Ilveksen CHL-vastustajat esittelyssä: Belfast Giants

Mikko Alahäivälä

Ilveksen seuraava vastustaja CHL:ssä on pohjoisirlantilainen Belfast Giants. Neljättä kertaa CHL:ssä mukana oleva Giants on voittanut Ison-Britannian EIHL-sarjan runkosarjamestaruuden kahdeksan kertaa ja playoffs-lopputurnauksen kolmesti.


Kausi 2024–2025

Belfast Giants voitti viime kaudella ensin Ison-Britannian sisäisen Challenge Cupin, joka pelattiin tammi-maaliskuun aikana, ja perään EIHL:n runkosarjan kolmen pisteen erolla, millä seura lunasti paikan CHL:ään. Runkosarjan 54 ottelusta Giants voitti 31 varsinaisella peliajalla ja kuusi jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. 208 tehtyä ja 132 päästettyä maalia olivat kumpikin sarjan toiseksi parhaat lukemat. 27 kotiottelustaan belfastilaiset ottivat 19 kolmen pisteen voittoa ja kolme kahden pisteen voittoa.

Challenge Cupin lohkovaiheessa Giants voitti 12 ottelustaan kahdeksan varsinaisella peliajalla ja kaksi jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa. Playoffs-vaiheessa belfastilaiset kaatoivat välierissä Nottingham Panthersin kahden ottelun yhteismaaleilla 3–2 ja yksiosaisessa finaalissa Cardiff Devilsin 4–0.

Runkosarjan jälkeisessä playoffs-vaiheessa Giants voitti kaksiosaisten puolivälierien ensimmäisen ottelun Dundee Starsia vastaan maalein 5–2 ja toisen 1–3. Playoffsien välierät ja finaali pelataan EIHL-liigassa yhden viikonlopun aikana. Viime kaudella pelipaikkana toimi Nottingham Arena. Yksiosaisessa välierässä Giants koki 0–5-tappion Cardiff Devilsille, mutta pronssiottelussa joukkue kaatoi Sheffield Steelersin 8–7.

Giantsin kotiotteluiden yleisökeskiarvo oli runkosarjassa 6533 ja playoffseissa 6812, jotka olivat sarjan toiseksi korkeimmat lukemat.

Giantsin viime kauden tehokkain pelaaja runkosarjassa oli Scott Conway, joka iski 54 ottelussa pisteet 27+31=58, sijoittui sarjan pistepörssissä viidenneksi ja jakoi plusmiinustilaston kärkisijan yhdessä joukkuekaveri JJ Piccinichin kanssa tehosaldolla +39. Piccinichi iski runkosarjassa tehot 22+30=52 ja Mark Cooper 18+25=43. Toimittajat äänestivät Conwayn kauden jälkeen sarjan parhaaksi brittipelaajaksi. Kahdella viime kaudella joukkueen kapteenina toiminut Cooper ilmoitti lopettamispäätöksestään kesällä.

Joukkueen tehokkain puolustaja oli Josh Roach, jonka pistesaldo 48 pelaamassaan ottelussa oli 6+30=36.

Maalivahdeista Tom McCollum nähtiin runkosarjassa kentällä 28 ottelussa, joista joukkue voitti 17. Jackson Whistlen tilille kertyi 20 voittoa 27 ottelusta. Whistlen torjuntaprosentti oli 92,28 ja McCollumin 91,10. Heistä Whistle jatkaa joukkueessa myös tällä kaudella.

Belfast Giantsin kauden 2025–2026 joukkueesta voit lukea lisää myöhemmin julkaistavasta erillisestä otteluennakosta.


Edelliset kaudet CHL:ssä

Belfast Giants on pelannut CHL:ssä kausina 2023–2024, 2022–2023 ja 2019–2020. Pohjoisirlantilaisjoukkue ei ole tähän mennessä yltänyt jatkoon runkosarjasta tai entisestä lohkovaiheesta. Viime yrittämällä jatkopaikka jäi vain yhden pisteen päähän.

Kaudella 2023–2024 Giants hävisi kolme ensimmäistä otteluaan vieraissa. Lukko oli parempi maalein 3–1, Tappara 6–0 ja HC Innsbruck 2–1. Kotiotteluista puolestaan irtosi kolme voittoa, kun HC Bolzano kaatui lukemin 4–0, Red Bull Salzburg jatkoajalla 1–0 ja Dynamo Pardubice 3–2. Kerätyt pisteet eivät kuitenkaan aivan riittäneet playoffs-vaiheeseen asti.

Edellisellä kaudella 2022–2023 lohkovaiheessa Oceláři Třinec oli kotonaan parempi lukemin 4–0, mutta Belfastissa Giants otti revanssin voittomaalikilpailun kautta maalein 3–2. HC Davosia vastaan Giants hävisi kotona 3–6 ja vieraissa 5–1. Skellefteå AIK puolestaan otti voitot Belfastissa lukemin 2–4 ja Skellefteåssa 4–1.

Seuran ensimmäisellä CHL-kaudella 2019–2020 Bílí Tygři Libereciä vastaan tuloksina olivat 5–4-kotivoitto ja 6–1-vierastappio. Augsburger Panther haki Belfastista 2–3-jatkoaikavoiton ja oli Augsburgissa parempi maalein 3–1. Luleå Hockey kaatoi Giantsin Belfastissa 3–6 ja Luulajassa 4–0.


The SSE Arena Belfast

Belfast Giants pelaa kotiottelunsa The SSE Arenalla, joka avattiin vuonna 2000. Pohjois-Irlannin suurimman monitoimiareenan kapasiteetti nousee konserteissa noin 11 000:een asti. Areena sisältää myös 24 aitiota ja erilaisia VIP-elämysmahdollisuuksia.

Vuonna 2010 The SSE Arenalla pelattiin Belfast Giantsin ja NHL-seura Boston Bruinsin välinen harjoitusottelu. Jääkiekon ja konserttien ohella areenalla on nähty esimerkiksi nyrkkeily-, WWE- ja UFC-otteluita sekä dartsin Premier League -otteluita.

The SSE Arena on osa suurempaa The Odyssey -rakennuskokonaisuutta, johon kuuluvat myös Odyssey Place ja W5. Odyssey Place sisältää lukuisia kauppoja, ravintoloita ja kahviloita sekä erilaisia viihteen ja vapaa-ajan vieton mahdollisuuksia. W5 on interaktiivinen tiedekeskus, joka sisältyy muun muassa vaihtuvia näyttelyitä ja demoja. The Odyssey -kompleksi sijaitsee Belfastin Titanic Quarter -kaupunginosassa.

SSE Arenalle on noin 20 minuutin kävelymatka kaupungin keskustasta, mutta matkaa voi taittaa myös linja-autolla tai junalla. Lähimmät rautatieasemat ovat noin 1,5 kilometrin päässä areenalta.

Areenan verkkosivut: ssearenabelfast.com

The SSE Arena Belfast
2 Queens Quay
Belfast BT3 9QQ


Seuran historia lyhyesti

Vuonna 2000 perustetusta Belfast Giantsista tuli ensimmäinen ammattilaisjoukkue Irlannin saarella. Belfastilaisseura on voittanut Britannian liigan runkosarjamestaruuden kahdeksan kertaa, playoffs-mestaruuden kolmesti ja Challenge Cupin kuudesti.

Runkosarjamestaruudet tulivat vuosina 2002, 2006, 2012, 2014, 2019, 2022, 2023 ja 2025. Playoffs-vaiheen voittajaksi Giants on yltänyt 2003, 2010 ja 2023. Challenge Cupin seura on voittanut 2009, 2018, 2019, 2022, 2023 ja 2025.

Belfast Giantsin joukkueessa on perinteisesti ollut suuri määrä pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Tunnetuin Giants-paidassa nähty pelaaja on kanadalaishyökkääjä Theoren Fleury, joka edusti seuraa kaudella 2005–2006. Fleury teki 34 runkosarjaottelussa pisteet 22+52=74 ja 7 playoffs-ottelussa 1+12=13.

Joukkueen nykyinen päävalmentaja Adam Keefe, 41, pelasi seurassa vuosina 2011–2017 ja toimi toisesta kaudestaan lähtien joukkueen kapteenina. Keefe on työskennellyt myös Iso-Britannian A-maajoukkueessa apu- ja päävalmentajana. Giants jäädytti hänen pelinumeronsa 47 tämän kauden alla.

Englannin Valioliigasta Chelseasta ja Arsenalista tuttu maalivahti Petr Čech vaihtoi jalkapallouransa jälkeen tolppien väliin jääkiekossa. Kausina 2019–2024 Ison-Britannian alemmilla sarjatasoilla nähty Čech pelasi Belfast Giantsin riveissä yhdessä EIHL-ottelussa toissa kaudella ja palasi joukkueeseen lyhyen lainajakson ajaksi viime kaudella.

Seuran logossa on alusta asti esiintynyt myyttinen soturi Finn McCool, jota kansanperinteessä usein kuvataan jättiläisenä ja jolla on läheinen yhteys Ulsteriin eli yhteen Irlannin saaren historiallisista maakunnista. Logoa muutettiin brändiuudistuksen yhteydessä nykyiseen versioonsa vuonna 2021. Giantsin pääväri on sinivihreä, jonka ohella sen väreissä esiintyvät valkoinen, musta, punainen ja kulta.


Entiset Ilves-pelaajat Belfast Giantsissa

Kaudella 2003–2004 Ilveksessä pelannut latvialaispuolustaja Kaspars Astašenko edusti Belfast Giantsia kaudella 2010–2011.

Kevätkauden 2008 ja seuraavalla kaudella 2008–2009 Ilveksen riveissä nähty yhdysvaltalaispuolustaja Matt Nickerson vietti Giantsin joukkueessa kaudet 2015–2017.


Jäädytetyt pelinumerot

4 Shane Johnson, 11 Colin Ward, 16 Rob Stewart, 18 Graeme Walton, 19 Colin Shields, 27 Paxton Schulte, 44 Todd Kelman, 47 Adam Keefe


Belfast Giantsin kanavat

Verkkosivut: belfastgiants.com

Sosiaalinen media: Facebook | X | Instagram | YouTube | TikTok


CHL:n esittelyvideo


Belfastin kaupunki

Irlannin jakauduttua vuonna 1921 tuli Belfastista osaksi Yhdistynyttä kuningaskuntaa jääneen Pohjois-Irlannin pääkaupunki. Se on Dublinin jälkeen Irlannin saaren toiseksi suurin kaupunki, jonka asukasluku on nykyään noin 348 000. Kaupungissa ja sitä ympäröivällä alueella puolestaan asuu jopa 1,13 miljoonaa henkilöä. Belfast sijaitsee Laganjoen suulla Belfastin lahden alkupäässä, mistä avautuu pääsy Pohjoiskanavan kautta Irlanninmerelle ja Pohjois-Atlantille.

Belfastin nykyhistorian voidaan katsoa alkaneen vuodesta 1611 kaupungin uuden linnan rakentamisesta. Kaupunki perustettiin alun perin englantilaiseksi siirtokunnaksi vuonna 1613. Seuraavien vuosisatojen aikana Belfastista kehittyi maailman pellavanvalmistuksen keskus, jonka ohella kaupunki oli merkittävä toimija laivanrakennusteollisuudessa. 1900-luvulle tultaessa sen telakat vastasivat jopa neljänneksestä Yhdistyneen kuningaskunnan laivanrakennuksesta. Matkustajalaiva Titanic rakennettiin kaupungissa vuosien 1909–1912 aikana.

Sittemmin kaupungin liike-elämän ja teollisuuden toimialat ovat monipuolistuneet ja nykyaikaistuneet koko kaupungin tavoin. Uniikin asemansa myötä kaupungista ja maasta on nykyään tariffivapaa pääsy Ison-Britannian ja EU:n markkinoille.

Toisen maailmansodan aikana Belfast vaurioitui pahoin vuoden 1941 ilmapommituksissa. 1968–1998 koettujen Pohjois-Irlannin poliittisten ja uskonnollisten konfliktien aikana kaupunkiin rakennettiin muureja ja aitoja, joiden purkaminen aloitettiin vasta vuonna 2016. Levottomuuksien taustalla olivat katolisten (nationalistit) ja protestanttien (unionistit) väliset jännitteet liittyen Irlannin yhdistämiseen ja yhteyksiin Britanniaan. Katolisten ja protestanttien asuinalueita erottaneita ”Rauhanmuureja” löytyy kuitenkin edelleen kaupungista, ja ne ovat suosittu vierailukohde, joille järjestetään myös kierroksia.

Belfastissa on kaksi kansainvälistä lentokenttää; jalkapalloilija George Bestin mukaan nimetty Belfast City Airport ja kauempana keskustasta sijaitseva Belfast International Airport. Irlannin Dublinin lentokenttä sijaitsee vajaan kahden tunnin automatkan päässä Belfastista.

Vuonna 2021 Belfastille myönnettiin UNESCO:n musiikkikaupungin titteli. Se oli Glasgow’n ja Liverpoolin jälkeen kolmas kyseisen tittelin saanut brittiläinen kaupunki. Elokuvateollisuuden puolella Belfastissa ja muualla Pohjois-Irlannissa on kuvattu esimerkiksi Game of Thronesia.

Belfastin suosittuja nähtävyyksiä ovat muun muassa vuonna 2012 avattu Titanic-museo, monin paikoin muraalien peittämät rauhanmuurit, Belfastin linna ja kaupungintalo, Cave Hill -ulkoilualue ja Ulster-museo, joka kertoo myös alueen konfliktista. Titanic-museo sijaitsee hyvin lähellä kaupungin telakka-aluetta ja paikkaa, jossa Titanic rakennettiin. Kaupungista järjestetään myös suosittuja retkiä esimerkiksi Giant’s Causewaylle, yli 50 miljoonaa vuotta vanhalle kalliomuodostelmalle, Bushmillsin viskitislaamolle, joka on maailman vanhin luvan saanut viskitislaamo, ja Game of Thrones -kuvauspaikoille.

Lue lisää: visitbelfast.com

UUTISET