 14+23=37. Ilveksen kannalta Morleyn maalihanojen aukeaminen tuli huonoon saumaan, sillä keskushyökkääjä ehti pelata peräti 11 ottelua ilman osumia ennen viime viikonlopun kypärätemppua.

Vierailijoiden hyökkäys on onnistunut tarvittaessa myös pistetehtailussa, mutta lappeenrantalaisten pelaamisen kulmakivi on vahvassa puolustuspelissä. Joukkueen viimeisenä lukkona torjuva Frans Tuohimaa ei ole tällä kaudella yltänyt odotusten mukaiseen varmuuteen, mutta viime viikon kaksi nollapeliä osoittavat, että palaset ovat vähintäänkin loksahtelemassa kohdilleen.

Tasainen kaksikko

Joukkueet ovat kohdanneet tämän kauden aikana neljästi. SaiPa onnistui viemään syksyn kaksi ensimmäistä kohtaamista selvin numeroin, kun taas Ilves kaapi voitot kahdesta jälkimmäisestä mittelöstä maalin erolla. Tamperelaiset ovatkin siis olleet viimeisimmissä otteluissa niskan päällä, mutta luvassa on ennakkoon tasaväkinen kamppailu. Onkin kuvaavaa, että joukkueiden kahden viime kauden kahdeksasta ottelusta peräti viisi on päättynyt maalin erolla.

Ilves lähtee lauantain otteluun lievänä ennakkosuosikkina kotietunsa ansiosta. Niin ikään hitusen vahvempi kevätvire yhdistettynä mainioon puolustuspeliin antaa selkänojaa, josta saa tukea tiukassa paikassa. On kuitenkin selvää, että kahden voiton haaliminen kolmesta ottelusta vaatii ylivoiman selvää petrautumista. Mikäli Tuohimaa pääsee koppailemaan hampaattomaksi tylsistyneet erikoistilanteet ilman hädänpäivää, tamperelaisten toiveet puolivälieristä ovat työn ja tuskan takana.

Lukko vahvempi runkosarjan päätöskamppailussa
Lätkäehtoo: Kiakkomakasiini – Osa 12 (Mauno Ahonen & Jukka-Emil Vanaja)
UUTISET