Otteluraportti

Ilveksen ensimmäinen kotipeli Nokia Arenalla päättyi tappioon

Milla Mettiäinen
Aarno Vuorinen

0 - 7

60:00 13000

Ilveksen ensimmäinen kotiottelu uudella Nokia Arenalla oli samalla viikon toinen paikalliskohtaaminen Tapparaa vastaan. Kohtaaminen päättyi Ilveksen karvaaseen 0-7 tappioon.

Ensimmäinen erä vahvaa kamppailupelaamista

Ottelua ei ehtinyt kahtakymmentä sekuntiakaan vierähtää, kun lähdettiin tarkistamaan videolta, mikäli Kontiola olisi upottanut kiekon Heljankon taa miinuskulmasta.

Jo ottelun ensi minuuteilla kävi selväksi, että Tappara oli tullut peliin fyysisemmällä otteella kuin eilen, ja Ilvespelaajat saivat vastaanottaa taklauksia lähes jokaisessa laitatilanteessa.

Ilves joutui alivoimalle kun Les Lancaster vippasi kiekon katsomoon puolustusalueelta purkaessaan. Alivoimasta Ilves suoriutui kunnialla, ja Tapparan aiheuttamista vaarallisista tilanteista huolimatta Roope Taponen venyi kiekon tielle useaan otteeseen.

Erän puolivälin tienoilla Jarkko Parikka puolusti maalia sen verran voimalla, että sai kaulailukaveriksi Otto Rauhalan. Jatkoa seurasi, kun Ilveshyökkäyksen perään Eemeli Suomi ja Dominik Masin puolestaan heiluttelivat nyrkkejään Tapparamaalilla, josta seurasi väkivaltaisuusrangaistuksia sekä Tapparan Rantakarille ja Rauhalalle, että Ilveskapteeni Eemeli Suomelle, sekä Dominik Masinille.

Waltteri Merelä pääsi terävällä jalalla Ilvespelaajan ohi. Merelä ajoi maalille, mutta Roope Taposen räpsäkäsi heilui oivasti Ilveksen kannalta.

Joona Ikonen pääsi lähes vapaana irtoamaan oikeaa laitaa, mutta odottaessaan Päkkilää toiselle laidalle Tapparapuolustaja ehti väliin, ja kiekko tyssäsi poikittaissyöttöyrityksessä siihen. Ilves pääsi tilanteen päätteeksi ylivoimalle, kun Waltteri Merelä otti kahden minuutin jäähyn poikittaisesta mailasta. Joni Ikosen syöttö maalin taustalta Joona Ikoselle maalin eteen näytti lupaavalta, mutta paikka jäi tulosta vaille. Heti perään nähtiin Matias Mäntykiven poikkisyöttö maalin eteen Joona Ikoselle, mutta ylivoima-aika kului maalittomana.

Baptiste nousi kiekon kanssa oikeaa laitaa ja odotti rauhassa Virtasen nousua. Virtaselle annettua onnistunutta poikittaissyöttöä seurasi rannelaukaus.

Ensimmäinen erä päättyi 0-0 lukemissa.

Tappara siirtyy johtoon kakkoserässä

Joni Ikonen sai rangaistuksen kampituksesta, ja Ilves joutui erän ensimmäiselle alivoimalle. Alivoimaa ehti kulua vajaa minuutti, kun Anton Levtchi pääsi lähes vapaana irtautumaan maalille ja sivalsi kiekon Taposen vasemman patjan yli maaliin.

Joni Ikonen sai poljettua ohi Tapparapuolustajien, mutta poikkisyöttö maalin edestä puolustajien takaa Eemeli Suomelle ei aivan onnistunut.

Tappara pääsi vastahyökkäykseen. Petteri Puhakan nousu Ilvesmaalin takaa viivan tuntumaan, ja tästä ammuttu laukaus upposi lopulta maaliin Tapparahyökkääjä Kyle Platzerin ohjauksesta. Tappara siirtyi 0-2 johtoon.

Simon Johanssonin nousu vasempaa laitaa ja sitä seurannut hyvä rannelaukaus sai aikaan pitkän hyökkäyksen Tapparapäätyyn.

Tapparan 0-3 osuma syntyi, kun Otto Rauhala pääsi kii itse laukomaansa paluukiekkoon, ja kiekko lipui rystylyönnin myötä jäätä pitkin Taposen oikean luistimen taa.

Seuraavana nähtiin toimintaa Tapparan päässä, kun perätysten oli niin Antti Saarelan viivalaukaus, kuin Petri Kontiolan yrityskin, jossa nähtiin hieno ohjaus, joka kuitenkin ikävästi päätyi kulmaan. Tämän jälkeen vielä viivalaukaus Simon Johanssonin lavasta, ja hyökkäys oli kovassa vauhdissa.

Tappara otti rangaistuksen poikittaisesta mailasta, ja Ilveksen ylivoima alkoi Les Lancasterin tulisella lämärillä viivan yläpuolelta. Tulosta ylivoimalla ei kuitenkaan syntynyt. Tapparan Puhakka pääsi yksin irtautumaan läpiajoon, mutta Roope Taposen vastaanotto oli vahva, ja tämä nappasi helpon torjunnan.

Tapparan 2-1 hyökkäystä ja Taposen torjuntaa seurannut pelikatko oli kiivaan tappelun värittämä. Tilanteesta Dominik Masin sai viiden minuutin väkivaltaisuusrangaistuksen ja suihkukomennuksen. Tapparan Tyler Morley sai myös kahden minuutin väkivaltaisuusrangaistuksen, joten Tapparan jäähyn jälkeen Ilvekselle jäi 3 minuuttia alivoimaa pelattavaksi. Ilveksen alivoima pelasi tiiviillä neliöllä ja selvitti alivoimatilanteen ilman takaiskuja.

Toinen erä päättyi Tapparan 0-3 johtoasemassa.

Kolmannessa erässä Tappara karkaa Ilveksen ulottumattomiin

Baptisten nousu pitkin oikeaa kaistaa päättyi rannelaukaukseen, joka kimposi Heljankon kilpikädestä muikkuverkkoihin. Jarkko Parikan laukaus syvälle päätyyn sai käyntiin laadukkaan hyökkäyksen, jossa Joonas Oden ja Joni Ikonen pääsivät pyörittelemään Tapparan puolustajia liki mielensä mukaan.

Tappara siirtyi 0-4 johtoon, kun maalintakaa syötetty kiekko jäi pyörimään Ilvesmaalin eteen, ja Anton Levchi nosti kiekon Taposen yli.

Parikan viivasyöttöä Lancasterille seurasi lämäri, ja pian Tapparan vastahyökkäyksen jälkeen Joonas Oden ja Eetu Päkkilä nousi maalille irtautuen puolustajista.

Peliä kului pidempi pätkä Ilveksen puolustusalueella, mutta myös Baptisten ja myöhemmin Joona Ikosen nousu Tappara-alueelle nähtiin.

Ilves hyökkäsi kolmella kahta vastaan Eetu Päkkilän, Joonas Odenin ja Joona Ikosen voimin. Myös Antti Saarela pääsi kiekon kanssa pörräämään hyökkäysalueelle. Sekä Jarkko Parikka, että Les Lancaster kokeilivat laukauksiaan viivasta.

Otto Rauhala pääsi vapaaseen tilaan maalin eteen, mihin Topi Rönni syötti, ja Rauhala pääsi siirtämään Tapparan 0-5 johtoon.

Tapparan 0-6 maali syntyi reboundkiekon palattua suoraan maalin eteen, kun Puhakka pääsi kiekkoon ensimmäisenä, ja Taposen ollessa edelleen kumossa aiemmasta torjunnasta kiekko oli laitettavissa liki tyhjään maaliin.

0-7 maali syntyi maalineduskamppailun seurauksena, kun reboundkiekko tarttui Kristian Kuuselan lapaan, josta hän laittoi kiekon ylös maaliin.

Ilves nähtiin vielä yrittämässä kavennusta, kun Santeri Virtanen kiepsahti maalin takaa, ja Heljanko oli vaikeuksissa. Myös Joonas Oden pääsi vielä irtoamaan hyökkäykseen ja perään vielä laukomaan oikeasta ympyrästä maalille.

Ottelu päättyi Ilveksen 0-7 tappioon.


Ilveksen toiseen Nokia Arenan kotiotteluun vieraaksi saapuu Kärpät. Ottelu pelataan 13.12. Varmista paikkasi halliin tästä!

TWITTER

Lisää aiheita

3.5.2022 / Uutinen

Kauden 2022-2023 kausikortit nyt saatavilla!

Runkosarjan 2022-23 kausikorttiin sisältyy 30 Liiga- ja 3 CHL -alkusarjan ottelua. Kausikortit toimivat kestotilauksena ja näin ollen tilauksen uusimisesta ei tarvitse huolehtia, vaan se jatkuu...

LUE LISÄÄ


1.5.2022 / Uutinen

Ilveksen Otto Heinonen ja Jani Nyman mukana Suomen alle 18-vuotiaiden MM-pronssijoukkueessa

Kuva: Pasi Mennander/Leijonat.fi Suomen alle 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti MM-kisojen pronssiottelussa Tšekin maalein 4–1. Pikkuleijonien joukkueeseen kuuluivat Ilveksestä puolustaja Otto Heinonen, 18, ja hyökkääjä Jani...

LUE LISÄÄ


30.4.2022 / Uutinen

Simon Johansson solmi NHL-sopimuksen Minnesota Wildin kanssa

Ilveksen ruotsalaispuolustaja Simon Johansson, 22, on tehnyt kaksivuotisen ja kaksisuuntaisen tulokassopimuksen NHL-seura Minnesota Wildin kanssa. Viime keväänä yksivuotisella sopimuksella Ilvekseen siirtynyt ruotsalaispuolustaja Simon Johansson iski ensimmäisellä...

LUE LISÄÄ