Kuvat: KalPa / Atte Rissanen | @atterissanenphotography
Ilves oli neljännessä puolivälierässä niskan päällä pelitapahtumien ja luotujen tilanteiden osalta, muttei onnistunut hyödyntämään paikkojaan riittävästi. Tehokkaammin viimeistellyt KalPa otti lopulta 5–3-voiton ja tasoitti ottelusarjan voitot 2–2:een. Ilveksen maaleista vastasi hattutempun iskenyt Jens Lööke.
Ilves aloitti ottelun hyvin ja loi ensimmäisten minuuttien aikana kelpo vetopaikat Matias Mäntykivelle ja Ondrej Kosille, joiden yritykset KalPa-maalivahti Talyn Boyko kuitenkin poimi kiinni räpylällä. Seuraavaksi Jens Lööke pääsi laukomaan parista metristä, mutta nopeasti lähtenyt veto nousi yli vasemmasta yläkulmasta.
Kamppailun ensimmäinen jäähy tuomittiin kuopiolaisten kultakypärä Patrick Currylle huitomisesta ajassa 4.08. Ilveksen avausmaali oli senttien päässä Luke Henmanin torjuttua tekopaikan Lukas Jasekille, mutta hyökkääjän laukaus kilahti ylärimaan. Aivan rangaistuksen lopussa Radek Kucerikin laukaus maskin takaa siniviivalta painui hieman ohi vasemmalta.
Toisessa päädyssä Mantas Armalis sai torjuttavakseen Tim Söderlund Legerin tulisen lyöntilaukauksen. Ilvekseltä Jens Lööken veto päätyi myös Talyn Boykon varusteisiin. Alakynnessä ollut KalPa pääsi ylivoimalle, kun Erik Borg lähti istumaan kampituksesta saamaansa kaksiminuuttista ajassa 8.43. Cade Borchardtille pelattiin paikka maalin eteen, mutta Armalis venytti patjansa hyökkääjän ohjauksen tielle ja Ilves selvitti jäähyn ilman takaiskua.
Ottelun kolmas rangaistus vihellettiin ajassa 11.55 KalPa-puolustaja Anton Karlssonille päähän kohdistuneesta taklauksesta, joka vaikutti tarkoituksella Simon Johanssonin leukaperiin kohdistetulta. Ilves loi jälleen muutaman kelpo paikan, muttei onnistunut vielä rikkomaan kuparista. Erän toiseksi viimeisellä minuutilla kotijoukkueen Patrick Curry ampui terävästi suoraan syötöstä, mutta oikealta ohi.
Maalittomaksi jääneessä avauserässä KalPan Talyn Boykolle kirjattiin 13 torjuntaa ja Mantas Armalikselle 5. Laukaukset olivat Ilveksen eduksi peräti 9–32 ja kiekonhallinta 40–60.

KalPa tehokkaampi paikoissaan
KalPalta nähtiin heti toisen erän alussa hyvä yritys, kun Andreas Okany ohjasi Lukas Kanakin kovan syötön maalin edestä, mutta Mantas Armaliksen patjatorjunta piti lukemat ennallaan. 28. minuutilla Radek Kucerikin syöttö siniviivalta löysi vapaaksi maalin eteen jääneen Simon Johanssonin, jonka oikeaa yläkulmaa tavoitellut nosto pysähtyi Talyn Boykon räpylään.
Seuraava vapaa tekopaikka tuli Ilveksen Ondrej Kosille, joka pääsi nokikkain Boykon kanssa, mutta KalPa-maalivahti pysyi harhautuksessa mukana ja torjui patjalla oikeasta alakulmasta. Ilves piti pelin painopistettä kuopiolaisten päädyssä, mikä ei toisen erään puoliväliin tultaessa kuitenkaan vielä näkynyt tulostaululla.

Seuraavien minuuttien aikana KalPa sai luotua oikeastaan pelin ensimmäisen painostusjaksonsa, jonka päätteeksi avautuneesta ylivoimahyökkäyksestä kotijoukkue siirtyi 1–0-johtoon. Cade Borchardtin syöttö maalille kimposi sisään Ilves-puolustaja Simon Johanssonin luistimesta ajassa 33.45.
Patrick Curryn terävät liikkeet hyökkäyspäädyssä tuottivat kuopiolaisille ylivoiman, kun John Nyberg lähti jäähylle korkeasta mailasta pelikellon näyttäessä aikaa 35.13. Lukemat muuttuivat 2–0:aan, kun Cade Borchardt ohjasi Konsta Kapasen vedon sisään lähietäisyydeltä ajassa 36.15.
Kolmas maali oli hyvin lähellä tulla pian edellisen perään, kun Curryn tykitys Aleksi Klemetin syötöstä tuli tolpasta takaisin kentälle, eikä Andreas Okanykaan onnistunut jatkamaan irtokiekkoa sisään. KalPa oli nyt saanut otteen pelistä, mutta tämän keskellä Ilveskin loi hyvän paikan, jossa John Nyberg ei kuitenkaan onnistunut Matias Mäntykiven ja Luke Henmanin hyvästä esityöstä.
Lopulta tupsukorvat onnistuivat iskemään erän loppuun tärkeän kavennuksen 2–1:een. Jens Lööken laukaus b-pisteen takakaarelta tuotti reboundin, johon pääsi kiinni Toni Utunen. Puolustajankaan yritys ei vielä Talyn Boykoa ohittanut, mutta tästä seuranneen irtokiekon Lööke onnistui jatkamaan maaliin nostaen Ilveksen yhden osuman päähän ajassa 38.58. Toinen syöttöpiste kirjattiin Ondrej Kosille.
Ilves voitti toisenkin erän laukaukset 16–22, ja torjunnat kirjattiin 11–6, mutta tärkeimmät lukemat olivat silti KalPan eduksi.

KalPa karkaa Borchardtin osumilla
Kolmannen erän ensimmäisellä minuutilla Samuli Ratisen yritys Simon Johanssonin vedon irtokiekosta suuntautui ohi vasemmalta. Toisessa päädyssä KalPan Patrick Curry pääsi myös kiinni kiekkoon maalin edessä, mutta Simon Johansson teki hyvän blokin. Jens Lööken rannelaukauksen Talyn Boyko otti kiinni räpylällä.
Ilveksen takaa-ajo koki takaiskun, kun Otto Latvalalle sattunut virhe omassa päädyssä johti KalPan 3–1-maaliin ajassa 42.05. Kiekonmenetyksestä pelivälineen saanut Cade Borchardt ampui kiekon ranteella vasemman tolpan juureen, täydensi hattutemppunsa ja tuplasi kuopiolaisten johdon jälleen kahteen maaliin.
Tamperelaisten hyvä vaihto 49. minuutilla tuotti vetopaikan Luke Henmanille, jonka napakan rannelaukauksen Talyn Boyko torjui räpyläkäden puolelta. Kotijoukkueen terävä vastahyökkäys puolestaan tuotti rangaistuslaukauksen ajassa 50.05. Cade Borchardt -show jatkui, kun hyökkääjä viimeisteli jo ottelun neljännen osumansa ja muutti lukemat 4–1:een.
Lisää tuli heti seuraavassa vaihdossa, kun Konsta Kapasen pääsi iskemään irtokiekon vapaasti sisään vieden KalPan jo 5–1-johtoon ajassa 50.22.
Ilveksen kavennus 5–2:een tuli, kun pelikello näyttä aikaa 54.33. Ondrej Kos taisteli kiekon Jens Löökelle, joka viimeistely lähietäisyydeltä upposi maaliverkkoihin Talyn Boykon patjojen välistä.
Tupsukorvat ottivat Mantas Armaliksen pois maalilta jo viisi minuuttia ennen loppua. Jens Lööken lapa pysyi kuumana, ja ajassa 55.14 tilanne kaventui 5–3:een ruotsalaishyökkääjän illan kolmannella maalilla. Vasemmalta lähtenyt rannelaukaus ohitti Talyn Boykon räpyläkäden puolelta.
Ilves loi erän viimeisten minuuttien aikana vielä tilanteita kavennukseen, mutta lukemiin tulostaululla ei tullut enää muutosta. Ottelun laukaukset kirjattiin 36-82, torjunnat 38-14 ja kiekonhallinta 45-55. Puolivälieräsarjan voitot ovat neljän kohtaamisen jälkeen tasan 2–2.
KalPa–Ilves 5–3 (0–0, 2–1, 3–2)
1–0 Cade Borchardt (Tim Söderlund Leger, Hugo Gallet) | 33.45
2–0 Cade Borchardt (Konsta Kapanen, Jaakko Rissanen) YV | 36.15
2–1 Jens Lööke (Toni Utunen, Ondrej Kos) | 38.58
3–1 Cade Borchardt | 42.05
4–1 Cade Borchardt RL | 50.05
5–1 Konsta Kapanen (Hugo Gallet, Joona Saarelainen) | 50.22
5–2 Jens Lööke (Ondrej Kos, Lukas Jasek) | 54.33
5–3 Jens Lööke (Luke Henman, Carl Klingberg) IM | 55.14
Maalivahtien torjunnat:
Talyn Boyko, KalPa 13 + 11 + 15 = 39
Mantas Armalis, Ilves 5 + 6 + 3 = 14
Yleisömäärä: 5300
Tilastot: Liiga.fi
Haastattelut | Kuuntele Ilves+
Ilveksen kokoonpano
Ilves tänään! 🔥
🎙️ Ilves+ klo 17:30: https://t.co/ptPeFP3oWS#Ilves #Liiga pic.twitter.com/IZFEwREamx
— Ilves Hockey (@ilveshockey) April 6, 2026
Seuraava ottelu
Puolivälieräsarjan viides kohtaaminen nähdään Nokia Arenalla keskiviikkona 8.4. Tule paikan päälle kannustamaan Ilves voittoon!






















