1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Verkko heilui paikallispelissä – Tappara nousi päätöserässä voittoon

Verkko heilui paikallispelissä – Tappara nousi päätöserässä voittoon

Marko Herckman

Perinteikäs Tampere cup käynnistyi perjantaina Hakametsässä. Ilves ja Tappara tahkosivat iltapelissä maaleja tasatahtiin, mutta kotijoukkueena pelannut Tappara oli terävämpi kolmannessa erässä ja nousi lopulta 7-4-voittoon. Ilves kohtaa huomenna Tampere cupin pronssipelissä HIFK:n kello 14.00.

Kolmen maalin avauserä

Tunnustelevasti molemmin puolin käynnistyneen ottelun ensimmäinen tilastomerkintä tuli ajassa 6.49 kun Tapparan ruotsalaispuolustaja Eric Norin lähti kampitusjäähylle. Ylivoiman ensimmäisellä minuutilla kiekot karkailivat ilvesläisiltä, mutta ykkösylivoiman tullessa jäälle alkoi tapahtua. Eemeli Suomi käytti kiekkoa Ville Meskasella ja kiersi sen jälkeen maalin, jonka kulmalta lähtenyt syöttö löysi Joona Ikosen. Ikosen terävä laukaus pamahti ohi Christian Heljangon ja Ilves siirtyi 0-1-johtoon ajassa 8.20.

Pari minuuttia myöhemmin oli Ilveksen vuoro joutua alivoimaiseksi kun Ondrej Roman lähti kiinnipitämisjäähylle. Jäähyä ehti kulua minuutin verran kun Samuli Vainionpää teki rangaistuspenkillä seuraa tsekkihyökkääjälle. Ilves selvitti kahden miehen alivoiman, mutta jälkimmäisen kakkosen ollessa käynnissä Tapparaan täksi kaudeksi Manitoba Moosesta siirtynyt Michael Spacek tulitti one timerin ohi Lukas Dostalin.

Jäähyputki jatkui pari minuuttia myöhemmin kun Christian Heljangon maila kaatoi maalin edessä huseeranneen Matias Maccellin. Ilveksen erän toinen ylivoima jäi vaisuksi, mutta hetki jäähyn päätyttyä kiekko löytyi Heljangon selän takaa. Ilves hyökkäsi hyvin rintamassa ja Antti Saarela levitti laitaan Miro Nallille. Nallin napakka rannelaukaus kilahti ensin tolppaan ja siitä kimmokkeella Heljangon suojien kautta verkkoon. Ajassa 16.55 syntynyt osuma jäi viihdyttävän erän viimeiseksi ja tauolle mentiin Ilveksen 1-2-johdossa.

Kolmen maalin minuutti

Toinen erä käynnistyi parilla erinomaisella Ilveksen paikalla ja fair play hetkellä. Ensin Ilveksen ykköskenttä sahasi suorahyökkäyksellä Tapparan puolustuspakan auki, mutta Joona Ikosen laukaus viuhui ohi maalin. Joose Antonen puolestaan järjesteli paikan Ondrej Romanille, mutta Heljanko torjui. Ilves oli myös saamassa ylivoiman, mutta Arttu Ruotsalainen ilmoitti tuomarille naamaansa osuneen Kristian Kuuselan mailan sijasta kiekon, ja rangaistus jäi toteutumatta.

Alkuminuuttien jälkeen jäähyiltiin. Ilvekseltä kakkoset kävivät istumassa Roman ja Ville Meskanen, jonka rangaistuksen aikana Jukka Peltolan kakkonen tasoitti puntit. Molemmat joukkueet saivat luotua muutaman tekopaikan, paras niistä tuli Ilveksen Joona Ikoselle, joka ei kuitenkaan onnistunut ohittamaan Heljankoa.

Jäähypotpuri oli jo saamassa jatkoa, mutta Kalle Maalahti välttyi istunnolta kun Otto Rauhala onnistui yllättämään Lukas Dostalin ajassa 30.30. Samuli Vainionpään johtama Ilves-ketju oli heti seuraavassa vaihdossa pariin otteeseen lähellä maalintekoa, mutta viimeistely ei onnistunut. Molempien joukkueiden hyökkäysarsenaalissa riittää pätevyyttä ja se näkyi useina hyvinä suorituksina. Charles Bertrand kaivoi itsensä maalin edustalla mainioon tekopaikkaan, mutta Lukas Dostal nokitti ja veti patjansa kiekon tielle.

Erän lopulla nähtiin kolmen maalin minuutti. Ensin Kasper Simontaival onnistui maalin edustalta ajassa 37.18. Ilves ei kuitenkaan jäänyt ihmettelemään, vaan 32 sekuntia myöhemmin Matias Maccelli ja Roby Järventie petasivat paikan Kalle Maalahdelle, jonka laukaus ohitti Heljangon. Simontaival sai vielä kolmannen kerran nimensä toisen erän tilastoihin, kun nuori hyökkääjä kampitti heti tasoituksen jälkeen Tuomas Salmelan jäähyn arvoisesti. Ilves hyödynsi ylivoimansa välittömästi kun Ville Meskasen laukaus painui tutulta paikalta verkkoon Santeri Airolan ja Arttu Ruotsalaisen esityöstä ajassa 38.15. Tämä riitti toisen erän osalta ja tauolle mentiin Ilveksen 3-4-johdossa.

Tappara nousee ohi

Maalitehtailu sai jatkoa kun kolmatta erää oli pelattu kolmisen minuuttia. Tapparan Jiri Smejkal sai mailansa siniviivalauksen väliin ja kotijoukkueena pelanneet kirvesrinnat tulivat tasoihin ajassa 42.58. Pari minuuttia myöhemmin Tappara onnistui jälleen. Jarkko Parikalle oli tulossa rangaistus, mutta Santtu Kinnusen lämäri painui verkkoon ja vei Tappparan 5-4-johtoon ajassa 45.23.

Tapparan johtomaalin jälkeen mentiin jääkiekkoa mallia coast to coast. Molempien joukkueiden kiekollinen taito näkyi ja viisikkopelaamisen tiiveys ei välttämättä vielä ollut sarjakauden tasolla, joten viihdettä Hakametsän yleisölle riitti. Seuraava tilastomerkintä tuli ajassa 51.48 kun Lassi Thomson lähti kampitusjäähylle. Ilves kesti alivoiman, mutta Tappara onnistui jälleen heti rangaistuksen päätyttyä, kun Smejkal onnistui toistamiseen kolmannessa erässä Valtteri Kemiläisen syötöstä.

Ilves otti pari minuuttia ennen loppua Lukas Dostalin pois maaliltaan. Peli pyöri hyökkäysalueella, mutta painostus ei tuonut tulosta. Kymmenen sekuntia ennen loppua Charles Bertrand onnistui laittamaan vielä kiekon tyhjään maaliin ja kolmannen erän nousu vei lopulta Tapparan 7-4-voittoon.

Jäädytysputkisto rikkoutui – 3v3 Super Seriesin lopputurnaus keskeytettiin
Mäkiniemi tehoili ja torjui – Ilves kaatoi IFK:n Tampere cupin pronssipelissä
UUTISET