Otteluennakko

Tappioputken taittanut Ilves hakee revanssia KooKoosta

Markus Mesiä

Ilveksen sysisynkkä marraskuu ei tarjonnut tupsukorville juurikaan lämpimiä muistoja, mutta joulukuu sen sijaan sai huomattavasti paremman lähdön. Kaksi pistettä Porista napanneet tamperelaiset pääsevät testaamaan sarjataulukossa kaksi sijaa korkeammalla olevan KooKoon talvivireen.

Kääntyikö kurssi lauantaina?

Peräti kuuden ottelun tappioputken päättänyt Ässät-kohtaaminen oli Ilves-leirille merkittävä käännös. Vaikka maalinteon tuska ei hellittänytkään, sarjajumbo kaatui varsin hyvän esityksen jälkeen. Marraskuun perisynniksi nousseet heikommat ja rikkonaisemmat katkot veivät kolmannen pisteen loppuhetkillä, mutta tamperelaisten virkeys oli selvästi paremmalla tolalla kuin maajoukkuentauon jälkeen pelatuissa muissa otteluissa.

Keskiviikon ottelu on Ilvekselle tärkeä myös edessä olevaa vieraskiertuetta silmällä pitäen. Vaikka joulukuu on vasta alkanut, kyseessä on tupsukorvien toiseksi viimeinen kotiottelu ennen joulua. Pisteet Hakametsästä antaisivat oivan lisäpotkun ennen perjantain Jukurit-vierasottelua.

Lauantain voittopelissä erityisesti Joona Ikonen nousi onnistujien joukkoon. Voittomaalinkin iskeneen hyökkääjänuorukaisen virkeydessä oli Ilveksen pelissä alkukaudesta näkynyttä pirteyttä, minkä on syytä jatkua myös joulukuun aikana. Niin ikään edelliset ottelut Ilveksen maalia vartioinut Antti Lehtonen on kyennyt nappaamaan vastuuta itselleen alkukaudesta ykkösvahtina torjuneen Riku Heleniuksen heikomman jakson aikana.

Huippuvaarallinen ylivoima

Vaikean alkukauden jälkeen hyvään liitoon päässyt KooKoo saapuu Tampereelle kaksi tappiota niskassaan. Viime viikon molemmat ottelunsa hävinneet kouvolalaiset onnistuivat maalinteossa yhteensä vain kerran. Lauantain Kärpät-kotipelissä onnistumisitta jäänyt KooKoo on muutoinkin pelannut läpi syksyn vähämaalisia ja tasaisia otteluita. Niin ikään joukkueiden kauden avauskohtaaminen päättyi Kouvolassa 4-3 jatkoajan päätteeksi.

Vaikka KooKoon kokoonpano ei alkukaudesta näyttänyt paperilla erityisen vakuuttavalta, joukkueesta on noussut onnistujia leveältä rintamalta. Erityisesti pistepörssin kakkosena oleva Malte Strömwall (13+14=27) sekä kokeneet Anrei Hakulinen (9+15=24) ja Juha-Pekka Haataja (7+16=23) ovat pitäneet huolta verkkojen heilumisesta.

Erikoistilannepeli on ollut kouvolalaisilla uomissaan. KooKoo on iltaan lähdettäessä Liigan paras ylivoimajoukkue, sillä jäähyilevää vastustajaa on rankaistu lähes joka neljäs kerta. Alivoima sen sijaan on sarjassa tasaista keskikastia lähes 79 prosentin tehokkuudella. Erityisesti Ilveksen leirissä lukemia katsotaan kateellisena, sillä tamperelaiset ovat alivoimalla Liigan heikoimpia eikä ylivoimaprosenttikaan jätä taakseen kuin Ässät.

Kauden avauspuoliskon aikana kehuja on kerännyt myös KooKoon maalia vartioiva Juha Järvenpää. Neljää ottelua lukuun ottamatta kaikki mittelöt pelannut noormarkkulaisähtöinen ja Ilves-nutustakin tuttu maalivahti on napsinut kiekot lähes 92 prosentin varmuudella.

Keskiviikon ottelun ennakkoasetelmat ovat isolta osin kysymysmerkkejä. Ratkaisevassa roolissa on lauantaisen Ässät-voiton merkitys ilvesläisten itseluottamukselle ja pelihuumorille. Mikäli pistekantaan palaaminen on onnistuttu valmennustiimissä valjastamaan jäälle, marraskuun synkkä jakso voi jäädä nopeasti taakse. KooKoon murhaavan tehokas ylivoima pitää puolestaan huolen, että tupsukorvien liikkeen on syytä olla kohdillaan alusta asti.

EDELLISET OTTELUT
AJANKOHTAKOTIVIERASTULOSSARJAYLEISÖ
To 01.01.1970KooKooIlves3-4 JARunkosarja0
To 01.01.1970IlvesKooKoo6-1Runkosarja2721
To 01.01.1970KooKooIlves4-2Runkosarja1785
Pe 14.02.2020IlvesKooKoo2-1Runkosarja5986
La 28.12.2019KooKooIlves1-2 JARunkosarja4879
Pe 29.11.2019IlvesKooKoo4-1Runkosarja4885
Pe 11.10.2019KooKooIlves2-1Runkosarja3285
Ke 20.02.2019KooKooIlves1-2 JARunkosarja2744
Pe 04.01.2019IlvesKooKoo3-4 JARunkosarja4255
Ke 05.12.2018IlvesKooKoo4-2Runkosarja3814
Ke 17.10.2018KooKooIlves4-3 JARunkosarja2915
La 17.02.2018KooKooIlves2-3Runkosarja2550

Seuraava kotiottelu Ilves-KooKoo keskiviikkona 5.12. Tervetuloa!

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko401387186
2 HIFK401289576
3 Kärpät39988971
4 TPS4111310070
5 KalPa421139669
6 Tappara391229968
7 Pelicans4112311267
8 Ilves4012411066
9 KooKoo391189365
10 Ässät4211713655
11 Sport398410253
12 SaiPa427610745
13 HPK419713045
14 Jukurit439215739
15 JYP409514137

Lisää aiheita

9.2.2021 / Otteluennakko

Kaatuuko TPS toistamiseen tällä kaudella?

Ilves saa vastaansa Hakametsässä Raimo Helmisen hyvään lentoon saaneen TPS:n. Ilves sai helpottavan voiton viime lauantaina, kun se kaatoi KalPan lukemin 3-2. Kumpi nappaa perättäisinä...

LUE LISÄÄ


8.2.2021 / Uutinen

Pregame-livestudio: Ilves-TPS tiistaina 9.2.

Ilves järjestää videostriimin välityksellä toteutettavan pregame-livestudion ennen tiistaina 9.2. pelattavaa Ilves-TPS-kotiottelua. Ottelu pelataan rajoitusten vuoksi ilman yleisöä, mutta Ilveksen studion ja C Moren tai FUN...

LUE LISÄÄ


6.2.2021 / Otteluraportti

Ilves kiepautti KalPan kumoon Hakametsässä

Ilves sai lauantaina Hakametsään vieraaksi KalPan. Ilveksen tehokas alku löi alkutahdit ja lopulta ottelu päättyi Ilveksen voittoon lukemin 3-2. Ilveksestä maalinteossa onnistuivat Ville Meskanen, Jarkko...

LUE LISÄÄ