1. Etusivu
  2. Otteluraportti
  3. Vieraspelien pitkä pisteputki katki Helsingissä

Vieraspelien pitkä pisteputki katki Helsingissä

Vesa Suonsyrjä

Ilves matkasi keskiviikkona HIFK:n vieraaksi Helsinkiin, jossa joukkueet palasivat kaukaloihin viikon tauon jälkeen. Kotijoukkue päätti Ilveksen huippupitkän 17 ottelun mittaisen pisteputken vierasotteluissa voittamalla kamppailun lukemin 4-0.

Vauhdikas avauserä maaliton

Ottelu ehti hädintuskin alkuunsa ennen kuin Ville Meskanen kampitti Jere Sallisen ja kotijoukkue pääsi ylivoimalle ainoastaan 30 sekunnin pelin jälkeen. Ilveksen alivoima oli kuitenkin erinomaista ja liigan tehokkain ylivoima jäi ilman laukauksia.

Pelissä oli hyvää vauhtia alusta lähtien ja Ilves sai ensimmäiset yrityksensä kohti Frans Tuohimaata, joka aloitti ottelun varmasti. Lukas Dostalille merkittiin ensimmäinen torjunta vasta kahdeksan minuutin paikkeilla, kun tämä koppasi Otto Paajasen rystynoston ja seuraavassa vaihdossa Anton Lundellin yritykset hanskaansa.

Ottelun avausmaali oli lähellä Jarkko Parikan laukoessa viivalta Arttu Ruotsalaisen saatua mailansa väliin. Kiekko lipui kuitenkin senttejä ohi maalin. Ilves oli aavistuksen edellä, mutta aivan huippupaikkoja ei syntynyt. HIFK koitti häiritä Ilvestä kahden pelaajan karvauksella, mutta se antoi lähinnä eväitä hyvin karvauksen kiekottelemalla ohittaneelle Ilvekselle.

Erän kohahduttavin tilanne nähtiin, kun Jarkko Parikka taklasi puhtaasti voimalla Teemu Engbergiä, joka löi päänsä pleksin reunukseen ja poistui pukuhuoneeseen. HIFK koitti painostaa Ilvestä taklaamalla, mutta tämä kostautui Mikko Kousan saadessa 2 minuuttisen Matias Maccelliin osuneesta kyynärpäätaklauksesta ajassa 15.38. Ilveksen ylivoima pyöri hyvin, mutta myös HIFK puolusti uhrautuvasti kovan laukauksen blokanneen Ville Varakkaan johdolla.

Vauhdikas erä päättyi lopulta maalittomana Ilveksen hallinnasta huolimatta.

Toinen erä HIFK:n hallintaa

Kotijoukkue aloitti toisen erän todella vauhdikkasti ja Lukas Dostal joutui torjuntatöihin erän avausminuuteilla yhtä monta kertaa kuin koko avauserässä. Ilves oli pitkään kovissa vaikeuksissa ja HIFK pyöritti Ilveksen nelosketjua reilun minuutin. Dostal pystyi kuitenkin estämään kaikki lähentelyt.

Ilveksen pelaaminen oli toisen erän avauspuoliskolla tahmeaa ja se heijastui heikkona syöttöpelinä ja jatkuvana jäljessäolemisena. Lukas Dostal kuitenkin jatkoi huippuvarmoja otteitaan ja numerot pysyivät nollissa. Lähimmäs pääsi Jere Sallinen, jonka ujutuksen Dostal kuitenkin onnistui vangitsemaan. Seuraavaksi lähellä maalia oli HIFK:n Rasmus Heljanko, joka ei onnistunut kurottamaan tyhjän maalin edessä poikittaissyöttöön.

Pitkään lähinnä hyvin puolustanut Ilves sai Matias Maccellin johdolla hyvän paineen erän loppupuolella, mutta HIFK puolusti myös erinomaisesti. Kotijoukkue siirtyi ansaitusti 1-0 johtoon seuraavasta tilanteesta, kun Ilves hukkasi viivan pinnassa kiekon ja Jesse Saarinen syötti taidokkaasti Sebastian Dykille, jonka nopea laukaus painui alanurkkaan ajassa 16.05.

Kotijoukkue jatkoi vahvasti ja ajassa 17.37 Jere Sallinen iski lukemiksi 2-0 keskialueen kiekonriiston ja muutaman näppärän syötön jälkeen. Erän viimeisen minuutin ollessa lähdössä käyntiin Ilves pääsi karkaamaan kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen, jossa Ville Meskanen päätyi omaan ratkaisuun joka napsahti päätypleksiin.

Kotijoukkue vei ottelua lähes koko toisen erän ja sen kahden maalin johtoa voitiin pitää ansaittuna.

Kolmas erä ei tuo muutosta

Valmennus reagoi heikkoon toiseen erään nostamalla Teemu Rautiaisen ykkösketjuun Ville Meskasen tilalle. Kolmas erä ei kuitenkaan lähtenyt ruusuisesti käyntiin kun Arttu Ruotsalainen sai kaksiminuuttisen puolen minuutin pelaamisen jälkeen. Ilveksen alivoima oli erinomaista, mutta heti rangaistuksen päätyttyä 16-vuotias Brad Lambert siirsi kiekon viivassa Mikko Kousalle, jonka laukaus painui vahvassa maskissa olleen Dostalin ohitse ja lukemat olivat ajassa 42.33 jo 3-0.

Ilves pääsi toistamiseen ottelussa ylivoimalle, kun Jesse Saarinen sai kaksiminuuttisen koukattuaan Niko Peltolaa ajassa 44.23. Ilves loi muutaman hyvän tekopaikan, mutta Frans Tuohimaa selvitti tilanteet varmasti. Peli eteni tasaisena ja molemmissa päädyissä oli läheltä piti paikkoja, mutta kello eteni vääjäämättömästi kotijoukkueen laariin.

Ilveksen hyökkäyspelaamisesta puuttui rytmi ja syöttöjen laatu ei ollut riittävällä tasolla ja näin HIFK pystyi kääntämään helposti pelin nopeassa tahdissa hyökkäyssuuntaan toistuvasti. Erän edetessä Ilves sai enemmän hallintaa, mutta tekopaikat pysyivät vähissä.

Molemmat joukkueet saivat kaksiminuuttiset ajassa 56.05 pienen maalineduskahakan jälkeen. 19 sekuntia myöhemmin Robert Leino rikkoi Otto Paajasta rangaistuslaukauksen arvoisesti ja HIFK laittoi nuoren Brad Lambertin yrittämään uransa avausmaalia, mutta tämä hukkasi kiekon ja kaukaa lähtenyt sutaisu oli helppo pala Lukas Dostalille.

Ilves otti Dostalin pois maaliltaan ajassa 56.34 ja haki kavennusta. Uhkapeli ei tällä kerralla kannattanut ja Micke-Max Åsten pääsi siirtämään kiekon tyhjään maaliin ajassa 58.02. 27 sekuntia myöhemmin sama mies kampitti Niko Peltolan ja Ilves pääsi vielä yrittämään Tuohimaan nollan murtamista.

Ilveksen ylivoima pyöri loppuun saakka, mutta Frans Tuohimaata ei onnistuttu tänään ohittamaan ja tämä pääsi juhlimaan nollapeliä 21 torjunnallaan.

Ilves Hockey Podcast – Tallinna 2020
Perjantai-illan kärkiottelu Hakametsässä – katkaiseeko Ilves KooKoon pisteputken?
UUTISET