Haastattelu on alun perin julkaistu Tampereen seudulla jaetussa Ilves Murisee -lehdessä.
Ilveksen päävalmentajaksi lokakuun alussa noussut Jouko Myrrä, 50, on intohimoinen laji-ihminen, joka on elänyt jääkiekkomaailmassa suurella tunteella niin pelaajana kuin valmentajana. Ilveksessä Myrrä on valmentanut alkaen kaudesta 2009-2010, jolloin hänestä tehtiin C-nuorten vastuuvalmentaja.
Pelaajavuosinaan Jouko Myrrä ehti kiekkoilla ammatikseen yhdeksäntoista kauden aikana lukuisissa seuroissa. Liigassa Myrrä pelasi pudotuspelit mukaan luettuna 213 ottelua Lukon, TuTon ja Pelicansin riveissä. Myös Saksan kakkossarjassa pelannut laitahyökkääjä päätti uransa pelaamalla seitsemän viimeisintä kauttaan Itävallassa.
– Olen kiitollinen yhdeksästätoista talvesta kiekkoilijana, jotka sain pelata eri seuroissa ja eri sarjatasoilla. Pelaaminen monessa seurassa ja maassa on antanut perspektiiviä ja voimavaroja monella eri tavalla. Pelivuosieni aikana olen tavannut erittäin värikkäitä persoonia niin valmentajina kuin kanssapelaajina, sanoo Jouko Myrrä.
– Kaikkien kokemusteni jälkeen oli upea havaita, että perinteikäs Hakametsä on edelleen puitteineen, huoltajineen sekä kulttuureineen huikea paikka pelata ja valmentaa jääkiekkoa. Täällä Tampereella huomaa, kuinka meillä on ammattitaitoista väkeä niin pelaajissa, johtoryhmissä, mediatoiminnassa ja ihan kaikessa jääkiekon ympärillä. Tässä kaupungissa ymmärretään jääkiekkoa, iloitsee Myrrä kotikaupungistaan.
Omien pelivuosiensa aikana Jouko Myrrä teki paljon muutakin kuin pelasi jääkiekkoa, sillä kesäisin hän oli töissä fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Tämä muovasi työteliästä Myrrää myös ihmisenä.
– Olin kahdeksana kesänä töissä fysikaalisessa hoitolaitoksessa Kaarinassa. Kun pelikausi tuli päätökseen, alkoivat minulla työt Fysioterapia Anteriorissa sarjatasosta riippumatta. Tein siellä fysioterapiaa oman osaamiseni ja koulutukseni rajoissa. Koin työnteon olevan itselleni hyvää vastapainoa pelaamiselle, kertoo hierojan ja urheiluhierojan koulutuksen kuntoutuspuolelta omaava Myrrä.
– Pitkät päivät fysioterapian parissa ovat antaneet minulle ymmärrystä fyysisen puolen asioihin ja kunnioituksen pitkää päivää tekeviin ihmisiin – ovat heidän työnsä sitten luonteeltaan henkisiä tai fyysisiä, avaa ”Jokke” omaa arvomaailmaansa.
Siirtyminen valmennuspuolelle ja Ilvekseen luontainen polku seuran kannattajalle
Jouko Myrrä oli tietoinen, että 39-vuotiaana kausi 2007-2008 Itävallassa VEU Feldkirchin joukkueessa olisi viimeinen Myrrän Mikke-pojan Itävallassa päättyvän ala-asteen myötä. Lapsuudessaan Ilvestä kannattanut Myrrä otti yhteyttä Ilves ry:n toimistolle ja ilmoitti halukkuudestaan valmentaa seurassa tulevaisuudessa.
– Kävin joitain päiviä viimeistä Itävaltaan lähtöämme ennen Ilves ry:n silloisen valmennuspäällikön Ilkka Pakarisen pakeilla, vaikka en silloin edes tuntenut häntä. Annoin omat yhteystietoni ja sanoin, että jos tarvitset junioripuolelle hyvää valmentajaa tulevina vuosina, niin ota yhteyttä.
– Kun sitten palasimme Tampereelle, olin aluksi kolmosvalmentajana 1998-syntyneille junioreille KOOVEE:ssa, jossa sain hyvää oppia päävalmentajana olleelta nuoruusvuosieni hyvältä kaveriltani Juha Jokiharjulta. Oli iloinen yllätys, kun Ilkka sitten otti yhteyttä ja pääsin suoraan Ilveksen C-junioreiden vastuuvalmentajaksi. Ilkkaa on siis kiittäminen tästä kaikesta, kertoo Myrrä.
Toinen syy siihen, että Jouko Myrrä halusi valmentamaan nimenomaan Ilvekseen, liittyy lapsuuteen ja 1970-luvulla vaikuttaneeseen Ilves-luolaan.
– Olin pikkupoikana kova Ilveksen kannattaja pitkälti itseäni kuusi vuotta vanhemman Jaana-siskoni vuoksi, sillä hänkin on kova Ilveksen kannattaja. Meillä oli siihen aikaan Ilves-luolasta ostetut vihreät takit ja keltavihreät pipot, joita koristaa Suomen hienoin seuratunnus – Ilveksen logo. Minulla on edelleen tuo pipo tallella, ja olen se päässä koutsannut muun muassa Koulukadulla A-nuorten Talviklassikon.
Kun palataan vielä Itävallan-vuosiin, päästään Jouko Myrrän valmentajapolun alkutaipaleeseen kiinni paremmin. Jokke itse oli ollut pitkään kiinnostunut valmentamisesta, ja se työ laitettiin alulle jo pelivuosien aikana.
– Minulla oli taustalla hierojan ja urheiluhierojan koulutus, jonka lisäksi olin hankkinut juniorivalmentajatutkinnon jääkiekkoliiton koulutuksessa omaan piikkiini. Pelicansissa pelatessani luin oppisopimuksella itselleni liikunnanohjaajan koulutuksen Pajulahden urheiluopistossa. Minulla oli pitkään olemassa kutsumus valmentajaksi, ja Itävallassa pelatessani halusinkin sopimuksiini kohdan, että yhden päivän viikossa sain olla juniorijoukkueiden mukana. Lisäksi toimin yhden vuoden EC Dornbirnissä valmennuspäällikkönä oman pelaamiseni ohessa.
– Kaikki tämä kouluttautuminen pelivuosieni aikana tähtäsi siihen, että koska olin keskinkertainen pelaaja ja leipä oli kapea – mutta maistuva – niin olin valmis siirtymään valmennus- tai liikunta-alan hommiin heti peliurani loputtua, kertaa Myrrä suunnitelmaansa.
Ilveksessä hyvät mahdollisuudet huipulle valmentajana ja pelaajana
Ilveksessä neljä vuotta C-nuoria ja kolme vuotta A-nuoria valmentanut Myrrä tuntee junioripuolen erinomaisesti. Nuorimmista junioreista on pitkä matka liigatasolle, mutta Ilveksessä siihen on hyvät mahdollisuudet.
– Ilveksessä on hyvät valmennuspäälliköt ja juniorivalmentajat ry:n puolella, ja varmasti viime vuosina on korostunut, että lapsena ja nuorena jääkiekkoilun pitää olla hauskaa ja siellä pitää laittaa kuntoon yksilötaidot. Kun pelaaminen muuttuu kilpavaiheeseen pelaajien ollessa yhdeksäsluokkalaisia, eli C1-ikäisiä, tulee mukaan viisikkopeliharjoitteita, ja siitä vauhti kiihtyy niin, että B-nuorissa harjoitellaan jo enemmän fysiikkaa. Lopulta A-nuorissa harjoittelu ja pelaaminen pitää saada sille tasolle, että se mahdollistaa osalle pelaajista tästä ammatin tekemisen, avaa Jouko Myrrä junioripolkua yksinkertaistetussa muodossa.
Vain pienehkö joukko A-junioritasolle asti pelaavista pelaajista nousee lopulta liigatasolle. Mitkä ovat niitä tekijöitä, jotka nostavat pelaajia muiden yläpuolelle?
– Kun on saanut tässä seurata pelaajia, jotka ovat tämän polun käyneet esimerkillisesti, kuten nykyinen liigajoukkueen kapteeni Eemeli Suomi, niin isoimpana tekijänä on rakkaus tähän lajiin. Se ilmenee siinä, että tällaiset pelaajat pelaavat ja harjoittelevat paljon tätä lajia niin valmentajien johdolla ohjatusti kuin myös itsekseen ja kavereiden kanssa omalla ajallaan.
– Tietty palo tähän lajiin harjoittelun kautta tunteja laskematta yhdistää kaikkia pelaajia, joiden olen omina valmennusvuosinani nähnyt nousevan huipputasolle. Tämän lisäksi pelaajilta vaaditaan kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta, sillä D-B-ikäluokissa on suuria eroja biologisessa iässä. Nämä erot sitten tasoittuvat A-nuoriin mentäessä, ja hitaasti kiiruhtaen pääsee myös perille, muistuttaa Jouko Myrrä.
Pääsääntöisesti Ilveksen juniorikiekkoilusta vastaa B-junioritasolle asti Ilves ry. Jouko Myrrä jakaakin kiitosta seuran junioripuolelle.
– Ilves on profiloitunut niin, että täällä ollaan Suomen kärkiseuroja kehittämään pelaajia ja seuran luoma polku pienemmistä junioreista alhaalta ylöspäin on koko ajan auki. Viime vuosina Ilves ry ja Ilves-Hockey Oy ovat lähentyneet entisestään johtotasolla ja luoneet paremmiksi näitä puitteita keskustellen ja toinen toisiaan auttaen.
– Varmasti kun toimintaan saadaan jatkossakin mukaan innokkaita poikia ja perheitä, niin pitkässä juoksussa sieltä tulee huippupelaajia Ilveksen liigajoukkueeseen. Junioripuolella tehdään paljon hyviä juttuja Sami Karjalaisen ja Kari ”Kilu” Järvisen johdolla.
Jouko Myrrä vannoo yhteistyön nimeen
Kymmenen vuotta Ilveksessä valmentanut Jouko Myrrä on myös muuttunut matkan varrella. Sinisilmäisyys on karissut, mutta intohimo jääkiekkoon ei ole muuttunut mihinkään.
– Olin alussa sinisilmäinen ja ajattelin, että kaikki muutkin suhtautuvat harjoittelemiseen ja pelaamiseen samalla intohimolla kuin itse olin aina tehnyt. Tietyllä tavalla peilasin muita siihen kurinalaisesti elävään, kovasti harjoittelevaan urheilijapersoonaani. Myöhemmin olen tajunnut, että valmentajan tehtävä ei ole valmentaa pelaajiaan niin kuin valmentaisi itseään vaan huomioida pelaajien eri taustat ja persoonat. Nykyisin osaan arvostaa erilaisuutta voimavarana ja auttaa kaikkia pelaajia paremmin, toteaa Myrrä.
– Tulen aina todella mielelläni jäähallille enkä edelleenkään koe tulevani töihin. Olen 30 vuotta tullut nimenomaan jäähallille enkä töihin. Parasta tässä työssä on yhä se, että saa tehdä sitä mistä nauttii.
Valmentaminen on jo pitkään ollut tiimityötä. Jouko Myrrä vannookin yhteistyön voimaan omassa valmennusfilosofiassaan. Aiemmilla vastuuvalmentajakausillaankin Myrrällä on aina ollut tukenaan hyviä valmentajia.
– Valmentaminen on ikäluokasta tai sarjatasosta riippumatta tiimityötä. Parhaimmillaan se tarkoittaa sitä, että kaikkien valmentajien vahvuudet saadaan joukkueen hyötykäyttöön. Kun sain junioripuolella olla monta vuotta vetovastuussa, niin ajattelin olevani ennemminkin pään valmentaja kuin päävalmentaja, keventää Myrrä valmennuksen sisäisiä eri termejä valmentajille.
Myrrä onkin hakenut omiin valmennusryhmiinsä sellaisia valmentajia, jotka vahvistavat ryhmää kokonaisuutena ja tuovat mukaan oman erityisosaamisensa.
– Hyvänä esimerkkinä voidaan nostaa esiin nykyinen A-nuorten päävalmentaja Tuukka Poikonen, joka on viisikkopelin, puolustuspelin ja videovalmennuksen erityisosaaja. KOOVEE:n nykyinen päävalmentaja Miikka Kuusela vastaavasti on erityisopettajan auktoriteetilla tuonut valmennusryhmiin tiettyä särmää ja jämäkkyyttä tekemiseen. Kolmas nimi, jonka haluan nostaa esiin, on suuresti arvostamani Pasi Saarinen, joka oli viimeisellä A-nuorten mestaruuteen päättyneellä kaudellani mukana. Lätkäjätkänä ”Pate” näytti, mitä sydän ja luonne ovat, kun tehdään yhdessä töitä ja voitetaan mestaruuksia.
– Olen siis koittanut ympäröidä itseni ihmisillä, jotka ovat jossain minua parempia, mutta silti tiedostaen, että omaan itsekin tiettyjä vahvuuksia. Tähän kaikkeen liittyy syvemminkin omaan luonteeseeni liittyvä aitous ja sen tunnustaminen. Pelaajiston edessäkin pystyn esiintymään omana rehellisenä itsenäni ja myymään ajatuksiani, kun he tietävät, etten ole feikkaamassa mitään, korostaa Myrrä.
Päävalmentaja arvostaa toimintaympäristöään
Apuvalmentajasta päävalmentajaksi siirtyminen on iso askel, jonka myötä moni asia muuttuu. Suurimpana muutoksena on vastuun kasvaminen.
– Päävalmentaja vastaa isosta kuvasta eli kokonaisuudesta, suunnitelmallisuudesta ja tekemisen laadusta. Joukkueessa arjen pitää olla laadukasta ja menossa jotakin kohti tietyllä tavalla peliä parantaen koko ajan kauden edetessä, toteaa Myrrä.
Joukkueen päävalmentaja on myös se ihminen, jonka pitää pystyä tekemään päätöksiä – myös niitä ikäviä päätöksiä, jos siihen on tarvetta.
– Päävalmentaja myös antaa kasvot joukkueelle ja lopulta kantaa vastuun riippumatta siitä, ovatko hänen valintansa olleet oikeita tai vääriä. Muun valmennusryhmän tehtävänä on tuoda omat vahvuutensa joukkueen ja ennen kaikkea pelaajien parhaaksi. Koko valmennusryhmä tekee myös yhdessä paljon töitä, ja kaikilla on paljon vastuuta, mutta lopulta päävalmentaja on viime kädessä vastuussa.
– Hienointa päävalmentajana toimimisessa on se, että itse pääsee luomaan joukkueelle ja valmennusryhmälle toimintatavat. Tekeminen on sitä kautta Meidän näköistämme, sanoo myös kaudesta 2020-2021 päävalmentajasopimuksen tehnyt Myrrä.
Tampereen Ilveksen liigajoukkue on Jouko Myrrälle tuttuakin tutumpi kolmen apuvalmentajana vietetyn kauden jälkeen. Hänellä onkin selvä näkemys siitä, minkälaisessa toimintaympäristössä hän pääsee toimimaan päävalmentajana.
– Sanalla sanoen toimintaympäristöni on loistava. Minulla on käytössäni hienosti kasattu joukkue, jossa on laadukkaita pelaajia kaikilla pelipaikoilla. Johtoryhmään puolestaan kuuluvat valmentajat Olli Salo ja Markus Korhonen, huoltajat Lasse Laukkanen ja Janne Jansson, hierojaveljekset Teemu ja Eetu Malhonen, fysioterapeutti Juha Lampinen, osaava lääkärikolmikko sekä fysiikkavalmentaja Juha Koskela. Siinä on mahtava porukka.
– Toimistolla on myös huippuosaajia joka pestissä; Jyrki Sepän johdolla osaava hallitus, toimitusjohtajana meritoitunut Risto Jalo, jonka arvon näkee myös jäähallin katosta, ja urheilujohtajana Timo Koskela, joka on intohimoinen kiekkoammattilainen ja aivan absoluuttinen osaaja sekä vahva tuki kaikelle tekemisellemme omassa pestissään. Ilveksen mediatiimi ja markkinointipuoli tekevät vahvaa työtä, ja Ilves on makealla tavalla ollut koko ajan esillä. Kokonaisuutena tiivistäisin, että on kivaa olla töissä parhaassa seurassa!
Myrrän pitkälle polulle Ilveksen kannattajasta liigajoukkueen päävalmentajaksi mahtuu monia hienoja hetkiä ja ikimuistoisia kohtaamisia.
– Kun puhutaan seuraylpeydestä ja yhteisöllisyydestä, niin minulla on edelleen verkkokalvoilla yhden jo legendaariseksi muodostuneen Ilves-Tappara-pudotuspelisarjan aikainen kohtaaminen, jossa suuresti kunnioittamani maalivahtilegenda Jukka Tammi, jonka kanssa pelasin myöhemmin liigaa TuTossa, tuli vastaan hallin B-käytävällä Ilveksen paita päällään. Sellaisen hetken ajatteleminen nostaa yhä ihokarvat pystyyn. Sitä on parhaimmillaan ilvesläisyys…
