Uutinen

Kevään Ilves-hurmos äänestettiin Tampereen vuoden positiivisimmaksi ilmiöksi

Ilves-Hockey Oy

Jääkiekon Liigassa pelaavan Ilveksen viime kevään pudotuspeleissä aikaansaama Ilves-hurmos on äänestetty Tampereen vuoden positiivisimmaksi ilmiöksi. Se sai sarjansa äänistä yli 57 %. Vuoden positiivisin ilmiö -sarjassa annettiin ääniä yli 2100 kappaletta.

– Pudotuspeleissä koettu Ilves-hurmos ja samoihin aikoihin tehty omistajanvaihdos yhtiössämme toivat jälleen seuramme värit ihmisten arkeen ja pöytäkeskusteluihin. Olemme todella otettuja tästä valinnasta ja arvostamme sen korkealle, sillä sehän on suora kiitos kannattajillemme, iloitsee Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo.

Suomen nuorkauppakamarit yhdessä Positiivareiden kanssa valitsevat ja palkitsevat kunniamaininnalla vuosittain Vuoden positiivisimman suomalaisen. Se voi olla henkilö, yritys tai yhteisö, joka on toiminnallaan vaikuttanut ympäristössään positiivisesti esimerkiksi merkittävillä saavutuksilla, auttanut muita onnistumaan pitkäjänteisellä työllä tai on muuten osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta.

Tänä vuonna kilpailuraati valitsi eri kategorioiden voittajista Pyynikin käsityöläispanimon olutmestari ja yrittäjä Tuomas Peren edustamaan Tamperetta Suomen positiivisin -finaaliin. Tampereella vuoden positiivisin -kilpailu järjestettiin nyt 14. kerran.

TWITTER

Lisää aiheita

20.5.2022 / Uutinen

Ipa-Cup 2022: pelikaveruutta ja hyväntekeväisyyttä

Perinteisessä Ipa-Cupissa oteltiin jälleen hyvässä hengessä hyväntekeväisyydelle. Ikäluokkien keräämä tuki, Ilves Hockeyn Timo Peltomaan vetämä huutokauppa ja Ilves ry:n taustatuki muodostivat muhkean potin Raipe-rahastoon. Nykyiset...

LUE LISÄÄ


19.5.2022 / Uutinen

Playoffs-kevään pelipaidat nyt huudettavana!

Kauden 2021-2022 playoffs-otteluiden Game Worn- ja Game Issued-pelipaitojen huutokauppa on alkanut. Huuto.netissä kolmen setin huutoajat ovat to 19.5. klo 20 – la 21.5. klo 20,...

LUE LISÄÄ


18.5.2022 / Uutinen

Vadim Žerenkolle NHL-sopimus St. Louis Bluesiin

Ilveksen maalivahti Vadim Žerenko, 21, on tehnyt kolmivuotisen ja kaksisuuntaisen tulokassopimuksen NHL-seura St. Louis Bluesin kanssa. Viime keväänä 1+1-vuotisella sopimuksella Ilvekseen siirtynyt Vadim Žerenko pelasi...

LUE LISÄÄ