1. Etusivu
  2. Haastattelu
  3. Ville Kolppanen palasi Ilvekseen palatakseen huipputasolle

Ville Kolppanen palasi Ilvekseen palatakseen huipputasolle

Vesa Suonsyrjä

Ville Kolppanen, 26, siirtyi viisi vuotta sitten Ilveksestä KHL:ään pelattuaan erinomaisen kauden ja noustuaan yleisön suureksi suosikiksi. Venäjällä ja Ruotsissa vietettyjen kausien jälkeen maalivahti palasi Ilvekseen intoa täynnä valmiina näyttämään oman tasonsa haastavien vuosien jälkeen.

Ilveksestä kauden 2013-14 jälkeen Kolppanen siirtyi Venäjälle, jossa hän pelasi kolme kautta Neftekhimik Nizhnekamskissa 2500 kilometriä Tampereelta itään.

– Venäjä oli sellainen mielenkiintoinen kokemus. Siellä oli melkoista hurlumheita kolmen kauden ajan ja taisin olla ainoina TPS:stä tutun Dan Sextonin kanssa siellä kaikilla kolmella kaudella. Se oli todella opettavainen kolme vuotta ja siellä jouduin ajoittain menemään pitkälti yksin ilman kunnollista maalivahtivalmennusta.

– Toisella kaudellani siellä pelitilanteessa sain polvivamman ja kuntoutin sen siellä niin, että se on nykyisin täydessä kunnossa. Siellä opin, että minun pitää tehdä paljon työtä pysyäkseni mukana tässä nuorten miesten lajissa, Kolppanen muistuttaa.

– Eräällä tavalla ajatellen Venäjällä pelaaminen ja toimiminen oli kuin armeijassaolemista ja koko ajan kyseenalaistin sitä toimintaa siellä, mutta kesän jälkeen olin aina innolla lähdössä takaisin, sillä siellä pelataan kuitenkin todella korkeatasoista jääkiekkoa. Pelit siellä menivät henkilökohtaisella tasolla kuitenkin hyvin, vaikka missään vaiheessa en saanut kiistatonta ykkösmaalivahdin asemaa. Olin silloin paljon yhteydessä Markus Korhoseen, joka auttoi minua paljon niinä vuosina, kiittää Kolppanen.

Kolmen KHL-kauden jälkeen Kolppanen siirtyi Röglen väreihin pienelle Ängelholmin kunnalla pelaavaan Elitserien-joukkueeseen, joka sijaitsee suhteellisen lähellä Tanskan rajaa.

– Ruotsiin meneminen oli taas toisenlainen kulttuurishokki Venäjän vuosien jälkeen, sillä kulttuurista jossa hymyilemistä pidetään epäilyttävänä hyppääminen ääripositiiviseen suhtautumiseen vaati totuttelemista kolmen kauden jälkeen.

– Ensimmäisellä kaudellani Röglessä kaksi päivää ennen kauden starttia sain laukauksen suoraan korvaani ja siitä seurasi aivotärähdys. Minulla on ollut matkassa paljon huonoa tuuria, sillä loukkantumiset ovat johtuneet pitkälti huonosta tuurista. Viime kaudella olin kuitenkin koko kauden hyvässä kunnossa, mutta hyvätkään otteet (18 peliä, 2,30 maalia/ottelu, torjunta% 91,6) eivät tuoneet lisää vastuuta. Itselläni oli koko ajan sellainen olo, että olen valmis tositoimiin, mutta aika aikaisessa vaiheessa minulle selvisi, että Kanadalais-vetoisessa seurassa, jossa toimitusjohtaja, päävalmentaja ja toinen maalivahti sekä iso osa joukkuesta oli kanadalaisia ei mahdollisuuksia suuriin pelimääriin tulisi. Välillä se otti raskaasti hermoon, mutta päätin hoitaa oman osuuteni kunnolla ja mielestäni onnistuin siinä, analysoi ”Kolpi” raskasta kauttaan.

Paluu Tampereelle

Ville Kolppasen edellisen kauden Ilveksessä jälkeen on Tammerkoskessa virrannut paljon vettä ja organisaatiotasolla Ilveksessä on tapahtunut suuri muutos, jonka Ilvestä tarkasti seurannut Kolppanen on ilolla huomannut.

– Kaikella kunnioituksella vanhaa toimintaa kohtaan on seura aivan toisessa tilassa siihen verraten milloin lähdin. Silloin kuitenkin sain täällä hyvän mahdollisuuden, josta olen kiitollinen ja pelasinkin silloin omasta mielestäni hyvin. Seurasin tarkalla silmällä muualla ollessani Ilveksen asioita ja vaikka on monta syytä paluuseeni yksi suurimmista on tavoitteeni pelata myöhemmin vielä suuremmissa sarjoissa eli Venäjällä tai Pohjois-Amerikassa ja näen täällä olevan loistava paikka päästäkseni takaisin sille tielle.

Ville Kolppasella oli ottajia monessakin sarjassa, mutta Ilves vei kuitenkin voiton. Yhtenä syynä on halu yhä parempiin sarjoihin, mutta mitä muuta on taustalla?

– Koin, että täällä on paras paikka kehittyä maalivahtina. Henkisesti kasvoin edellisillä kausilla paljon, mutta nyt halusin rauhoittaa sen puolen ja keskittyä kehittymään nimenomaan kentän puolella Markus Korhosen hyvässä valmennuksessa, pitkän yhteisen historian ”Karhu” Korhosen kanssa tehnyt Kolppanen paaluttaa.

– Tietenkin yksi iso syy oli, että Ilveksellä on jalkeilla erinomainen joukkue. Meillä on täällä huikeita yksilöitä eikä meillä ole mitään estettä saavuttaa menestystä tällä alkavalla kaudella. Mietin muualta saamiani tarjouksia, mutta sitten mietin että minua harmittaisi rajusti olla jossain muualla, kun Ilveksessä tehdään uutta nousua huipulle ja menestykseen, hehkuttaa Kolppanen.

Ilveksessä Ville Kolppanen taistelee peliajasta loistavasti viime kaudella pelanneen Lukas Dostalin ja nuoren Eetu Mäkiniemen kanssa. Ovatko muut maalivahdit jo tulleet tutuiksi?

– Dostalin kanssa en ole ehtinyt vielä juurikaan olemaan yhteydessä. Mäkiniemen kanssa meillä oli hyvä kesä yhdessä. Eetu on mukava kaveri, joka tekee kovalla asenteella töitä. Vuosien varrella olen kaikenlaisten tyyppien kanssa kamppaillut peliajasta ja hyvä kilpailu kääntyy aina meidän maalivahtien sekä koko joukkueen eduksi, sillä hyvä keskinäinen kamppailu ja kemia maalivahtien välillä vie koko porukkaa eteenpäin.

Ilveksen pelit alkavat perjantaina Decens Tampere Cupin merkeissä ja Ville Kolppanen on tyytyväinen kauden alun lähestyessä. Nuori joukkue vaikuttaa potentiaaliselle menestykseen.

– Suurimpana ajatuksena on, että meillä ei ole mitään hävittävää. Meillä on 30 hyvää jätkää tuolla kopissa ja kun saamme ryhmänä itsestämme parhaan irti itseni mukaanlukien on mahdollisuudet mihin vaan.

– Merkillepantavaa on ollut tietynlainen rentous kaikessa tekemisessä ja kun se saadaan pidettyä koko kauden ajan, niin paljon hyviä asioita on luvassa. Meidän nuorella joukkueellamme on runsaasti potentiaalia ja uskon tästä kaudesta tulevan hienon yhteisen matkan.

Ilveksen pelipaidat kaudella 2019-2020
Eemeli Suomi odottaa innolla tamperelaisen kiekkokauden avausta
UUTISET