Marko Herckman

Ilveksen hankala kauden alku sai jatkoa, kun TPS vei pisteet Hakametsästä numeroin 2-4. Ilveksen kausi jatkuu perjantaina kotiottelulla Oulun Kärppiä vastaan.

Vaikea ensimmäinen erä

Ilveksen ottelu alkoi hankalissa merkeissä kun muutaman minuutin pelin jälkeen tamperelaisten avainhyökkääjät Robert Leino ja Eemeli Suomi lähtivät minuutin välein jäähylle ja Ilvekselle tuli minuutin verran kahden miehen alivoimaa. Ilveksen alivoima on horjunut kauden alussa, mutta kahden miehen alivoiman kotijoukkue kesti hyvin. Leinon vapauduttua jäähyaitosta Ilves pääsi Teemu Rautiaisen johdolla ylivoimahyökkäykseen, mutta Leino ei saanut ohjattua Rautiaisen syöttöä verkkoon. TPS iski vastaan ja Zach Budish onnistui laittamaan turkulaiset irtokiekosta 0-1-johtoon ajassa 5.18.

Ilveksen kiekollinen peli ja oman alueen puolustuspeli yskähtelivät avauserässä. Ville Kolppanen olikin kotijoukkueen maalilla työllistettynä 13:sta torjunnan edestä. Muutaman hyvän pyörityksen Ilveskin sai aikaan, mutta Rasmus Tirronen pääsi kohtalaisen helpolla turkulaisten maalilla ja toiseen erään lähdettiin vieraiden maalin johdossa.

Edelleen nihkeää

Toinen erä käynnistyi ensimmäisen tavoin Ilveksen jäähyllä kun kotijoukkueella oli liikaa pelaajia kentällä. Surullisen näköiseen alivoimatilastoon tuli jälleen miinus kun Lauri Korpikoski sai operoida aivan vapaana maalin edessä vieden turkulaiset kahden maalin johtoon ajassa 22.43.

Ilves sai pelin juonesta hieman paremmin kiinni erän edetessä ja onnistui luomaan muutamia maalintekopaikkoja, mutta Rasmus Tirronen torjui niin Matias Maccelin kuin Teemu Rautiaisen yritykset. Pari minuuttia ennen erän puoliväliä Jasse Ikonen karvasi kiekon hyökkäyssinisellä ja pelasi sen Erik Ahopellolle. Ahopelto teki tyylikkään harhautuksen ja syötti Eetu Päkkilälle, joka sivalsi liigauransa avausosumalla Ilveksen maalin päähän ajassa 28.16.

Ilves sai avausmaalista sykettä ja hallitsi peliä. TPS nousi kuitenkin vaarattoman näköiseen vastahyökkäykseen, joka päättyi Santeri Lukan tekemään 1-3-maaliin. Kiekko lipui maaliin syöttöä katkaista yrittäneen Lassi Thomsonin mailasta. Erän loppu pelattiin aaltoilevissa merkeissä, mutta mitään valmista kumpikaan joukkue ei saanut aikaan ja erätauolle mentiin vieraiden kahden maalin johdossa.

TPS vie pisteet

Kolmas erä jatkui taas TPS:n komennossa kun Teemu Väyrynen sai turkulaisten pitkän painostuksen jälkeen operoida luvattoman vapaasti maalin kulmalla ja viedä vieraan 1-4-johtoon ajassa 43.43. Ilves pääsi ylivoimalle ajassa 46.35 kun Oskari Lehtinen sai jäähyn myöhästyneestä taklauksesta. Ilves pyöritti pitkään vielä ylivoiman jälkeenkin, mutta lopulta tuloksena oli vain Jasse Ikosen jäähy korkeasta mailasta. Tällä kertaa Ilves kuitenkin kesti alivoiman.

Ottelun loppu meni enemmän tai vähemmän pelailun merkeissä. Ilves sai vielä aivan lopussa ylivoiman ja onnistui Joose Antosen osumalla kaventamaan loppulukemiksi 2-4.

Lätkäehtoo: Ilves-TPS 18.9.2019
Lätkäehtoo: Ilves-Kärpät 20.9.2019
UUTISET