Uutinen

Oskari Laaksoselle kaksivuotinen jatkosopimus

Ilves-Hockey Oy

Ilves on tehnyt puolustaja Oskari Laaksosen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen. 19-vuotiaan puolustajan uusi sopimus ulottuu kevääseen 2021 asti.

Viime kaudella ensiesiintymisensä Ilveksen liigajoukkueessa tehnyt Oskari Laaksonen on noussut kasvattajaseurassaan isoon roolin. Puolustaja on tehnyt tällä kaudella 25 ottelussa tehopisteet 3+10=13, ja hänen keskimääräinen peliaikansa on joukkueen suurin. Laaksonen on NHL-seura Buffalo Sabresin kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2017.

– Alkukausi on sujunut marraskuuta lukuun ottamatta varsin hyvin. Sitä ennen pelasimme hienosti, ja nyt olemme taas ottaneet muutaman voiton putkeen, joten joukkueessa on hyvä fiilis. Omaan pelaamiseeni olen myös melko tyytyväinen. Koko joukkue on rohkaissut pelaamaan omilla vahvuuksillani, ja olen saanut olla oma itseni sekä kentällä että sen ulkopuolella, kertoo Laaksonen.

– On kunnia olla ilves ja jatkaa kasvattajaseurassani. Katsotaan, miten asiat etenevät, mutta ainakin siihen asti kun ei Pohjois-Amerikan suuntaan mitään tapahdu, pelaan Ilveksessä. Se on minulle kunnia-asia.

Puolustajan alkukauden hyvät otteet toivat valinnan Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen MM-leirille. Nuoret Leijonat matkustavat Kanadaan lauantaina, ja lopullinen kisajoukkue nimetään jouluaattona. Alle 20-vuotiaiden MM-kisat pelataan Kanadan Vancouverissa ja Victoriassa 26.12.2018 – 5.1.2019.

– Tulevat nuorten MM-kisat ovat Ilveksen pelien ohella kauden päätavoitteeni. Todella kovalla innolla lähden tavoittelemaan paikkaa myös lopullisesta kisajoukkueesta, sillä nämä olisivat ensimmäiset arvokisat itselleni, jatkaa Laaksonen.

Ilves-Hockey Oy:n toimitusjohtaja Risto Jalo on tyytyväinen Laaksosen jatkosopimukseen ja pelaajien haluun sitoutua Ilvekseen.

– Oskari Laaksonen on hyvin liikkuva kiekollinen puolustaja, joka erottuu kentällä ennakkoluulottomalla ja rohkealla pelaamisellaan. Hän on tärkeä osa joukkuettamme, ja solmittu jatkosopimus on hieno asia koko seuralle. Haluamme tarjota omille kasvateillemme mahdollisuuden nousta huipulle ja vastuullisiin rooleihin Ilveksessä, kommentoi Jalo.


Seuraava kotiottelu: Ilves-TPS perjantaina 21.12.

Sarjataulukko

#JOUKKUEOTMPMP
1 Lukko26974757
2 Pelicans27906854
3 Ilves26946849
4 HIFK25886047
5 KooKoo26816145
6 TPS25726345
7 KalPa27746643
8 Tappara25827140
9 Kärpät24596536
10 Sport27557335
11 Ässät287810135
12 Jukurit296510331
13 SaiPa27527330
14 JYP27629027
15 HPK276210220

Lisää aiheita

13.2.2019 / Uutinen

Ystävänpäivätarjous: Ilves-Kaupan tuotteet -15 %

Ilves tarjoaa ystävänpäivänä 14.2. Ilves-Kaupan tuotteisiin 15 % alennuksen. Tarjous aktivoituu verkkokaupassa koodilla ”YSTÄVÄ”. Kampanjaan eivät kuulu kausikortit, parkkikortit, game worn -paidat ja nahkatakit. Tarjous...

LUE LISÄÄ


13.2.2019 / Haastattelu

Ilvekseen hyvin kotiutunut Panu Mieho palaa kaukaloon lauantaina

Panu Mieho, 24, teki läpimurtonsa liigayleisön tietoisuuteen viime kauden pudotuspeleissä, joissa vahvasti taistellut keskushyökkääjä jäi positiivisella tavalla monelle mieleen. Kuluvalla kaudella Mieho on nostanut tasoaan...

LUE LISÄÄ


12.2.2019 / Haastattelu

Haastattelu: Ilves-kasvatit Jesper ja Julius Mattila

Ilveksen kasvatit Jesper ja Julius Mattila voittivat Ilveksen paidassa A-nuorten Suomen mestaruuden keväällä 2016 ennen siirtymistään Pohjois-Amerikan NCAA-yliopistosarjaan. 21-vuotiaat identtiset kaksoset kertovat itsestään Ilves.comin videohaastattelussa....

LUE LISÄÄ