Mikko Alahäivälä

TO 30.4. 18:30 SaiPa - Ilves, Lappeenranta

-

Lappeenrannassa pelattu pronssiottelu SaiPa–Ilves päättyi kotijoukkueen 7–2-voittoon, jossa tupsukorvilta osuivat Jarkko Parikka ja Matic Török. Ilves onnittelee SaiPaa sekä kiittää seurayhteisöään kaudesta 2025–2026.

Ilveksen kokoonpanosta puuttuivat playoffsien aikana tulleiden loukkaantumisten takia puolustajat Toni Utunen ja Radek Kučeřík sekä hyökkääjät Teemu Engberg ja Erik Borg. Lisäksi valmentaja Joonas Tanska oli sairaana eikä osallistunut pronssiotteluun.

SaiPalta kultakypärä Otto Kivenmäki sai vetopaikan jo 40 sekunnin kohdalla, mutta seisovilta jaloilta lähtenyt laukaus suuntautui ohi oikealta. Kotijoukkue onnistui kuitenkin iskemään aikaisen johtomaalin, kun lappeenrantalaiset käänsivät nopeasti pelin keskialueella ja Emil Kuuslan laukaus upposi vasempaan alakulmaan. 1–0-maali syntyi ajassa 1.09.

Ilveksen nelosketjun Olli Palola ja Joonas Nättinen laukoivat kolmannella minuutilla lähietäisyydeltä tuloksetta. Otto Kivenmäen ohjaus maalin edestä puolestaan nousi päätyverkkoihin. Lukas Jasekin korkeasta mailasta saama jäähy vei SaiPan ylivoimalle ajassa 6.15, mitä joukkue ei saanut hyödynnettyä.

Täysilukuiseksi tullut Ilves iski 1–1-tasoitusmaalin, kun kellossa oli 8.57. Matic Török otti hyökkäyspään aloitusvoiton, josta puolustaja Jarkko Parikan tykitti kiekon sisään maalivahti Kari Piiroisen kilpikäden puolelta.

Kuva: SaiPa / Topi Lainio

Simon Johansson laukoi 11. minuutilla kahdesti, mutta ensimmäinen yritys hyvän nousun jälkeen karkasi ohi oikealta ja jälkimmäisen blokkasi SaiPan Saku Salminen. Olli Palolan valelaukauksen jälkeen lähtenyt kuti tuotti Piiroiselle hieman ongelmia, mutta maalivahti sai räpyläänsä riittävästi kiekon tielle. 16. minuutilla Palola tykitti Kasper Björkqvistin esityöstä kohti etuyläkulmaa, mutta peliväline napsahti nytkin Piiroisen olkapäähän.

SaiPa tuli otteluun terävästi, mutta alun jälkeen Ilves oli pelissä enemmän niskan päällä. Erän viimeisillä sekunneilla Janne Naukkarisen veto tuli Dominik Pavlatin torjunnasta toiselle puolelle Otto Kivenmäelle, jonka laukaus lähti välittömästi, mutta tsekkimaalivahti sai tähänkin yritykseen olkapäätään väliin. Erätauolle mentiin tilanteessa 1–1.

Kuva: SaiPa / Topi Lainio

Toinen erä SaiPalle 3–0

Toisen erän alussa Jens Lööke petasi Arttu Pellille vetopaikan b-pisteiden väliin, josta lähteneen yrityksen Kari Piiroinen torjui. Peter Quennevillen koukkaamisjäähy antoi kotijoukkueelle ottelun toisen ylivoiman ajassa 21.53. Jäähyä edeltäneessä tilanteessa Dominik Pavlat torjui Emil Kuuslan matalan vedon. Teemu Kivihalme pujotteli ylivoiman lopussa näyttävästi, mutta kiekko karkasi viime hetkellä, ja Ilves selvitti rangaistuksen ilman takaiskua.

25. minuutilla nopeasti irtokiekosta lähtenyt Kasper Björkqvistin veto pysähtyi maalivahti Piiroiseen, ja heti perään SaiPan vastahyökkäyksessä Ilveksen Pavlat torjui Juuso Heikkilän laukauksen. Ilveksen puolustusalueella katkon tehnyt puolustaja Simon Johansson polki hyökkäyspäätyyn ja tarjosi syötön keskelle Kasper Björkqvistille, joka pääsi nokikkain Piiroisen kanssa, mutta hyökkääjän veto jäi SaiPa-maalivahdin varusteisiin.

Ennen erän puoliväliä SaiPa pyöritti peliä, minkä päätteeksi Peter Quenneville lähti toistamiseen jäähylle, tällä kertaa kiinnipitämisestä, ajassa 29.03. Ilves ehti juuri tulla täysilukuiseksi, kun lukemat muuttuivat 2–1:een. Puolustaja Santeri Airolan toimitus siniviivalta maalille kimpoili suoraan Henri Nikkasen ulottuville, ja hyökkääjä iski kiekon tyhjiin pelikellon pysähtyessä aikaan 31.05.

Kuva: SaiPa / Topi Lainio

Tupsukorvilla oli tilaisuus tasoittaa heti seuraavalla minuutilla, kun Matias Mäntykivi ja Luke Henman pohjustivat paikan maalin eteen, mutta Samuli Ratisen veto painui ohi oikeasta alakulmasta.

Kotijoukkueen johto kasvoi kahteen maaliin ajassa 34.00. Samu Bau harhautteli tiensä hyvään vetopaikkaan, josta lähtenyt rannelaukaus upposi sisään räpyläkäden puolelta muuttaen tilanteeksi 3–1.

Lisää seurasi, kun pelikello pysähtyi aikaan 36.39. Ilveksen kiekonmenetys avasi tilaa Emil Kuuslalle joka hyödynsi saamansa mahdollisuuden nousemalla suoraviivaisesti maalille ja vieden SaiPan jo 4–1-johtoon. Näistä lukemista lähdettiin myös kolmanteen erään.

Kuva: SaiPa / Topi Lainio

Kotijoukkue varmistaa pronssimitalin

Ilves vaihtoi kolmanteen erään maalilleen Mantas Armaliksen. Miikka Salomäen kampitusjäähy vei tamperelaiset ensimmäistä kertaa ylivoimalle ajassa 41.03. Matias Mäntykivi ei omasta paikastaan vielä onnistunut, mutta Matic Törökin terävä rannelaukaus etuyläkulmaan kavensi lukemat 4–2:een, kun pelikello näytti aikaa 42.12. Hyvän esityön osumaan tekivät Jens Lööke ja Simon Johansson.

Tupsukorvat jatkoivat aktiivisella otteella, mutta ero kasvoi takaisin kolmeen maaliin, kun Antti Kalapudas iski SaiPan 5–2-osuman. Brian Kramerin toimitus siniviivalta tuotti irtokiekon, jonka Kalapudas haki maalin kulmalta ja siirsi pelivälineen rystyltä sisään ajassa 46.03.

Kuva: SaiPa / Topi Lainio

Lukemat tulostaululla vaihtuivat seuraavaksi jo 6–2:een, kun Niklas Appelgren ohjasi kiekon sisään etukulmasta ajassa 48.42.

Matic Törökin kampitusjäähy ajassa 50.18 tarjosi SaiPalle tilaisuuden kaunistella lukemia entisestään, mutta pakkopeli ei tuottanut tulosta.

7–2-osuma kuitenkin seurasi, kun Miro Tauslahti laukoi Emil Kuuslan syötön sisään pelikellon näyttäessä aikaa 54.34.

Viimeisten minuuttien tilanteet eivät enää lukemia muuttaneet. Neljättä kertaa viimeisen viiden kauden sisään pronssiottelussa pelannut Ilves jäi tällä kertaa ilman mitalia, kun taas selkeän voiton ottanut SaiPa pääsi juhlimaan seurahistoriansa kolmatta SM-mitalia ja toista SM-pronssia.


SaiPa–Ilves 7–2 (1–1, 3–0, 3–1)

1–0 Emil Kuusla (Miro Tauslahti, Miikka Salomäki) | 1.09
1–1 Jarkko Parikka (Matic Török) | 8.57

2–1 Henri Nikkanen (Patrik Siikanen, Santeri Airola) | 31.05
3–1 Samu Bau (Janne Naukkarinen, Brian Kramer) | 34.00
4–1 Emil Kuusla | 36.39

4–2 Matic Török (Jens Lööke, Simon Johansson) YV | 42.12
5–2 Antti Kalapudas (Brian Kramer, Henri Nikkanen) | 46.03
6–2 Niklas Appelgren (Ondrej Trejbal, Eero Klintrup) | 48.42
7–2 Miro Tauslahti (Emil Kuusla, Saku Salminen) | 54.34

Maalivahtien torjunnat:
Kari Piiroinen, SaiPa 9 + 5 + 5 = 19
Dominik Pavlát, Ilves 6 + 3 + 0 = 9
Mantas Armalis, Ilves 0 + 0 + 8 = 8

Yleisömäärä: 4 179

Tilastot: Liiga.fi


Haastattelut | Kuuntele Ilves+


Ilveksen kokoonpano


Ilves kiittää kaudesta 2025–2026

UUTISET