1. Etusivu
  2. Uutinen
  3. Toimittajaksi tai kuvaajaksi Ilveksen mediatiimiin?

Toimittajaksi tai kuvaajaksi Ilveksen mediatiimiin?

Ilves.com

Ilveksen mediatiimiin etsitään uusia tekijöitä. Avoinna on paikat 2-3 toimittajalle ja 1-2 kuvaajalle.

Toimittajat osallistuvat Ilveksen verkkosivuilla julkaistavien otteluennakoiden ja -raporttien kirjoittamiseen sekä mahdollisuuksien mukaan myös haastattelujen tekemiseen. Kuvaajien päätehtävänä on kotiotteluiden valokuvaaminen, mutta myös vierasotteluissa käymistä pystytään tukemaan. Parhaassa tapauksessa kuvaaja pystyisi osallistumaan myös videotuotantoon, eli videokuvaus- ja -editointitaidot luetaan hakijan eduksi. Mediatiimin jäsenillä on mahdollisuus osallistua muuhunkin sisällöntuotantoon ja sen kehittämiseen yhdessä Ilves-Hockey Oy:n henkilökunnan kanssa.

Ilveksen mediatiimi on vastannut Ilves.com-verkkosivuston sisällöstä vuodesta 2001 lähtien. Mediatiimi toimii pääosin vapaaehtoispohjalta, eli työstä ei makseta palkkaa, mutta tiettyjä etuja pystymme tarjoamaan. Mediatiimin jäsenenä pääset osaksi uuden Ilveksen rakentamista ja saat tekemällesi työlle laajan näkyvyyden Ilveksen verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Säännöllisesti kotiotteluissa kokoontuvan ryhmän jäseniltä odotetaan intohimoa jääkiekkoa kohtaan ja sitoutumista sovittujen tehtävien hoitamiseen.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si sähköpostitse osoitteeseen yllapito@ilves.com. Liitä hakemukseesi työnäytteitäsi – tai linkit niihin – ja kuvaajaksi hakiessasi myös tiedot käytössäsi olevasta kuvauskalustosta ja ohjelmistoista. Hakuaika päättyy 31. heinäkuuta, mutta sopivien henkilöiden löytyessä paikat voidaan täyttää jo aikaisemmin.

Linkit: Ilves-Hockey Oy:n henkilökunta | Mediatiimin jäsenet kaudella 2016-17

Päivitys (11.7.): Tiedote koskien mediatiimin rekrytointi-ilmoitusta

Oskari Laaksonen haaveilee jo liigapeleistä
Tiedote koskien mediatiimin rekrytointi-ilmoitusta
UUTISET