1. Etusivu
  2. Otteluennakko
  3. Voitonnälkäiset Ilves ja SaiPa kohtaavat Hakametsässä

Voitonnälkäiset Ilves ja SaiPa kohtaavat Hakametsässä

Mikko Alahäivälä
Ilves TO 1.1. klo 02:00 SaiPa

Kauden ensimmäistä voittoaan tavoittelevat Ilves ja SaiPa iskevät tänään yhteen Hakametsässä. Uutena pelaajana kotijoukkueen kokoonpanossa nähdään Kärpistä Ilvekseen ottelukohtaisella sopimuksella siirtynyt puolustaja Taneli Siikaluoma.

Aukeavatko Ilveksen maalihanat?

Ilves kohtasi viime perjantaina Liigan avauskierroksella paikallisvastustaja Tapparan. 0-3-tappioon päättynyt ottelu oli numeroita tasaisempi, mutta kokeneen ja nimivahvan vastustajan rutiini ja maalivahti Dominik Hrachovinan hyvät otteet pitivät Ilveksen nollilla. Lauantaina Ilves matkusti Poriin Ässien vieraaksi. Maalittoman avauserän jälkeen tupsukorvat siirtyivät johtoon kahdessa ensimmäisessä ottelussa Ilveksen parhaimmistoon kuuluneen Sami Sandellin ylivoimamaalilla. Johtoasema kääntyi kuitenkin nopeasti perjantaina lepovuorossa olleen Ässien takoessa toisessa erässä peräti viisi peräkkäistä maalia. Kummankin joukkueen osuttua kertaalleen päätöserässä kirjattiin loppulukemiksi Ässien 6-2-voitto. Ilveksen jälkimmäisen maalin iski ylivoimalla kapteeni Tapio Laakso. Tapparaa vastaan Ilveksen maalinsuulla torjui Antti Lehtonen, ja Ässiä vastaan torjuntavuorossa oli Markus Ruusu.

Avausottelussa Ilves esiintyi kotiyleisönsä edessä varsin miehekkäästi ja ennakkoluulottomasti, vaikka numerot lopulta olivatkin selvät. Porissakin ensimmäinen ja kolmas erä mentiin tasatahtia, mutta toisen erän nukahdukset ja Ässien tehokkuus ratkaisivat ottelun. Toistaiseksi maalinteossa ovat onnistuneet vasta kokeneet Sami Sandell ja Tapio Laakso, mutta hyökkäyksestä löytyy paljon kiekollisesti lahjakkaita pelaajia, joista merkittävä osa on ilvesläisen kiekkokoulun kasvatteja.

Toistaiseksi voimassa olevalla ottelukohtaisella sopimuksella Kärpistä Ilvekseen siirtynyt puolustaja Taneli Siikaluoma tekee tänään ensiesiintymisensä Ilveksen paidassa ja pelaa Stefan Espelandin parina. Siikaluoma paikkaa Ässät-Ilves-ottelussa loukkaantuneen Juuso Pullin jättämää aukkoa puolustuksessa. Noin kuukauden ajan otteluista sivussa olevan Pullin ohella toipilaina ovat hyökkääjät Ville Meskanen ja Joona Ikonen. Keskushyökkääjä Joona Koppanen on edelleen mukana NHL-seura Boston Bruinsin leirillä, mutta Ässät-ottelusta sivussa ollut Mikael Kuronen puolestaan palaa Ilveksen kokoonpanoon.

Myös SaiPalla vaikea alku kauteen

Illan vastustaja saapuu Hakametsään uuden päävalmentajansa Tero Lehterän johdolla. Ennen SaiPa-pestiään vuoden 1995 maailmanmestari on toiminut Bluesin nuorisojoukkueiden päävalmentajana ja liigajoukkueen apuvalmentajana kaudella 2015-16. Hyökkäyksessä isoa vastuuta kantaa neljän JYP-kauden jälkeen SaiPaan palannut keskushyökkääjä Anssi Löfman. Mielenkiintoisia nimiä ovat myös edellisellä kaudella AHL:ssä ja ECHL:ssä pelannut Ahti Oksanen, tehokkaasti Liigassa aloittanut David Goodwin, Jukureista SaiPaan siirtynyt Topi Nättinen sekä viime kaudella Savonlinnan Pallokerhossa Mestiksen mestaruuden voittanut ja Ilves-hyökkääjä Teemu Lepauksen ketjukaverina huipputehot iskenyt Jonatan Tanus. Muutamasta poissaolosta kärsivän puolustuksen kärkinimenä toimi harjoitusotteluissa Lasse Lappalainen, jolle taustatukea antaa muun muassa viime ottelussa kokoonpanoon palannut Brett Carson. Pääsääntöisesti SaiPan maalilla vastuuta jakavat tälläkin kaudella kokenut Jussi Markkanen ja Frans Tuohimaa.

SaiPan kausi alkoi kahdella ottelulla KooKoota vastaan. Perjantaina Lappeenrannassa pelattu ottelu päättyi vierasjoukkueen 1-7-murskavoittoon yhdysvaltalaishyökkääjä David Goodwinin vastatessa SaiPan ainokaisesta. Seuraavana päivänä Kouvolassa lukemat olivat tasaisemmat, mutta KooKoo oli jälleen vahvempi maalein 4-2. Sputnikien maalintekijöinä toimivat Jonatan Tanus sekä ensimmäisessäkin ottelussa osunut Goodwin. Puolustaja Lasse Lappalainen merkkautti ottelussa kaksi syöttöpistettä. Lappeenrannassa pelatussa ottelussa SaiPan maalilla aloitti Jussi Markkanen, mutta toisessa erässä maalille vaihdettiin Frans Tuohimaa, joka jatkoi tolppien välissä myös jälkimmäisessä ottelussa.

SaiPan hyökkääjistä ovat tänään sivussa kapteeni Ville Koho, Joni Nikko ja avauskierroksen ottelun taklauksestaan viiden ottelun pelikiellon saanut Cody Kunyk. Puolustajista toipilaina ovat lupaava Urho Vaakanainen, varakapteeni Lauri Taipalus sekä Henry Maarnela. Vierasjoukkueen maalilla aloittaa Frans Tuohimaa ja luukkuvahtina toimii Niclas Westerholm Jussi Markkasen ollessa myös tänään sivussa.

Ottaako Ilves ohjat käsiinsä?

Kummallakin joukkueella on taatusti kova halu katkaista tappioputkensa lyhyeen ja päästä voiton makuun. Asenteen on oltava kunnossa jokaisessa ottelussa, mutta myös ajatuksen mukana pysyminen ja sovitun pelitavan toteuttaminen laadukkaasti ovat yhtä tärkeässä asemassa. Vierasjoukkueella on ollut kahdessa ensimmäisessä ottelussaan ongelmia pelirohkeuden ja henkilökohtaisten virheiden kanssa. Mikäli SaiPan pelaamisessa on tänään samoja merkkejä, on Ilveksellä hyvä mahdollisuus ottaa aloitteenteko ja pelin hallinta omiin käsiinsä.

Tervetuloa maistamaan Ilves-smoothieta Hakametsään!
Ilveksen hyvä alku ei riittänyt voittoon
UUTISET