1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Santeri Virtanen ratkaisi jatkoaikavoiton KooKoosta Ilves-debyytissään

Santeri Virtanen ratkaisi jatkoaikavoiton KooKoosta Ilves-debyytissään

Markus Mesiä

Tampereella nähtiin Ilveksen ja KooKoon välinen tasainen vääntö, jossa maalinteon vaikeus tuotti päänvaivaa molemmille. Hankaluuksissa läpi ottelun ollut Ilves heräsi päätöserässä vieraiden avausosuman jälkeen, ja lopulta tamperelaiset nappasivat 2-1-jatkoaikavoiton. Ratkaisusta vastasi Ilves-debytantti Santeri Virtanen, joka iski kiekon verkkoon vain 23 sekunnin jatkoajan jälkeen.

Mäkiniemen torjunnat pitivät Ilvestä pystyssä

Hakametsässä ei tiistai-iltana maaleilla mässäilty. Pelinsä kanssa pidemmän aikaa tuskaillut KooKoo hallitsi avauserää mielin määrin, mutta maalinteko ei onnistunut millään. Isäntien kannalta vieraiden hankaluudet olivat tervetulleita, sillä tupsukorvien ensimmäinen parikymppinen oli viikonlopun otteisiin nähden vaatimaton.

Jos ensiminuuttien aikana molemmat joukkueet tunnustelivat illan virettään, KooKoo hyppäsi ohjaksiin erän edetessä. Vaikka Ilves pääsi pelaamaan erän viimeiset minuutit ylivoimalla, ei kouvolalaisten maalilla torjunut Joona Voutilainen joutunut torjumaan koko erän aikana kuin kahdesti.

Vaikka KooKoo oli niskan päällä, eivät vieraatkaan saaneet vaarallisia maalipaikkoja luotua. Ilveksen puolustus sai pidettyä kouvolalaiset varsin etäällä maalista, joten Eetu Mäkiniemi pääsi 13 torjunnastaan huolimatta varsin helpolla. Vaarallisin hetki nähtiin jo erän puolivälissä, kun tupsukorvien Kalle Maalahti istui kaksiminuuttistaan. Ilves sai kuitenkin pidettyä ylivoiman pääasiassa viivalla, eivätkä irtokiekot pudonneet vastustajan lapaan.

Maalipaikat eivät tuota tulosta

Toisessa erässä nähtiin selvästi parempi Ilves, mutta KooKoo oli läpi erän edelleen askeleen edellä. Tamperelaisten piristymisen merkit olivat ilmoilla erityisesti erän alkupuolella, kun isännät pääsivät pyörittämään peliä ylivoimalla. Eemeli Suomen kipparoima viisikko sai liikuteltua kiekkoa pitkiä aikoja KooKoon hyökkäyspäädyssä, mutta viimeiset syötöt ja ajoitukset eivät osuneet riittävän hyvin kohdilleen.

Ylivoiman vaarallisimmat tilanteet aukesivat kuitenkin hyvästä pyörityksestä huolimatta KooKoolle. Kouvolalaiset pääsivät erikoistilanteen aikana peräti kahdesti hyvään vastahyökkäykseen. Ensimmäisenä alivoimamaalia havitteli Ahti Oksanen, jonka laukaus ei yllättänyt Mäkiniemeä. Vain hetkeä myöhemmin Kasper Björkqvistin syöttö löysi Toni Suurosen, mutta laukaus suuntautui alakulmasta hivenen ohitse.

Ottelun hallinta kääntyi erän edetessä ensimmäisen parikymppisen tavoin kouvolalaisille, joskin molemmille joukkueille aukeni erän mittaan puolittaisia paikkoja. Tamperelaisittain tilanne vaikeutui entisestään toisen erän loppuminuuteilla kolmen peräkkäisen jäähyn vuoksi. Viimeisen viiden minuutin aikana jäähypenkille joutuivat Aleksi Elorinne sekä kaksi rangaistusta napannut Matias Myttynen. Ilvesläisittäin erän päätössummeri kuitenkin vapautti joukkueen toiselle erätauolle edelleen 0-0-tasatilanteessa.

Ilves heräsi KooKoon avausmaalista

Myttysen jälkimmäinen jäähy jatkui päätöserän puolelle, eikä KooKoo jättänyt tilaisuuttaan enää hyödyntämättä. Kouvolalaiset saivat tuotua vyörytyksen Ilveksen päätyyn ensisekunneista lähtien, ja lopulta maalin edustalle muodostunut mylläkkä päätyi illan avausmaaliin. Kovan taiston keskeltä voittajaksi nousi Kasperi Ojantakanen, jonka laukaus jätti Mäkiniemen voimattomaksi.

KooKoon avausmaali toi tiistai-iltaan paljon kaivattua vauhtia. Erityisesti Ilves heräsi takaiskusta mukaan otteluun, mutta samalla johtoasemaansa kiivaasti puolustaneiden vieraiden sumputtava puolustus aiheutti tamperelaisille runsaasti päänvaivaa. Tupsukorvien nousut hyökkäysalueelle eivät tahtoneet päästä vaarallisille paikoille. Sen sijaan vastahyökkäyksiä kärkkyneet kouvolalaiset pääsivät tavoittelemaan hivenen ennen erän puoliväliä tosissaan. Christian Thomas sai livahdettua läpiajoon, mutta Ilveksen maalilla loistavasti läpi illan torjunut Mäkiniemi piti eron yhdessä osumassa.

Ilvesläisittäin päätöserä ei vaikuttanut tuovan muutosta läpi ottelun jatkuneisiin vaikeuksiin. KooKoo oli koko ottelun ajan nälkäisempi ja taistelutahtoisempi joukkue, eivätkä tamperelaiset saaneet vaarallisia tilanteita aikaan edes kouvolalaisten sorruttua hölmöihin jäähyihin. Kahden ylivoimamahdollisuuden jälkeen tamperelaiset saivat kuitenkin kaivatun onnistumisen, kun viime viikolla pitkän loukkaantumisen jälkeen tositoimiin palannut Niko Peltola heitti kiekon kaukaa maalille. Yllättävä laukaus yllätti Voutilaisen ja toi tupsukorvat tasatilanteeseen 1-1 päätöskympin alkajaisiksi.

Ilves pääsi vielä kolmannen erän päätösminuutilla huippupaikalle, kun Aleksi Saarelan nousu maalille livahti Martin Bergerin luistimen kautta vain muutamia senttejä takatolpasta ohitse. Täten loppusummeri pirahti 1-1-lukemissa, joten lisäpisteen kohtalo ratkaistiin jatkoajalla.

Ratkaisua ei tarvinnut odottaa 23 sekuntia pidempään, kun Ilves-debyyttinsä tiistaina tehnyt Santeri Virtanen iski kiekon ohi Voutilaisen. Tilanne aiheutti hämmästelyä, sillä kiekko sujahti rautojen ja kameran taakse, eikä kukaan tuomaria lukuun ottamatta nähnyt pelivälinettä. Lopulta avausosuma tupsukorvien paidassa kuitenkin varmistui ja Ilves pääsi juhlimaan arvokasta lisäpistettään. Samalla KooKoon tappioputki venyi jo viiteen otteluun, joista jokainen on tullut maalin erolla.

Neljän ottelun viikko käyntiin hyvistä asemista
Voittoputkelle haetaan jatkoa Lappeenrannasta
UUTISET