Uutinen

Kevään Ilves-hurmos äänestettiin Tampereen vuoden positiivisimmaksi ilmiöksi

Ilves-Hockey Oy

Jääkiekon Liigassa pelaavan Ilveksen viime kevään pudotuspeleissä aikaansaama Ilves-hurmos on äänestetty Tampereen vuoden positiivisimmaksi ilmiöksi. Se sai sarjansa äänistä yli 57 %. Vuoden positiivisin ilmiö -sarjassa annettiin ääniä yli 2100 kappaletta.

– Pudotuspeleissä koettu Ilves-hurmos ja samoihin aikoihin tehty omistajanvaihdos yhtiössämme toivat jälleen seuramme värit ihmisten arkeen ja pöytäkeskusteluihin. Olemme todella otettuja tästä valinnasta ja arvostamme sen korkealle, sillä sehän on suora kiitos kannattajillemme, iloitsee Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo.

Suomen nuorkauppakamarit yhdessä Positiivareiden kanssa valitsevat ja palkitsevat kunniamaininnalla vuosittain Vuoden positiivisimman suomalaisen. Se voi olla henkilö, yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti esimerkiksi merkittävillä saavutuksilla, auttanut muita onnistumaan pitkäjänteisellä työllä tai on muuten osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta.

Tänä vuonna kilpailuraati valitsi eri kategorioiden voittajista Pyynikin käsityöläispanimon olutmestari ja yrittäjä Tuomas Peren edustamaan Tamperetta Suomen positiivisin -finaaliin. Tampereella vuoden positiivisin -kilpailu järjestettiin nyt 14. kerran.

TWITTER

Lisää aiheita

12.6.2022 / Uutinen

Ilvekselle tunnustusta Jääkiekkogaalassa

Liiga, Jääkiekkoliitto ja Jääkiekkojournalistit palkitsivat perjantaina Tampere-talossa järjestetyssä Jääkiekkogaalassa kauden parhaita ja muita teoillaan vakuuttaneita. Ilveksen sopimuspelaaja hyökkääjälupaus Jani Nyman palkittiin Petri Varis -palkinnolla Mestiksen...

LUE LISÄÄ


8.6.2022 / Haastattelu

Mikko Heinämäki pääsi kuuluttamaan myös MM-kisoissa

Ilveksen ottelutapahtumista tuttu Mikko Heinämäki pääsi kuuluttamaan myös MM-kotikisoihin. Tässä haastattelussa Mikko kertoo enemmän itsestään ja tekemästään työstä sekä suhteestaan Ilvekseen. Siviilityönään Pirkkalan Etra Megacenterin...

LUE LISÄÄ


8.6.2022 / Uutinen

Harjoitusottelut kaudella 2022-2023

Kauden 2022–2023 harjoitusotteluohjelma on julkaistu. Ilves pelaa neljä harjoitusottelua ennen CHL-otteluiden ja Liigan runkosarjan alkamista. Tampere Cup järjestetään Nokia Arenalla yhteistyössä Tapparan kanssa 12.-13.8.2022. Mukana...

LUE LISÄÄ