Ilves.com
Ilves KE 17.2. klo 18:30 Jukurit

Ilves ja Jukurit kohtaavat kolmatta kertaa kuluvalla kaudella. Aiemmat kohtaamiset pelattiin kauden alkupuolella ja niistä voitot ovat 1-1. Kumpi on tällä kerralla niskan päällä?

Ilves kaipaa voittoja

Kylmä fakta on, että Ilves kaipaa paluuta voittojen pariin. Edellisistä viidestätoista ottelusta voittoja on kertynyt ainoastaan neljä ja tappioita on takana taas kolme perättäin. Viime viikolla Ilves hävisi kolme kertaa tiukan maalin ottelun, joista kaksi TPS:lle ja viimeksi Kärppiä vastaan. Kaksi näistä otteluista jatkui 60 minuutin pelin jälkeen, joten lähellä voittoa Ilves on ollut.

Maalin tappiosta on kuitenkin matkaa voittamiseen ja taistelemisesta ei pisteitä jaeta. Positiivista virettä edellisessä ottelussa esittivät etenkin Matias Maccelli ja pitkän maalittoman putkensa päättänyt Eetu Päkkilä. Ilveksen kokoonpanoa on taas rukattu uuteen uskoon – hyvässä vireessä oleva Matias Myttynen nousee kakkosketjun keskelle, josta huilivuorossa on Joni Ikonen. Roby Järventie nousee kokoonpanoon yhden ottelun tauon jälkeen ja pelaa nelosketjussa Teemu Väyrysen ja Joose Antosen kanssa.

Ilveksen maalilla pelaa tänään Ville Kolppanen.

Jukureilla myös vaikeaa

Mikkelin Jukurit on sarjassa sijalla kolmetoista ja joukkue on kerännyt 38 ottelusta tasan yhtä monta pistettä. Illan otteluun Jukurit lähtee neljän ottelun tappioputkessa. Eilen Jukurit pelasi hyvän otteöun Rauman Lukon vieraana ja taipui sarjakärjelle ainoastaan 3-2.

Jukurit on päästänyt sarjassa eniten maaleja (139) ja sen maalintekeminen on liigan kuudenneksi heikointa, vaikka se on pelannut eniten otteluita kaikista joukkueista. Jukureiden kultakypärää kantava puolustaja Axel Rindell on EHT-turnauksen koronaepisodin vuoksi karanteenissa ja kultakypärää kantaa 29-vuotias ruotsalaishyökkääjä Joachim Rohdin 20 tehopisteellään.

Ilveksen poissaolot ja alustavat toipumisajat 17.2.2021

Jarkko Parikka, karanteeni
Niko Peltola, Helmikuu 2021

Ilveksen kausikorttiasiakkaana voit lunastaa ilmaisen katselukoodin Pregame- ja C More-palveluihin:

ilves.com/tilaa-katselukoodisi

Pregame-livestudio: Ilves-Jukurit keskiviikkona 17.2.
Ilves kaatoi Jukurit – Järventie osui kahdesti
UUTISET