Haastattelu

Joel pääsi tapaamaan suosikkipelaajaansa

Marko Herckman

Viisivuotiaalla Joel Keinäsellä oli tiistaina tärkeä päivä, sillä kova Ilves-fani pääsi ensin seuraamaan Ilveksen jääharjoituksia ja sen jälkeen vielä tapaamaan suosikkipelaajaansa Antti Lehtosta. Päivää oli odotettu pitkään ja hartaasti, ja Joel pukikin Ilves-paitansa päälleen jo aamulla päiväkotiin mennessään.

Ilveksen jääharjoitukset pidettiin Kaukajärven Sentterissä ja vauhdissa riitti Joelille ihmettelemistä.

– Ensimmäistä kertaa olen Ilveksen harjoituksissa. Ihan hyvältä näyttää ja vauhti on kova. Meinaa lähteä lippalakki päästä, elokuussa kuusi vuotta täyttävä Joel kertoi lippiksestään kiinni pitäen.

Vaikka harjoitukset olivatkin uusi kokemus, on Ilveksen peleissä käynti tuttua nuorelle fanille. Joelilla oli oma kausikortti jo alle kaksivuotiaana.

– Hakametsässä olen käynyt katsomassa kaikki Ilveksen pelit, Joel selvittää.

Nuoresta iästä huolimatta myös vieraspelit ovat tulleet Joelille tutuksi.

– Olen käynyt pari kertaa Porissa ja kerran Lappeenrannassa. Sinne oli aika pitkä matka ja nukuin melkein koko matkan. Reissut ovat olleet hienoja, mutta Hakametsä on kyllä hienompi halli, Joel kertoo kokemuksistaan.

Mikä Ilveksen peleissä sitten on parasta? Siihen kovalla kannattajanalulla on yksiselitteinen vastaus.

– Se kun Ilves tekee maalin, Joel hymyilee.

Joelille seuravalinta oli päivänselvä, sillä suvussa on ilveksiä jo monessa sukupolvessa.

– Tykkään Ilveksestä, kun se pelaa niin hyvin, sanoo itse jalkapalloa Ilveksessä pelaava Joel.

Erityisen tarkasti Joel seuraa suosikkipelaajansa Antti Lehtosen otteita. Maalivahdit viehettävät muutenkin nuorta miestä.

– Lehtonen on paras ja tykkään muutenkin maalivahdeista. Mutta en yhtään Tapparan maalivahdeista, Joel täsmentää.

Ilveksen harjoitusten jälkeen Joel sai ensin fanipaitaansa koko Ilves-joukkueen nimikirjoitukset ja lopulta hän pääsi tapaamaan Antti Lehtosta. Ensin fania meinasi jännittää, mutta hetken päästä Joel kysäisi Ilves-maalivahdilta tarkkaan punnitut kysymykset maalivahdin varusteiden pukemisesta ja venyttelytottumuksista.

Antti Lehtonen oli hyvillä mielillä nuoren fanin tapaamisesta.

– Aina on hienoa tavata faneja. Fanitapaamiset ovat hienoja ja tärkeitä juttuja, ja niitä on itsekin silloin pienenä tehnyt ja jännittänyt. Alkuun taisi vähän poikaa jännittää, mutta se on ihan normaalia. Tykkään kyllä jutella fanien kanssa ja viime kaudellakin oli esimerkiksi niitä koulukiertueita, joissa pääsi tapaamaan ison joukon nuoria ja vanhempiakin, Lehtonen hymyilee.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOPP/O
1 TPS591.80
2 Pelicans591.80
3 Kärpät482.00
4 HIFK482.00
5 Ilves372.33
6 Lukko571.40
7 JYP571.40
8 Sport461.50
9 Ässät561.20
10 Jukurit351.67
11 SaiPa351.67
12 HPK451.25
13 KooKoo441.00
14 KalPa540.80
15 Tappara331.00

TWITTER

Lisää aiheita

24.6.2017 / Uutinen

Ilves-kasvatteja varattiin NHL:ään

NHL:n varaustilaisuus järjestettiin perinteisesti juhannusviikonloppuna. Ilves-kasvateista varaukset osuivat Juuso Välimäelle, Aleksi Heponiemelle ja Oskari Laaksoselle. Calgary Flames huusi ensimmäisen kierroksen 16. vuorolla Juuso Välimäen, 18....

LUE LISÄÄ


22.6.2017 / Uutinen

​Ilves-Hockey Oy:n toimisto muuttaa elokuussa Kissanmaankadulle

Ilves-Hockey Oy:n toimisto muuttaa elokuussa Takojankadulta Kissanmaankadulle. Uusi yhdessä tasossa sijaitseva toimisto on kooltaan 120 neliömetriä, ja sinne sijoittuu yhtiön koko henkilökunta sekä operatiivinen johto....

LUE LISÄÄ


20.6.2017 / Uutinen

Ilves-Hockey Oy:n tilinpäätös vahvistettiin, hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla

Tiistaina 20.6.2017 pidetty Ilves-Hockey Oy:n varsinainen yhtiökokous vahvisti huhtikuun lopussa päättyneen tilikauden tilinpäätöksen. Tilikauden liikevaihto oli 5,8 miljoonaa euroa ja tulos 12 000 euroa. Edelliseltä...

LUE LISÄÄ