1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Suurien tunteiden perjantai – Ilves pelaa viimeistä kertaa Hakametsässä

Suurien tunteiden perjantai – Ilves pelaa viimeistä kertaa Hakametsässä

Ilves.com
Ilves PE 26.11. klo 18:30 TPS

Hakametsän ottelut 13/13

Perjantai-iltana on edessä suurten tunteiden ottelu kun Ilves pelaa viimeistä kertaa Hakametsän jäähallissa. Vieraaksi vuodesta 1965 lähtien palvelleeseen kiekkopyhättöön saapuu Turun Palloseura. Edessä on todellinen huippukamppailu, sillä sekä Ilves, että TPS kamppailevat sarjan kärkikahinoissa.

Ilves ja TPS kohtasivat kauden avauspelissä. Silloin Ilves haki Santeri Virtasen, Tuomas Salmelan ja Eemeli Suomen maaleilla 2-3-vierasvoiton. Tamperelaiset ovat muutenkin olleet viime aikoina kovassa vireessä ja Ilves onkin kuntopuntarilla sarjan paras joukkue viimeisen kymmenen kierroksen ajalta. Tasaisesti läpi kauden suorittanut TPS löytyy sarjataulukosta sijalta kolme.

Juhlan kunniaksi ennen ottelun alkua kunnioitetaan myös Ilves-legendoja. Tällä kertaa Ilves Hockey Legendsin jäseniksi aateloidaan Matti Kaario, Risto Jalo, Marika Lehtimäki ja Jyrki Lumme. Juhlallisuuksia on luvassa pitkin iltaa ja yleisön kannattaakin seurata seremoniat loppuun asti myös ottelun päätyttyä.

Hakametsä tulee täyttymään ääriään myöten, joten paikalle kannattaa saapua hyvissä ajoin. Hallin ovet aukeavat poikkeuksellisesti jo klo. 17.00. Ilves Hockey ottaa perjantain ottelussa käyttöön koronapassin, jolla mahdollistetaan turvallisen ja vastuullisen ottelutapahtuman järjestäminen kotiotteluissa jatkossakin. Perjantaina Ilves-kaupalla on myös paljon Black Friday-tarjouksia, jotka on saatavilla vain hallin myyntipisteistä.

Leaders League jakaa 3500 kpl illan otteluisännän Leivon Leipomon kaurasiemenleipiä ottelun jälkeen hallin ulko-ovilla. Tervetuloa kokemaan vielä kerran yhdessä Ilves-yhteisön kanssa kokemaan Hakametsän ainutlaatuinen tunnelma!


Huomioitavia asioita ottelua koskien:

  • Huominen Ilves-TPS -ottelu on loppuunmyyty!
  • Saavuthan hallille ajoissa (ovet klo 17)
  • Ota koronapassi valmiiksi esille, kun saavut sisäänkäynnille
  • Koronapassit tarkistetaan jäähallin ulko-ovilla ennen turvatarkastusta
  • Kaikki liput ja kausikortit sisältävät ottelupäivänä matkaoikeuden Nysse-liikenteen busseissa ja ratikoissa
Ilveksen aitio- ja VIP-pakettien verkkokauppa on avoinna
Jyrki Seppä turns 60 years old – an interview with the Chairman of Ilves-Hockey Oy
UUTISET