Elina Kuivalainen

Ilves kohtasi viimeisessä harjoitusottelussaan Vaasan Sportin. Seitsemän maalia tarjonnut kamppailu eteni Ilveksen hallinnassa, ja summerin soidessa tulostaululla komeilivat 5-2-voittolukemat.

Neljän maalin avauserä

Ensimmäinen erä alkoi Ilveksen painostuksella ja tilanteita sateli Sport maalille hyvään tahtiin viimeistelyn kuitenkin uupuessa. Kovan yrityksen päätteeksi Ilves sai luotua hyvän maalipaikan omalta alueelta, kun Valtteri Viljanen ja Jarkko Parikka alustivat pitkällä suoralla syötöllä vapaan maalintekopaikan Sport alueelle Topias Haapaselle, jolla oli helppo työ iskeä kiekko sisään ohi Sport maalilla torjuneen Rasmus Rinteen. Erän puolivälissä Sport sai päättäväisen hyökkäyksen Ilves alueelle, jonka seurauksena Liuksiala komennettiin tilanteesta jäähypenkille. Alivoiman alkuun Ilves sai hyvän av-hyökkäyksen onnistumatta kuitenkaan maalinteossa. Paine jäi kuitenkin Sport päätyyn ja siirretyn rangaistuksen aikana Ilveksen norjalaisvahvistuksen sekä Otto Koivulan hienon kuvion päätteeksi Joona Koppanen sai kunnian iskeä kiekon sisään Rinteen edestä toistamiseen Sport maaliin. Ilves ei ehtinyt juhlia kuin hetken 2-0 maalia, kun kiekko oli jo kentän toisessa päässä ja Lehtosen selän takana. Myöskään Sport ei kauaa ehtinyt kavennuksesta nauttia, kun tilanne olikin jo 3-1 Ilvekselle, mitkä jäi myös lukemiksi erätauolle lähdettäessä.

Toinen erä tasatahtiin

Ilves sai heti toisen erän alkuun ylivoiman, mutta aktiivisen Sport alivoiman takia ylivoima saatiin kunnolla käyntiin vasta jäähyn lopulla. Paikkoja oli ylivoiman aikana muutamia, mutta viimeinen silaus uupui ja tilanne säilyi 3-1. Sport puolestaan sai jälleen toisen erän kuudennella minuutilla pelin juonesta kiinni kaventaen tilanteen 3-2. Hetken päästä Sport pääsi yrittämään myös tasoitusta 5-3 ylivoimalla, mutta tilanne kuihtui kasaan ennen kuin ehti edes kunnolla alkaa Sportin saadessa myös jäähyn. Ajassa 30:45 Sportin peli hajosi ja Ilvekselle siunaantui täysin avopaikka Sport maalin eteen, eikä Ilveksen nuoret tulokkaat jättäneet paikkaa käyttämättä, tilanne 4-2 Ilvekselle. Sport sai vielä pari kovaa tilannetta Ilves päätyyn, mutta Ilves kesti paineen ja tilanne säilyi 4-2:ssa.

Ahoniemi viimeistelee loppulukemat

Kolmannessa erässä ei enää sen suurempia ihmeitä nähty, vaan kumpikin pelasi siistiä peliä läpi erän. Paikkoja sateli vuoron perään kumpaankin päähän, mutta maalin teossa onnistui vain Ilves. Hienon kuvion päätteeksi Arttu Ruotsalainen sai kunnian alustaa Niko Ahoniemelle paikan Sport päädyn b-pisteiden väliin, eikä Ahoniemellä ollut mitään hankaluutta viedä kuviota loppuun ja iskeä Ilvekselle tauluun 5-2 loppulukemat.

Päävalmentaja Karri Kiven kommentit:

– Tässä oli ehkä treenipeleistä eniten positiivisia juttuja. Joukkue oli hyvin energinen ja aina kun tulee maaleja niin se tekee hyvää. Nyt sitten katsotaan mihin meidän nuoret tässä kauden aikana kasvaa. Topias Haapanen oli tänään tosi pirteällä päällä.

Kolminkertainen SM-voittaja ”DJ SAMPL” vastaa otteluiden äänimaailmasta
Valtteri Viljanen: Haluan olla johtava pelaaja
UUTISET