Mikko Alahäivälä

Kauden neljännen paikallispelin avauserä oli Ilves-merkkinen, mutta toisessa erässä Tappara nousi johtoon. Ottelu eteni tasaisena, eikä Ilves saanut päätöserässä kunnolla kiriään käyntiin. Lopulta ratkaiseva 4-2-maali syntyi reilut kaksi minuuttia ennen päätössummeria.

Laakso ohjaa avausmaalin ylivoimalla

Tiistai-illan ottelun ensimmäinen tilanne tuli reilun minuutin pelin jälkeen Tapparan Jukka Peltolalle, jonka hyvältä paikalta lähteneen laukauksen Ilves-puolustus onnistui blokkaamaan. Ilveksen ensimmäisen laukauksen lähetti aloitusvoiton jälkeen Olli Vainio, mutta Dominik Hrachovina koppasi siniviivalta lähteneen vedon kiinni ongelmitta. Kolmannen peliminuutin täyttyessä Tappara loi suoralla hyökkäyksellä tekopaikan: Kristian Kuuselan syöttö löysi toisesta aallosta Tomas Zaborskyn, joka ei kuitenkaan viimeistelyssä onnistunut. Ilvekselle avautui hetken kuluttua myös hyvä tilanne, kun Ville Meskanen pääsi nousemaan vapaasti oikealta laidalta, mutta omaan ratkaisuun päätyneen hyökkääjän laukaus suuntautui vasemmalta ohi.

Ilves pääsi Jere Karjalaisen korkean mailan myötä ylivoimalle ajassa 4.18. Eemeli Suomi ja Ville Meskanen pääsivät yrittämään maalintekoa jäähyn alussa, mutta Hrachovina onnistui torjumaan kummankin laukaukset. Pakkopeli tuotti kuitenkin tulosta, kun Ilves-kapteeni Tapio Laakso ohjasi Valtteri Viljasen laukauksen sisään maalin edestä ajassa 5.47. Hieman ennen erän puoliväliä Tapparan Niko Ojamäki tykitti poikittaissyötöstä, mutta kiekko painui ohi, eivätkä Tappara-hyökkääjät osuneet päädystä maalin eteen kimmonneeseen kiekkoonkaan. Hetken kuluttua edellisestä Ilves sai painetta Tapparan päätyyn, mutta Hrachovina torjui maskin takaa tulleen Juuso Pullin viivalaukauksen.

Hyvin liikkunut Ilves otti pelistä lievän hallinnan, ja seuraavien minuuttien aikana muun muassa Sami Sandell ja Ville Meskanen testasivat laukauksillaan Hrachovinaa, mutta lukemat pysyivät 0-1:ssä. Reilut neljä minuuttia ennen erän loppua yhdysvaltalaishyökkääjä Bill Thomas osoitti henkilökohtaista taitoaan. Kokenut hyökkääjä lähti yksin hyökkäykseen useampaa Tappara-pelaajaa vastaan, mutta onnistui harhautuksellaan hankkimaan Ilvekselle erän toisen ylivoiman. Tällä kertaa ylivoimapeliä ei kuitenkaan saatu toimimaan. Ainoastaan Joe Piskula pääsi jäähyn viimeisillä sekunneilla nousemaan vetopaikkaan, mutta tulosta ei tullut. Tapparan tultua täysilukuiseksi Teemu Lepaus pääsi yrittämään maalin edustalta, mutta Hrachovina torjui Ilves-hyökkääjän laukauksen. Laakson maali jäi erän ainoaksi, joten niskan päällä ollut Ilves siirtyi erätauolle ansaitussa 0-1-johdossa.

Tappara nousee rinnalle ja ohi

Toinen erä sai Ilveksen osalta huolimattoman alun, kun Mikael Kurosen maila nousi Tappara-puolustajan kasvoihin. Riku Helenius joutui nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa kunnolla torjuntatöihin, ja Ilves-maalivahti olikin terävänä venyen pari kertaa hyvin kiekon tielle. Alivoima selvitettiin, mutta ajassa 23.33 oli Mark Floodin vuoro lähteä istumaan kampitusjäähyä. Tällä kertaa jäähy kostautui, sillä Tapparan Mikko Lehtonen laukoi tasoituksen ajassa 25.18. Vain hetki maalin jälkeen oli Ilveksen vuoro yrittää ylivoimalla, kun Niko Mikkola lähti jäähylle korkeasta mailasta. Ylivoiman lopussa Teemu Rautiainen syötti Bill Thomasin tekopaikkaan, mutta hyökkääjän rystynosto ei löytänyt oikeaan osoitteeseen. Jatkotilanteesta Valtteri Viljanen laukoi vielä vaarallisesti viivasta, mutta kiekko pomppi ohi maalin.

29. peliminuutin täyttyessä Riku Helenius torjui Kristian Kuuselan terävän laukauksen ja jatkotilanteesta Tapparan Jan-Mikael Järvinen lähti jäähylle kampitettuaan Ilveksen Mikael Kurosen. Ilves liikutti kiekkoa varsin hyvin, ja lopulta se löytyikin verkosta, kun Tapio Laakso ohjasi näyttävästi illan toisen maalinsa ajassa 30.41. Johtoasemasta ei kuitenkaan saatu nauttia kauan, sillä Veli-Matti Vittasmäki laukoi Tapparan tasoituksen jo 28 sekunnin päästä.

Pari minuuttia Vittasmäen osuman jälkeen Sami Sandell nousi vetopaikkaan keskisektorille, mutta kiekko suuntautui päin Hrachovinaa. Tapparan Jere Karjalaisella puolestaan oli avopaikka toisesta aallosta, mutta laukaus suuntautui hieman oikealta ohi. Seuraava paikka avautui Ville Meskaselle, joka ei kuitenkaan onnistunut yllättämään Hrachovinaa pienehköstä kulmasta. Tappara pääsi vielä yrittämään erän lopussa ylivoimalla, kun Juho Liuksiala lähti istumaan kiinnipitämisestä saatua jäähyä. Otso Rantakari ampui ensin vihaisesti suoraan syötöstä, mutta Riku Helenius otti maskin takaa tulleen kiekon kiinni. Seuraavan laukauksen tielle Ilves-maalivahti ei enää ehtinyt, kun Mikko Lehtosen ampuma kiekko upposi vasempaan yläkulmaan ajassa 39.31. Tappara nousi toisessa erässä kahdesti rinnalle ja siirtyi kolmannen maalinsa myötä erätauolle 3-2-johdossa.

Karjalainen ratkaisee

Kolmannen erän ensimmäinen tilastomerkintä saatiin ajassa 43.30, kun Ilveksen Teemu Lepaus sai 5+20 minuutin jäähyn huitomisesta. Rike oli jäähyn arvoinen, mutta pelirangaistus vaikutti kovalta tuomiolta. Tappara loi muutamia vaarallisia tilanteita, mutta Ilves selvisi ja oli lähellä iskeä itsekin alivoimalla. Arttu Ruotsalainen polki vasemmalta laidalta maalille asti, mutta hyökkääjän laukaus nousi yli maalin. Otso Rantakari lähti samasta tilanteesta jäähylle huitomisesta, ja peliä jatkettiin tasavajaalla.

Sekä Valtteri Viljanen että Joe Piskula laukoivat tasavajaalla pelattaessa vaarallisesti, mutta verkkoon asti kiekko ei mennyt. Toisessa erässä kahdesti ylivoimalla osunut Tapparan Mikko Lehtonen viritti myös laukauksensa hetki ennen kuin joukkueet tulivat täysilukuiseksi, mutta Riku Helenius torjui. Jäähyjen jälkeen mentiin useampi minuutti ilman kunnon tilanteita. Viisi ja puoli minuuttia ennen erän loppua Jarkko Parikan viivalaukaus otti Tappara-hyökkääjästä kimmokkeen, mutta Dominik Hrachovina näki kiekon hyvin ja otti pelivälineen kiinni räpylällä.

Tappara puolusti johtoaan maltilla, eikä Ilves tahtonut saada tilanteita aikaiseksi. Lopulta ottelu sai ratkaisunsa ajassa 57.39, kun Tapparan Jere Karjalainen iski irtokiekon sisään maalin edestä ja muutti lukemat 4-2:een. Erän viimeisellä minuutilla Valtteri Viljanen pääsi vielä nousemaan hyvään vetopaikkaan, mutta Hrachovina torjui laukauksen räpylällä, eivätkä lukemat enää muuttuneet.

Ottelun ratkaisut:

Ilves oli avauserässä nälkäisempi, mikä näkyi ansaitusti myös tulostaululla. Toisessa erässä Tappara oli ylivoimiensakin avulla niskan päällä ja kolme puolustajien laukomaa maalia veivät kirvesrinnat päätöserään maalin johdossa. Maalin ero säilyi lähes loppuun asti, mutta lopulta Tappara iski ratkaisevan 4-2-osuman. Ilves pelasi kelpo ottelun, mutta pisteille asti se ei tänään riittänyt.

Ilveksen parhaat:

Viime aikoina rutkasti otteitaan parantanut Valtteri Viljanen pelasi tänäänkin hyvän ottelun. Puolustaja merkkautti Teemu Rautiaisen tavoin syöttöpisteet Ilveksen kumpaankin maaliin. Kapteeni Tapio Laakso oli hyvin esillä ylivoimalla ohjaten kaksi näyttävää osumaa. Hyökkäysketju Eemeli Suomi – Sami Sandell – Ville Meskanen loi tilanteita mutta jäi tänään ilman tehoja.

Kuuntele kommentit:

Karri Kivi ja Tapio Laakso | Eemeli Suomi 

Ilves vieraana tapaninpäivän paikallispelissä
Onnistuuko Ilves kellistämään kuopiolaiset?
UUTISET