1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Upean taistelun ja maalivahtipelin ansiosta Ilves kotivoittoon

Upean taistelun ja maalivahtipelin ansiosta Ilves kotivoittoon

Henri Honkala

Ilves sai viimeistä kertaa Hakametsään vieraakseen joka kerta tunteita herättävän Helsingin IFK:n. Vuosien varrella hienoja hetkiä ja otteluita tarjonnut legendaarinen pari tarjoili tänäänkin viihdettä täyden ajan edestä. Muutamista loukkaantumisista kärsinyt Ilves oli hieman joutunut muovannut ketjujaan, mutta hienosti taistellut joukkue yhdistettynä Vadim Zherenkon huippupelillä oli lopulta voittolaukauksen verran vahvempi.

Ottelun alku oli hieman tunnustelevaa, kun molemmat joukkueet hakivat vielä hieman asemiaan. Yhdeksän peliminuutin kohdalla Dominik Masin tuo kiekon alueelle ja jättää taaksepäin liigadebyyttiä pelaavalle Jakub Kosille. Laukaus lähtee kohti maalia, mutta IFK:n maalinsuulla tänään esiintyvä Niilo Halonen koppaa tämän.

Hieman aikaa tästä Matias Mäntykivi nousee vahvasti oikeaa kaistaa ja ajaa maalille asti. Siirto kämmenelle, hallittu nosto etuyläkulmaan ja Ilves johtoasemaan ajassa 10:51. Ennakkoluuloton kiekollinen suoritus kolmen ottelun pisteputkeen tällä osumalla yltävältä nuorelta lupaukselta. Syöttöpiste osumaan Eetu Päkkilälle.

Vierasjoukkueen Petteri Wirtanen pääsee murtautumaan laidalta. Terävä laukaus lähtee kohti oikeaa yläkulmaa, mutta Zherenko koppaa tämän. IFK: hyökkäyspään aloituksen jälkeen jatkotilanteesta Roni Hirvonen toimittaa pelivälinettä maalille. Miro Väänänen saa pienen ohjauksen, Zherenko venyy tämänkin yrityksen tielle.

Ottelun ensimmäinen erikoistilanne on tosiasiaa ajassa 12:35 Aleksi Elorinteen kaataessa Jere Innalan keskialueella. Kampituksesta kaksi minuuttia ja IFK ylivoimalle. Helsinkiläisten kultakypätä Olli Palola löytää tilaa alivoimanelikon keskeltä, Zherenko torjuu laukauksen patjallaan ja irtokiekon Jarkko Parikka purkaa. Ilves selvittää ensimmäisen alivoiman.

Avauserä ei Ilveksen avausosumaa enempää maaleja tarjonnut. Siitä piti omalla toiminnallaan pitkälti huolen peräti 13 kertaa erän aikana torjunut Ilves-maalivahti. Vierasjoukkue hallitsi peliä, mutta tiiviisti puolustanut Ilves piti heidät poissa aivan huippuluokan tekopaikoilta.

Toinen erä Ilvekseltä hankalampi

Nick Babtiste ajaa röyhkeästi maalille kun toista erää on viitisen minuuttia takana. Ilvekselle ottelun ensimmäinen ylivoima, kun IFK-puolustus joutuu roikkumaan kanadalaishyökkääjässä ja Yohann Auvitu lähtee kahden minuutin istunnolle. Pienen hakemisen jälkeen Ilves saa pakkopelin pyörimään. Les Lancaster kokeilee laukausta, joka kuitenkin blokataan ja IFK-alivoima pääsee iskemään vastaan. Juha Jääskä laukoo lopputuloksen ollessa sama kuin ottelussa tähänkin mennessä – Zherenko torjuu. Enempää tilannetta ylivoima ei pysty luomaan ja joukkueet jatkavat täysilukuisena.

Innala pääsee kokeilemaan maalinedestä nopeaa kääntölaukausta. Tämän laukauksen blokkaa Simon Johansson. Irtokiekko pomppaa Alex Broadhurstin lapaan, mutta Jakub Kosin ja Vadim Zherenkon avulla kiekko pysyy pois Ilves-verkosta. Ottelun ylittäessä puoliväliä, kääntyy pelin painopiste yhä enemmissä määrin kohti Ilveksen puolustuspäätyä. Toisessa erässä kaksinkamppailut menevät järjestäen vierasjoukkueelle ja tätä kautta kiekonhallinta pysyy vahvasti vierailijoilla. IFK:n ykköskentällinen saa luotua vahvan paineen ja kolmekin tekopaikkaa, maaliin asti kiekko ei suostu kuitenkaan painumaan.

Ilvekselle lisää vaikeuksia alivoiman muodossa toisen erän viimeisellä vitosella, ja lopulta helsinkiläiset onnistuvat pääsemään valotaululle. Yohann Auvitu lähettää kovan syötön maalin eteen ja Otto Paajanen ohjaa kiekon ohi voimattoman Zherenkon.

Tasoitusosuman jälkeen Ilves pystyy luomaan erän parhaan tekopaikkansa, kun Miro Nalli vääntää hyökkäyspäässä hyvän karvauksen jälkeen kiekon omalle joukkueelleen. Peliväline päätyy Petri Kontiolalle, jonka maalinkulmalta lähtenyt syöttö päätyy Masinille. Tsekkipuolustajan lyöntilaukaus vielä kuitenkin kohdisteluvaiheessa ja kiekko painuu ohi maalin.

Erän lopun lähestyessä Joonas Oden luistelee IFK-puolustuksen taakse heitettyyn kiekkoon ensimmäisenä, ja pääsee nostamaan kuin varkain syntyneestä läpiajosta kiekon maaliin ja Ilveksen jälleen ottelussa johtoon. Ajassa 37:10 syntyneeseen johto-osumaan syöttöpisteet Mäntykivelle ja Masinille.

Vielä aivan erän lopulla ajassa 39:09 Ilves joutuu kolmannen kerran alivoimalle. Tuo erän loppu selvitetään ja kolmanteen erään lähdetään Ilveksen johtaessa 2-1.

IFK tulee tasoihin ja ratkaisu siirtyy jatkoille

Kolmas erä joudutaan aloittamaan alivoimalla ja IFK:n tasoitusmaalin iskenyt Paajanen pääsee maalin edessä pyörineeseen irtokiekkoon kiinni. Nosto kuitenkin yli maalin ja alivoima selvitetään kunnialla loppuun saakka.

Ilveksen vuoro päästä ylivoimalle ajassa 45:33. Ylivoima jää kuitenkin hieman piippuun, eikä Lancasterin yli maalin suuntautunutta laukausta lähemmäksi kolmatta osumaa päästä.

Kolmaskin erä on jo ylittänyt puolivälinsä, kun Johan Motin lähettää kiekkoa siniviivasta maalille. Miro Väänänen ohjaa pelivälineen Ilves-maaliin ja IFK tulee ottelussa tasoihin.

Tasoitusosuman jälkeen molempien joukkueiden peli muuttui hieman hermostuneeksi. Rikkonaisena kohti täyttä aikaa edennyt peli tarjosi erän lopulla muutaman tekopaikan, parhaimpina kotijoukkueelta pienen paineen jälkeen lähtenyt siniviivalaukaus Tuomas Salmelalta. Digitaalien näyttäessä varsinaisen peliajan jälkeen lukemia 2-2, haettiin Hakametsän keskiviikkoillasta ratkaisua ppitkän kaavan kautta.

Vastaavasti jatkoajalla Ilves pystyi pysymään kiekossa paremmin. Jatkoajan paras paikka siunautuu Ilvekselle Masinin nostaessa kiekon alueelle kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Lättysyöttö tavoittelee Babtistea, mutta IFK selvittää tämän tilanteen. Ratkaisua haetaan lopulta molemmille joukkueille tällä kaudella ensimmäisestä voittolaukauskilpailusta.

Viisi ensimmäistä laukausta torjutaan maalivahtien toimesta, joten kolmannen vuoroparin tasoittavalla vuorolla Les Lancasterilla on paikka pistää ottelu pakettiin. Kultakypärä laittaa ranteet lukkoon ja Hakametsä räjähtää huutoon kiekon painuessa taka-alakulmaan ja Ilveksen napatessa voiton.

Kaksi sarjapistettä plakkariin keskiviikon ottelusta. IFK tarjosi kovan vastuksen, mutta hienon taistelun jälkeen Ilves oli lopulta vahvempi. Ottelun ykköstähti oli ansaitusti 38 kertaa ottelussa torjunut voiton takuumies Vadim Zherenko.

Pelit vähenevät, mutta pidot paranevat – IFK saapuu viimeisen kerran Ilveksen vieraaksi Hakametsään
Matias Mäntykivi hakee seuraavaa askelta urallensa Ilveksessä
UUTISET